Pohjalainen sen sijaan osti omansa vasta juuri ennen telttailureissua. Kyseessä oli Vauden makuupussi, jonka testaaminen olikin tarpeen. Pohjalainen paleli koko yön, jonka johdosta pari viikkoa sitten Scandinavian Outdoor Storesta tarttui mukaan uusi Marmotin, toivottavasti lämmin kolmen vuodenajan pussi.
Nuuksioon suunnattiin perjantai-iltana, huolimatta aiemmin päivällä olleesta sateesta. Tarkoituksena oli lähinnä käydä nukkumassa metsässä ja istua ilta nuotiolla. Valitsimme kohteeksi Iso-Holman telttailualueen. Olin samaisella telttailualueella yön viime kesänä ja ihastuin paikkaan aivan valtavasti. Tällä kertaa seuranamme oli muutama partiolaisporukka. Heidän puuhailujaan oli ihan hauska seurata vierestä.
Iso-Holman telttailualueen vieressä olevat upeat kalliot. |
Meidän leiri. |
Tästä viisastuneena lähdemme toivottavasti pian testaamaan Pohjalaisen uutta makuupussia, sekä ehkä jo ennen sitä ostettua uutta telttaamme.
Iltateet tulilla. |
Mukana pitää tietysti olla asianmukaiset eväät. |
Iso-Holman järvi juuri ennen nukkumaan menoa. |