Ja taas aika tarkkaan kuukauden tauko. Tämä ei ollut tarkoitus, mutta (seliseli...) viimeisen kuukauden aikana on ollut lähes mahdotonta löytää rakoa sille, että kirjoittaisi yhtään mitään yhtikäs mihinkään. Eipä sinänsä, mitään varsinaista asiaa ei myöskään ole ollut eikä sen enempää motivaatiotakaan. Pieni motivaatiopula vaivaa monella osa-alueella elämässä tällä hetkellä, opintoja ja salitreeniä etunenässä.
Vuoden alkuun sattui sopivasti pari isompaa tenttiä ja yksi harjoitustyö. Niitä rustaillessa onkin sitten mennyt muutama tovi. Haluaisin sanoa, että työtä oli liikaa ja se kasaantui ikävästi, mutta lopulta en kuitenkaan voi muuta, kuin katsoa peiliin. Kuka käski lykkätä kaikkea viimetinkaan? Se on käsittämätöntä, kuinka joka ikinen kerta toteaa, ettei se viimetinkaan jättäminen ole järinkään viisasta ja silti, kerta toisensa jälkeen, löytää itsensä valvomasta yön pikkutunneille milloin minkäkin tenttikirjan tai harjoitustyön parissa. Luulisi sitä jo tähän mennessä oppineen. Voisinkin hyvin ottaa kuluvan vuoden tavoitteeksi opetella tarttumaan asioihin heti, eikä vasta viidestoista päivä.
Kevät on yliopiston puolelta opintojen osalta hiljaisempi, kuin tähän mennessä kuluneiden kolmen ja puolen vuoden aikana. Luentoja on vain kourallinen ja vaikka siihen lisäisikin muutaman kirjatentin, ei työmäärä siltikään ole päätä huimaava. Toisin sanoen, aikaahan on vaikka LuK-työn vääntämiseen. Hävettää oikein ajatella, kuinka paljon sekin on venynyt. Että jos vaikka siitä sitten aloittaisi sen hommaan tarttumisen opettelun.
Opintojen ulkopuolella olen kuitenkin aktivoitunut kertarysäyksellä. Tungin itseni täksi vuodeksi kahden ainejärjestön hallitukseen pällistelemään hieman järjestötoimintaa. Löysinpä itseni viime perjantaina myös Tyrmy ry:n tutustumisillasta ihmettelemästä paikallista, akateemista hevikansaa. Varsinkin ainejärjestöjen hallituksissa istuminen, toisessa ainejärjestön oman lehden päätoimittajana ja toisessa taloudenhoitajana, tulee teettämään töitä pitkin vuotta. Samoin kesätöiden hakukauden alkaminen pitää kiireisenä tulevat viikot.
Salitreeni kulkee omaa tahtiaan mukana. Pientä motivaatiopuutetta on ollut havaittavissa, kun hyvin alkanut painonlasku pysähtyi lähes kahdeksi kuukaudeksi. Pieni ryhtiliike ja tiukennut ruokavaliossa tuotti viime viikolla kuitenkin toivotun -0,5 kg. Tästä se taas lähtee. Viime viikolla karatetreeneissäkin kuultu kommentti "ootko sä laihtunut?!" lämmitti kuitenkin eniten mieltä pitkään aikaan. Sen siis näkee!
Luin aikanaan jostakin artikkelista, että laihduttamisen aloittamisesta menee noin puoli vuotta siihen, että itse alkaa nähdä muutoksia peilistä. Siitä varmasti siis johtuu monille muillekin varmasti tutut yritykset, jotka jäivät vain yritykseksi. Tunnistan itsessänikin sen kärsimättömyyden, kun peilikuvan näennäinen muuttumattomuus kahden kuukauden treenin jälkeen lähinnä lannistaa ja vituttaa. Onneksi rakas PT:ni on kuitenkin huipputyyppi ja valaa uskoa niinä hetkinä, kun sitä eniten tarvitsee.
