Fennoscandian bedrock geology -ekskursio 31.8.-12.9.2015 osa 1: Turku-Kiruna-Gällivare

Viime vuoden tapaan, myös tämä lukuvuosi alkoi mukavasti yliopistoekskursiolla. Tällä kertaa kyseessä oli yliopiston henkilökunnan puolesta järjestetty, puoli-ilmainen, kahden viikon reissu Ruotsin ja Suomen lappiin. Odotin matkaa kasvavalla innolla koko elokuun ajan. Tiedossa olisi varmasti upeita maisemia, loistavaa seuraa ja mahdollisuus oppiakin jotain. Mikäs sen parempaa siis. 

Tarkalleen ottaen aloitin reissuni jo lauantaina 29.8., kun saavuin yökyläilemään isäni luokse Helsinkiin. Pohjalaisella oli lapset kylässä ja tulimme siihen tulokseen, että hän ehti paremmin ajamaan minut Helsinkiin jo lauantaina. Pääsisin sieltä huomattavasti helpommin lähtemään kohti Turkua seuraavana päivänä. Turussa vietin illan ex-mieheni luona ja sain samalla mahdollisuuden tutustua hänen uuteen kumppaniinsa. Nostan hattua tälle tytölle, sillä vaikka olemme ex-mieheni kanssa edelleen hyviä ystäviä, ei se varmasti ole helppo tilanne, kun uuden kumppanin ex-vaimo marssii paikalle. Tulimme oikein loistavasti toimeen. Hienoa! Nämä ovat niitä tilanteita, joissa punnitaan oma kyky käyttäytyä "aikuismaisesti", vaikkei minulla olisi edes ollut mitään syytä käyttäytyä muutoin. 

Anyway, asiaan. Maanantaiaamuna lähtö tapahtui yliopistolta kello 6.00. Aivan liian aikaisin, jos minulta kysytään. Automme toinen kuski oli onneksi valmis ajamaan ensimmäisen etapin, joten minä sain torkkua onnellisena takapenkillä aina Jyväskylään saakka. Ajamaan jouduin Jyväskylä-Oulu välin. Mainittakoon tässä välissä, etten ole ajanut mitenkään turhan paljoa. En myöskään ole ajanut maanteillä sitten autokoulun, vaan olen tottunut huristelemaan pääasiassa Nummela-Turku väliä. Moottoritietä pitkin, luonnollisesti. Pulssi saattoi siis kohota hieman, kun vieressä istuva noin puolivälissä etappia huomautti, että ohituskaistat muuten loppuivat nyt. Miten niin loppuivat?! Tulipahan harjoiteltua rekkojen yms. ohituksia vastaantulevien kaistaa hyväksi käyttäen. Ihan hyvin meni, vaikka itseäni välillä vähän hirvittikin. 

Haaparannassa olimme joskus iltapäivällä. Vaihto Suomen puolelta Ruotsin puolelle aiheutti lievää hilpeyttä ja epätoivoa yhtäaikaa, eksyessämme Coopin parkkialueelle. Me emme löytäneet sieltä ulos. Miten niin porukka oli hieman väsynyttä? Muutoin matka sujui oikein mukavasti. Olimme perillä Kiirunassa kymmenen pintaan illalla (Ruotsin aikaa), muutaman tunnin oletettua aikaisemmin. Suihkuun ja suoraan nukkumaan.

Tiistain ja keskiviikon vietimme Kiirunan kaivoksella. Opimme hurjasti kaivostekniikasta, sekä tietysti siitä miten asiat tehdään nimenomaan Kiirunassa. Näimme esimerkkejä kaivostoiminnan aiheuttamasta deformaatiosta ympäröivään kallioperään ja saimme mukaamme kourallisen rautamalmipalleroita. Niitä oli hyvä sitten esitellä kotona. Pääsimme katsomaan Mertaisen avolouhosta ja katsomaan erilaisia kallioperän rakenteita. 

Kiirunan kaivosaluetta

Kiirunan kaupunkia kuvattuna Kiirunavaaran laelta

Kaivosaluelle eksyneet porot saivat osakseen ansaitsemansa huomion. Luonnollisesti

Kiirunasta jatkoimme matkaa Malmbergetin kaivosalueen kautta Jällivaaraan. Jällivaarassa majoituimme leirintäalueelle. Majoitus ei ollut ihan yhtä laadukas, kuin Kiirunassa (jossa olimme huoneistohotellissa), mutta ihan riittävä meidän tarpeisiin kuitenkin. Torstai-iltapäivänä, saavuttuamme Jällivaaraan tiedossa oli pieni ekskursio alueella. Perjantain ja lauantaiaamupäivän käytimme kartoittaen Nautasen hiertovyöhykkeen aluetta pienryhmissä. Saimme mukaamme kourallisen Puolan vahvistuksia, sekä muutaman ruotsalaisen opiskelijan. Ihan kohtalainen kielikylpy, kun saman päivän aikana puhuu suomea, ruotsia ja englantia. 

Ammatinvalintakysymys. Meillä ei ollut maisemissa valittamista.

Vanhaa kaivostunnelia. Jännää oli.

Siitä oli hieman aikaa, tarkalleen ottaen lähes neljä vuotta, kun olen viimeksi kartoittanut yhtään mitään yhtään missään. Kompassin käyttö ja kaateen suuntien mittaamiset olivat vähän hakusessa alkuun. Pienen kertauksen avulla pääsimme kuitenkin mukavasti alkuun. Meillä kartoitusalue osui joen rantaan. Alkuperäinen ohjeistus oli, että molemmat puolet jokirannasta kartoitetaan. Paikalle saavuttuamme oli päivän selvää, että näin ei tehdä. Meillä ei ollut venettä, eikä toisen ryhmän jäsenen ehdotus "jos me heitetään sut yli, kun sä oot pienin" saanut sekään suurta kannatusta. Varsinkaan minulta. Tutuksi tuli myös lapin vitsaus, mäkäräiset, polttiaiset ja kaikki muutkin mahdolliset mönkijät. Yök. Niitä lukuunottamatta homma oli kuitenkin kivaa, jotain sellaista jota voisin kuvitella tekeväni työkseni. Lauantaiaamuna jatkoimme kartoitusta vielä hetken, jonka jälkeen lähdimme ajomatkalle kohti Luulajaa.   

Ristikerroksellisuutta.