Haltilta kotiin: Halti - Kilpisjärvi - Rovaniemi - Nummela, noin 1300 km

Kotia kohti 

Kotimatka alkoi seuraavana aamuna. Kuten tulomatkakin, niin myös paluumatka tehtiin lyhemmillä päivämatkoilla. Haltille nousun jälkeen olimme Pohjalaisen kanssa molemmat jo aika väsyneitä. Matka Pitsusjärveltä Meekon autiotuvalle tuntui loputtomalta. Matkan alkuun pysähdyimme töllistelemään menomatkalla ohitettua Pitsuskönkään putousta. Kuten aiemminkin, kirkas jokivesi lumosi meidät kauneudellaan. Putous oli ehdottomasti näkemisen arvoinen! Vaikkei Meekoa pidemmälle vaeltaisikaan, suosittelen lämpimästi tekemään päiväreissun Meekolta Pitsukselle, mikäli se vain suinkin aikatauluun sopii. 

Haltin huiputuksen aikana Meekon joki- ja järvilaakso oli verhoutunut ruskaan ihan toden teolla. Punaisen eri sävyt saivat karun jokilaakson näyttämään upealta. Harmi vain, ettei väriloisto tallentunut kameralle yhtä upeana. Pidimme Meekonlaaksossa hyvin ansaitun lepopäivän, jonka aikana emme suurista suunnitelmistamme huolimatta sitten kuitenkaan tehneet juuri mitään (jollei porojen ja ruskan pällistelemistä lasketa). Lepopäivän jälkeen olo oli kuin uudesti syntyneellä ja matka kohti Kilpisjärveä jatkui taas huomattavasti reippaammin. 

Meekolta lähtiessämme pohdiskelimme mahdollisuutta jatkaa Kuonjarjoelta vielä Saarijärven tuvalle saman päivän aikana. Ilmassa oli sateen tuntua, mutta kylmä ei kuitenkaan ollut. Tuuli jonkin verran, mutta sehän nyt on normaalia tunturissa. Pääsimme Kuonjarjoen tuvalle hyvissä ajoin ja pysähdyimme lounaalle. Ruuanlaiton ja varusteiden kuivattelun aikana katselimme tunturin rinnettä alaspäin laskeutuvaa sumua. Reipasta tuntia myöhemmin näkyvyys oli parhaimmallaankin noin kädenmitan päähän. Huono näkyvyys yhdistettynä sateeseen ja puuska puuskalta reipastuvaan tuuleen sai meidät muuttamaan suunnitelmiamme välittömästi. GPS:stä huolimatta emme lähteneet ottamaan mittaa luonnosta (siinä kun saattaa käydä hyvinkin kurjasti), vaan jäimme Kuonrjarjoen tuvalle. Emmekä olleet ainoita. Tupa täyttyi lähes ääriään myöten. 

Telttaa pystyttäessä näki sentään vielä jonkin verran.

Aamuun mennessä sumu oli hälvennyt. Edellisen päivän sateesta kertoi enää vuolaasti virtaavat joet, joiden ylitys oli huomattavasti haasteellisempaa nyt, kuin tullessa jolloin vettä oli tuntuvasti vähemmän. Tuuli sen sijaan ei ollut laantunut juurikaan. Saapastelimme Saarijärven tuvalle ennätysvauhtia, sillä kovassa tuulessa ei tehnyt mieli pysähtyä sen enempää ihailemaan maisemia, kuin ruokailemaankaan. Kylmä olisi vain tullut. Saarijärvellä kävi kohtalainen kuhina koko illan. Jo heti alkuun päätimme Pohjalaisen kanssa pystyttää teltan. Kova tuuli ja kivikkoinen ympäristö pitivät huolen siitä, että normaalisti helposti ja nopeasti käyvä teltan pystytys vaati kohtalaista kärsivällisyyttä molemmilta. Kuopion vahvistuksemme oli nukkunut teltassa Kuonjarjoella sillä lopputuloksella, että aimo osa hänen varusteistaan oli kastunut. Märät varusteet pakottivat hänet tupaan nukkumaan, jotta edes märkä makuupussi saataisiin kuivaksi. 

Viimeisen varsinaisen vaelluspäivän päivämatka pidettiin todella lyhyenä. Yövyimme reilun kahden kilometrin päässä Kilpisjärven kylästä, Tsahkaljärven rannalla. Ruska oli pikkuhiljaa väistynyt, eikä Kilpisjärvelle päästessämme puissa ollut juurikaan enää lehtiä. Ilmassa oli selkeää talven tuntua. Muutos oli hurja siihen nähden, että lähtiessämme puiden lehdet vielä vihersivät. Pohdimme illalla linssikeiton ääressä tehtyä matkaa haikeina. Nyt se oli tehty ja ”paluu sivistykseen” vääjäämättä edessä. 

Olo oli jokseenkin epätodellinen seisoessamme seuraavana päivänä Kilpisjärven K-marketin kassajonossa. Kotimatka ei mennytkään aivan mutkattomasti auton uhatessa sopimuksensa irtisanomisella heti alkuunsa. Kahden renkaan irrotuksen jälkeen jostain renkaan vierestä löytyi kivenkappale, joka hankasi metallia vasten. Meteli oli sen mukainen. Kivi pois, renkaat paikoilleen ja matka jatkui. Alku illasta kirjauduimme Rovaniemeläiseen hotelli Aakenukseen. Suihku, lämmin suihku! Arjen luksusta, jota oppii todella arvostamaan viettäessään lähes kaksi viikkoa erämaassa. Vihdoinkin jotain muuta, kuin kuivattua retkiruokaa! Pizza ja kylmä olut maistuivat taivaallisilta. 

15.9.2016 noin kello 22.30 kurvasimme kotipihaan. Koti oli vieläkin tallessa, juuri siinä kunnossa kuin mihin olimme sen lähtiessämme jättäneet. Pikainen suihku ja ruokaa. Orastava selkäkipu hävisi omassa sängyssä nukutun yön myötä. Aamulla aamukahvin yhteydessä katseet kääntyivät jo kohti tulevia reissuja. Ensi kesän suunnitelmissa siintää viikon vaellus Kevon luonnonpuistossa. Sitä ennen meitä on kuitenkin pyydetty hiihtovaellukselle UKK-puistoon. Mitähän siitäkin tulee, kun edellisestä hiihtoreissusta on aikaa parikymmentä vuotta.