Nuuksio 1.-3.8.

Jee, mustikoita. Jee, kartta. Lopulta vähän väsytti.

Perjantaina 1.8. starttasi auto Turusta Helsingin kautta Espooseen. Määränpäänä oli pääkaupunkiseudulla ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitseva Nuuksion kansallispuisto. Tarkoituksena oli tehdä viikonloppureissu alueelle. Vaikka Nuuksio sijaitseekin verrattain lähellä, on se jäänyt aikaisemmin koluamatta. Joitain päiväreissuja on aina silloin tällöin tullut tehtyä, mutta pidempää reissua ei. Nyt tuli sekin korjattua. 

Nuuksio on oivallinen yhden tai parin päivän retkeilykohde. Alue on jokseenkin aika rikkonainen, eikä varsinainen kansallispuistoalue ole kovinkaan suuri. Nuuksiota kuitenkin ympäröi erilaiset ulkoilualueet, joten patikoitavaa kyllä riittää viikonlopun (tai vaikka parinkin) tarpeisiin. Telttailualueita ja keittokatoksia on runsaasti, joten patikkareitti on helppo suunnitella niiden mukaan. Alueella on myös hurjasti merkittyjä reittejä sekä valmiita polkuja. Erityisesti ns. "pääväyliltä" poistuttaessa kartan lisäksi kompassi on kuitenkin kiva lisä. Karttaan merkitsemättömiä polkuja risteilee pitkin metsiä, joten kompassi auttaa pysymään oikeassa suunnassa ja sillä omalla polulla (etenkin, jos omaa yhtä onnettoman suuntavaiston, kuin minä).

Kotona reittiä suunniteltaessa oli jo selvää, että järviylängöllä korkeusvaihtelut ovat suuria. Niiden todellinen luonne kuitenkin kirkastui vasta, kun sitä rinkkaa raahasi loputtomalta tuntuvaa mäkeä ylös. Reittiä suunnitellessa on hyvä pitää mielessä, että pääosin telttailualueiden vieressä olevista lätäköistä vettä voi juoda, jos sen keittää ensin. Jos tämä kuitenkin epäilyttää, täytyy tarvitsemansa vesimäärä kantaa mukana. Vesipisteitä ei alueella juurikaan ole. Vesi kuitenkin painaa (karkeasti 1 l = 1 kg), joten suosittelen keittämistä. Minä en ainakaan saanut mitään vatsanpuruja. 

Me lähdimme liikkeelle sillä ajatuksella, että mihinkään ei ole kiire. Reitti ja sen pituus valittiin myös tämän mukaan. Reitin pituus kartalta mitattuna oli kaiken kaikkiaan noin 14 km. Kannattaa kuitenkin huomioida, että maastossa reittiin tulee äkkiä pituutta lisää, kun seuraa mutkitteleviä polkuja. Me poikkesimme miehen kanssa polulta useammin, kuin kerran ja toisinaan jopa kilometrien verran. Uskoaksemme kävelimme lopulta viikonlopun aikana noin 25 km, joista suurimman osan lauantaina. 

Meidän alkuun suunnittelema reitti, jota muutamin poikkeuksin noudatettiinkin.

Perjantaina saavuimme Nuuksion Haukkalammen parkkipaikalle noin kuuden pintaan illalla. Siitä suunnistimme Holma-Saarijärven telttailualueelle. Matkaa kertyi noin 3 km. Pysähdyksien, maiseman töllistelyjen sekä pikaisen mustikoiden maistelun jälkeen saavuimme Holma-Saarijärvelle hieman ennen kahdeksaa. Maastossa kantamusten kanssa on ihan turha kuvitella liikkuvansa yhtä nopeasti, kuin kaupunkialueella. Tämä on hyvä huomioida reittiä suunnitellessa. 

Perillä laitoimme ensin teltan pystyyn ja ryhdyimme sytyttämään nuotiota. Palovaroitus oli meidän onneksemme tuolloin ukkoskuurojen myötä poistunut, joten avotulen uskalsi sytyttää (sitäpaitsi, uskalluksesta huolimatta se on kiellettyä metsäpalovaroituksen aikana). Grillailimme ja nautimme olostamme. Viimeiseksi illalla kävimme vielä pulahtamassa lammessa ennen nukkamaan menoa. 

Pitkästä aikaa näkyi lumpeita. Lintujakin sai seurata kyllästymiseen
saakka. Parhautta reissuilla on kuitenkin nuotiolla istuminen. 

Lauantain aikana tosiaan kulkemista oli enemmän. Koska matka ei kuitenkaan kartalla ollut kuin vajaat 10 km, nukuimme aamulla niin pitkään kuin nukutti ja hoidimme aamutoimet ihan kaikessa rauhassa. Lopulta liikkeelle päästiin siinä puolenpäivän aikaan. Iso-Holmajärven telttailualueella olimme lopulta seitsemän pintaan illalla. Pidimme pari pidempää ruokataukoa matkalla ja muutaman lyhyemmän. Poikkesimme myös suunnitellulta reitiltä useamman kilometrin verran, joten kävelyä tuli kaiken kaikkiaan hieman vajaat 15 km. 

Nuuksion alue on rikkonaisuudessan mukava. Saman päivän aikana voi nähdä kaunista lehtimetsää, soita, paljaita kallioita, sekä perisuomalaista havupuumetsää. Maaston vaativuus myös vaihtelee sen mukaan, missä kävelee. Kuten sanottua, polut ovat kuitenkin järjestäen selviä ja helppoja seurata. Pääväylillä (eli niillä merkityillä poluilla) ihmisiä liikkuu aika paljon. Luonnonrauhaa hakevan onkin siis syytä varautua poikkeamaan pääväyliltä. Merkityillä poluilla meitä vastaan tuli kymmeniä ihmisiä, mutta väylien ulkopuolella ehkä kolme. Ainoa ehdoton miinus (ainakin näin luonnonrauhaa ja hiljaisuutta arvostavasta) oli jatkuvasti yli suhaavat lentokoneet. Niiden jylinän joukosta rauhallista luontokokemusta on toisinaan vähän vaikea hakea. Upeat maisemat kuitenkin korvasivat menetyksen. 

Iso-Holmassa ilta päättyi aika samaan tapaan, kuin perjantainakin. Leiri pystyyn, uimaan ja nuotiolle. Istuimme nuotiolla kahden muun retkeilijän kanssa ja suomalaisesta alkukankeudesta päästyämme juttua riittikin pitkälle yöhön saakka. Jaettua tuli niin hyviä retkeilyvinkkejä kuin kokemuksia yleensäkin. 

Maisemaa patikoinnin varrelta. Aika vähän kävellessä tuli
otettua kuvia, kun kamera oli aina rinkassa, eikä sitä sitten
jaksanut sieltä kaivella.

Sunnuntaina suuntasimme Iso-Holmalta hieman kierrellen ja kaarrellen takaisin autolle. Matkaa kertyi noin 5 km (kartalta mitattuna). Upeita maisemia ja etenkin ampiaisia! Kaikessa erähenkisyydessä olen viimeiseen saakka ötökkäkammoinen. En nyt aivan halvausta saa itikoista, mutta ampiaisia karkuun kyllä juoksen! 

Ampiaisista huolimatta reissu oli mahtava. Olen edelleen sitä mieltä, että ulkona nukkuu parhaiten, etenkin kesähelteillä. Ainoa miinus on aina reissulta poistuminen. Kyllähän sitä olisi vielä muutaman päivän jatkanut. Onneksi päiviä on uusia ja loppukuusta onkin sitten tiedossa pt-Annen kanssa retkeilyreissu Kuhankuonolle/Kurjenrahkalle. 

Minä vs Ampiaiset.