Alunpitäen tarkoituksemme oli lähteä kahden viikon vaellukselle Lappiin. Valitettavasti heinäkuun loppupuolella käynti liikuntalääkärillä kuitenkin kuoppasi haaveen, ainakin tältä erää. Päätimme suosiolla siirtää reissun ensi kesään. Tämä tietysti harmitti, mutta toisaalta tällä hetkellä näyttää siltä, että ensi kesänä lähdemme vaellukselle porukalla ja mikäs sen mukavampaa.
Lohdutukseksi päädyimme kuitenkin tekemään parin päivän vaelluksen Seitsemisen kansallispuistossa. Poikkeuksellisesti kuljimme pelkkiä merkittyjä "pääväyliä" pitkin. Pääväylät ovat yleensä suhteellisen helppokulkuisia ja näin pyrin pitämään huolen siitä, ettei kipeytynyt jalka pääse ärtymään enää yhtään enempää.
Reittimme näytti tällä kertaa tältä. |
Emme siis jättäneet autoa luontokeskukselle, vaan ajoimme eteenpäin Koverolle. Reittimme lähti Koveron vanhan kruununmetsätorpan pihalta. Torppaa ja siihen kuuluvaa pihapiiriä kunnostettiin parasta aikaa. Kiertelimme pihalla hetken ja tulimme siihen tulokseen, että siihen on tultava tutustumaan uudestaan, paremmalla ajalla ja sitten, kun alueella on vähemmän kunnostustöitä menossa.
Koveron kruununmetsätorppa |
Telttailualueen vieressä menevä joki |
Se meidän paljon puhuttu teltta. |
Retkeilijänä on syytä varautua monenlaiseen ilmaan ja sitä myöten ottaa mukaan ainakin yksi vedenpitävä kerrasto. Oma, kevyt kuoritakki on vielä hankinnassa ja viime keväänä olleella kenttäkurssilla Pernajassa onnistuin rikkomaan myös kuorihousut. Perinteinen kurapuku onneksi löytyy. Keskiviikkona siis satoi. Sellaista pientä ärsyttävää tihkua, jonka takia kurapukua ei kannata vielä vetää päälle (se nimittäin hiostaa järkyttävän paljon). Tihku kuitenkin tekee vaatteista pitkän päälle, ei nyt märkiä, mutta ärsyttävän kosteita. Keskiviikon taipaleen aikana emme pitäneet muuta, kuin lounastauon ja saavuimmekin Haukilammen telttailualueelle jo aika varhain. Itseasiassa samaan aikaan, kun sade loppui. Luonnollisesti.
Haukilammella pääsee uimaan (jos uskaltaa). Pidän uimisesta, mutta sen verran "kaupunkilainen" olen, etten varsinaisesti välitä vesikasveista. Ne ovat kauniita, mutta tuntuvat vatsaa tai jalkoja vasten lähinnä ällöiltä (juu, naurakaa toki). Kuitenkin parin päivän kävelyn jälkeen pulahdusmahdollisuus oli enemmän kuin tervetullut. Iltaa istuimme nuotion äärellä ihastellen Seitsemisen kaunista luontoa. Olen erittäin ihastunut soiden ja suolampien täplittämään maisemaan. Karussa suoluonnossa on sitä jotain.
Ai niin, matkalla Haukilammelle törmäsimme vanhaan myllyyn. Viimeisenä päivänä näimme myös vanhoja metsätyö...hmmm...mökkejä? varastoja? Noh, kuitenkin. Minusta on mukavaa, kun jäänteitä vanhoista työvälineistä ja -tavoista on jätetty kansallispuiston alueelle retkeilijöiden töllisteltäviksi.
Mylly sisältä. |
Niitä ihania lampia. Onneksi viimeinen telttailualuekin oli tällaisen rannalla. |
Kylttien informatiivisuudessa oli toisinaan hieman toivomisen varaa. Ehkä näihinkin vielä saadaan teksti. |
Haukilammen telttailualue. |
Pakollinen iltanuotiokuva. |