Tuska

Viikonloppuna oli jo perinteeksi muodostuneen Tuska-festivaalin aika. Tuskailu alkaa sujua jo aikalailla rutiinilla, olihan tämän kesän festari omalla kohdallani jo seitsemäs. Tuona aikana Tuska on ehtinyt muuttaa Helsingin Kaisaniemestä Suvilahteen. Sitä myöten kyseinen tapahtuma kasvoi myös kokoa. Kaisaniemessä tuli käytyä ahkerasti, mutta tämä oli vasta toinen kertani Suvilahdessa. Itse pidin enemmän Kaisaniemestä, ehkä lähinnä siksi, että siitä ehti muodostua se ainoa oikea paikka kyseiselle festarille. Kaisaniemessä tunnelma oli myös tiiviimpi (ihan yksin tilan ahtauden vuoksi). 

Ensimmäisen kerran olin Suvilahdessa 2012, jolloin Tuska järjestettiin siellä toista kertaa. Tuolloin tapahtuma tuntui ontuvan pahemman kerran etsien selkeästi omaa muotoaan uudella alueella. Tänä vuonna se oli löytynyt. Vuoden 2012 neljästä lavasta oli yksi tippunut pois ja alue oli muutenkin toimivampi. Myös perinteiset festaritarjoilut olivat entisellä tasollaan. Ainoa miinus lienee vain myyntikojujen vähäinen määrä, mutta tämä tuskin on yksin järjestäjätahosta riippuva asia. Anyway, tänä vuonna festari oli lähinnä vain positiivinen kokemus. Olkoonkin, että olen edelleen sitä mieltä, että esiintyjien puolesta on tultu vuosi vuodelta vain alaspäin. Enkä nyt tarkoita tällä sitä, että "paska festari, kun ei oo just mun lempi bändejä", vaan enemmänkin sitä, että esiintyjäkaarti on vuosi vuodelta yksipuolisempi. Kaipaisin hieman lisää vaihtelevuutta, you know, jokaiselle jotakin. 

Perjantain ja samalla koko helahoidon ensimmäisen esiintyjän paikka piti tänä vuonna kestosuosikki Ensiferum. Keikka oli hyvä, joskaan ei kyseisen kokoonpanon paras. En juurikaan levyltä ole Ensiferumia kuunnellut, vaikka livenä bändi onkin tullut nähtyä jo useita kertoja. Keikoilta löytyy lähes poikkeuksetta vannoutuneita faneja, jotka pitävät meininkiä yllä. Parhaita keikkoja ei siis suinkaan aina ole juuri ne lempibändin keikat, vaan ennemminkin ne, joissa yleisössä on hyvä meininki, kaikilla on kivaa ja lavalla olevillakin on (ainakin päällepäin) kivaa.

Perjantain avannut Ensiferum.

Festarikattauksesta allekirjoittanut odotti ehkä eniten perjantaina esiintynyttä Poisonblackia ja lauantailta Turmion Kätilöitä sekä Anthraxia. Ja niinhän se menee, että hyvää kannattaa odottaa. Turmion Kätilöiden aikaisempi Tuska-keikka vuodelta 2010 oli äkkiseltään energisempi (ja sitä myöten parempi), muttei tämäkään kylmäksi jättänyt. Poisonblack on ollut viimeaikojen uusi tuttavuus, johon täytyy ehdottomasti tutustua vielä lisää. 

Turmion Kätilöt.

Lauantain pääesiintyjä, legendaarinen Anthrax oli myös odotuksen arvoinen. Onnistuin järjestäytymään jonkun totaalisen Die Hard -fanin viereen ja siitäkös se ilo sitten irtosi. En varsinaisesti ole mikään thrash metallin ystävä (useimmissa tapauksissa en jaksa kuunnella kahta kappaletta enempää levyltä ilman päänsärkyä), mutta on pakko myöntää, että kyseisen genren edustajien keikoilla on meininki aina katossa. Tästä syystä monet mm. Kreatorin keikoista lukeutuvat parhaimpiin, joissa olen ollut, vaikken kyseisestä kokoonpanosta muuten niin järin välitäkkään. Anyway, Anthrax todella vei potin kotiin energisellä ja mukaansa tempaavalla keikallaan. Sitä todella kannatti odottaa. 

Anthrax.

Festareiden suurimpiin yllättäjiin kuuluivat nuoret Lost Societyn pojat sekä Battle Beast. Battle Beastin tiesin lähinnä nimeltä, koska perhetuttu soittaa bändissä. En kuitenkaan ollut juuri tutustunut heidän musiikkiinsa ja yllätyin todella, kun sisätiloihin sijoitettu tuore lupaus oli vetänyt hallin täyteen väkeä. Pääsimme porukalla kuitenkin ahtautumaan suhteellisen lähelle lavaa, mukavan näköyhteyden päähän. Keikka oli loistava ja yleisö kivasti mukana. Samoin kävi Lost Societyn keikan kohdalla. Tällä kertaa tosin olimme jo hyvissä ajoi paikalla ja ulos sijoitetun bändin olisi hyvin nähnyt kauempaakin. Meininki oli loistava, pojista huokui innostus ja energia yleisöön saakka. 

Positiivisiin yllätyksiin lukeutunut Lost Society.

Näin käy harvoin, mutta nyt on pakko myöntää, että lauantain meidän osalta avannut Cannibal Accident oli totaalinen floppi. En muista ikiaikoihin nähneeni lavalla mitään yhtä mautonta. Ymmärrän kieli poskessa tehtyä tavaraa, mutta minuun tämä ei nyt todellakaan uponnut. Keikan jälkeen tuli pyöriteltyä silmiä useaan kertaan sille, kuinka jotkut viitsivät edes vaivautua. 

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä pienempi on vaatekriisi jokaisen festarin alla. Kuten jo parina aikaisempanakin vuonna, myös tällä kertaa mukavuus vei voiton näyttävyydeltä. Myönnän, että korsetit ovat pääsääntöisesti hot, mutta en itse viitsi kärvistellä sellaisessa koko päivää. Arvostan huomattavasti enemmän sitä, että henki kulkee koko päivän. Jotain vaatekaapin pohjalta kuitenkin mitä ilmeisemmin löytyi. 

Sitä hyvin vähän etukäteen harkittua festarilookkia.

Kaiken kaikkiaan Tuska oli taas kerran hintansa väärti, eikä +20 asteen lämpötilassa ja auringonpaisteessakaan ollut valittamista.