Ehkä jo ensi kuussa?

Titityy, titityy. Lintujen laulun lisäksi lämmin kevättuuli havisuttaa puiden lehtiä. Juuri muuta ei kuulu. Ei liikenteen melua. Ei kännyköitä. Edessäni muutaman askeleen päässä keikkuu rinkka, jota Pohjalainen kantaa. Ympärillä levittäytyy perinteinen suomalainen metsämaisema. Väliin mahtuu muutama suokin. Tervehdin vastaan tulevia retkeilijöitä ja aina silloin tällöin pysähdyn kuvaamaan mielestäni mielenkiintoisia yksityiskohtia. En ole mikään luontokuvaaja, vaan noudatan enemmänkin taktiikkaa, kun ottaa tarpeeksi paljon kuvia on niistä pakko jonkun onnistuakin. Pitäisi ehkä mennä jonkin sortin valokuvauskurssille. 

Alkuillasta saavumme ennalta valitulle leiripaikalle lammen rannalle. Pohjalainen pystyttää teltan ja tekee tulen. Minä autan teltan pystytyksessä ja Pohjalaisen sytytellessä nuotiota kaivan esille evästarpeet, sekä haen vettä. Emme ole koskaan sopineet mitään varsinaista työnjakoa, hommat ovat vain jakautuneet välillämme. Leiriytymisen ja ruuanlaiton ohessa juttelemme niitä näitä. Käymme läpi matkan varrelle osuneita mielenkiintoisia asioita. Selitän muutaman matkan aikana nähdyn geologisen muodostuman synnyn. Ainakin pääpiirteissään. Yritämme epätoivoisesti tunnistaa vastarannalla pulikoivia lintuja ja muistamme taas, miksi meidän pitäisi hankkia lintukirja ja ne kiikarit. 

Valitsemme leiriytymispaikaksi yleensä aina jonkin lammen/järven rannan, jos se vain on mahdollista, jotta voimme käydä uimassa. Välittömän pakokauhun aiheuttava, ei mihinkään järkevään perusteeseen perustuva ötökkäkammoni aiheuttaa Pohjalaisessa suurta huvittuneisuutta joka ikinen kerta. Virnuilusta ja hihittelystä huolimatta hän kuitenkin ritarillisesti kantaa teltasta ulos kaikki sieltä tavatut ökkömönkijäiset. Ötököidenpoisto-operaation jälkeen teltan joka ikinen ötökkäverho suljetaan, jottei niitä möngerrä sinne enää enempää. 

Syötyämme istumme lähekkäin lammen rannalla teekupposten kanssa. Emme välttämättä jutelle enää mistään. Ei tarvitse. Seuraamme vain hiljaa ympäröivän luonnon arkiaskareita. Parhaat keskustelut olen käynyt ennestään tuntemattomien retkeilijöiden kanssa. Mikäli rannalle on leiriytyneenä muita, istumme yleensä heidän kanssaan iltanuotiolla emmekä vetäydy omaan rauhaamme. Ainakaan ihan heti. Yritän valvoa nähdäkseni auringonlaskun, mutta useimmiten nukahdan jo paljon ennen sitä. Tänne ei arki ulotu. Täällä mieli lepää. 

Mikä retkeilyssä sitten on se juttu? Arjen pakeneminen? Vastauksia on varmasti yhtä monta, kuin on retkeilijöitäkin. Minulle itselleni se on nimenomaan se, että pääsee pois arjesta hetkeksi. Korvessa ollessa asiat saavat yleensä myös ihan uudet mittasuhteet. Kotiin palatessa muistaa taas arvostaa niitä pieniä asioita, joista herkästi arjen tohinassa tulee itsestäänselvyyksiä. Meille se on myös arvokasta yhdessäoloa, parisuhdeaikaa. 

Onneksi ei mene enää kauaa, kun pääsee ainakin sään puolesta tekemään ensimmäisiä yön yli kestäviä kevätretkiä.

Vaellusruokailun suunnittelu

Tulevan vaelluksen ruokailua on pohdittu jo jonkin verran. Ihan ensimmäiseksi ruuasta täytyy saada tarpeeksi energiaa joka päivä. Siitä tulisi myös saada kaikki tarvittavat ravintoaineet. Kahdessa viikossa ei vielä saa aikaiseksi mitään kovin suuria puutostiloja, mutta jaksamiseen ja etenkin lihasten palautumiseen liian yksipuolinen ravinto voi vaikuttaa nopeastikin. Kun reissuun lähdetään isommalla porukalla, joutuu aterioita suunnitellessa ottamaan huomioon myös vaellusporukan allergiat tms. 

Vaelluksen aterioita on tähän mennessä jo kirjattu ylös jonkin verran. Ateriasuunnittelumme otti kuitenkin hieman takapakkia lääkärin määrätessä minut erilaisten vatsaoireiden perusteella kokonaan gluteenittomalle ja maidottomalle dieetille. Maitoallergikkona maidottomuus ei ole ongelma, mutta gluteenittomuuteen tottuminen vaatii oman aikansa. Vaelluksen ruokailun suunnittelun osalta se tarkoittaa sitä, että nyt käydään läpi jo valitut ateriat ja se, miten niistä muokataan gluteenittomia.

Toki on olemassa paljon jo valmiiksi gluteenittomia ja maidottomia reseptejä, jotka ovat erinomaisia myös vaellusta ajatellen. Yksi sellainen on linssikeitto. Se on meillä ihan ykkössuosikki näin talviaikaan. Keitto on myös helppo tehdä vaelluksella ja ennen sitäkään ei tarvitse kuivata muuta, kuin peruna, porkkana ja sipuli. 

Linssikeitto

 

 

1 sipuli

1 valkosipulinkynsi

2 rkl öljyä

1 tl paprikajauhetta

 3 dl punaisia linssejä 

(varmaan vihreetkin kävisi, mutta en ole kokeillut)

1,25 l vettä

1 kasvisliemikuutio

1 peruna

 1 porkkana

2 rkl tomaattipyrettä

mustapippuria

Kuori peruna ja porkkana, sekä pilko ne pieniksi paloiksi.
Kuullota pilkottu sipuli ja valkosipuli öljyssä. Lisää joukkoon paprika jauhe ja sekoita hetki. Varo polttamasta paprikajauhetta. Lisää joukkoon vesi ja kaikki muut aineet. Keitä kannen alla noin 35 minuuttia. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.

Valmiin keiton kanssa sopii mukavasti erilaiset pähkinät ja siemenet tai vaikkapa paistettu tofu. Keitto on kuitenkin hurjan hyvää myös ihan sellaisenaan.

Iltapäiväkävelyllä

Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, vaan mukavia ulkoilureittejä saattaa puolivahingossa löytää ihan vierestä. Ensi syksyn vaellusta silmällä pitäen olemme päättäneet ruveta liikkumaan enemmän, jotta myös kunto kohenisi. Kuukausi sitten haimme kotiamme sopivan lähellä sijaitsevalle kuntosalille kuukausikortit ja olemme käyneet siellä uskollisesti noin kaksi kertaa viikossa. Nyt mukaan on otettu myös kävely ja myöhemmin keväällä ainakin minä aloitan taas HIIT-treenin juosten. Vielä toistaiseksi en uskalla, koska tiet ovat niin jäiset. Kaadun kuitenkin ja onnistun murtamaan nilkan tai jotain (ne perinteiset kootut selitykset). 

Eilinen iltapäiväkävely suuntautui Enäjärven rantaan. Kartan mukaan siellä piti olla lähinnä asuinaluetta, mutta iloksemme huomasimme, että rantaan oli jätetty myös ulkoilualuetta. Aivan ihana alue, jossa tulen kesällä juoksemaan monet kerrat. Matkalla huomasimme myös lintutornille osoittavan kyltin. Siihen loppuivat ”hyvät selitykset” sille, miksi tunnistan lintuja säälittävän vähän siihen nähden, kuinka paljon liikun luonnossa. Joten eikun kyttäämään lintuja kiikareiden ja lintukirjan kanssa, eipähän sitten enää tarvitse hävetä surkeaa lintutuntemusta. 

Reipas tunnin kävely järven rannalla piristi mieltä mukavasti.

Päiväretket ovat mukavia siinä, että mukaan otettavien tavaroiden määrä ja paino on hyvin vähäinen. Paljon tekee jo se, kun ei tarvitse kantaa mukana noin 4 kilon telttaa. Eikä tarvitse miettiä eväiden säilymisiä sen suuremmin. Seuraavaksi laitetaankin etsinnän alle kaikki lähellä sijaitsevat laavut ja tulentekopaikat, niin saadaan iltapäiväkävelyille myös eväät mukaan. Nuuksiossahan niitä on tietysti pilvin pimein, mutta olisi mukavaa löytää laavuja ja tulentekopaikkoja lähempääkin. Olisi mukavaa, että laavulle pääsisi ihan vain kävellen, ilman määrittelemätöntä automatkaa sitä ennen.

Samoin olemme kartoittaneet myös muita Uudenmaan retkeilykohteita tulevaa kesää varten. Nuuksio on ihana, mutta välillä olisi ihan kiva käydä muuallakin. Etenkin kesäaikaan, jolloin Nuuksiossa on paljon väkeä. Sipoonkorpeen suuntaamme varmaankin jo tässä kevään aikana. Pitäähän uusien makuupussien lämmönpitävyys testata ennen vaellusta. Tosin sitä ennen täytyy hankkia se pussi. Jotain ideaa pussista on saatu googlaamalla. Mitään en kuitenkaan osta, ennen kuin olen sen nähnyt livenä ja päässyt hypistelemään. Mitä kuuluu Haltin vaellukselle? Olemme hieman suunnitelleet mahdollisia ruokia, sekä pääpiirteissään päättäneet vaellusreitin. Näistä lisää ensi kerralla. 

Järven jääkin näytti kestävän, mutta pidemmälle ei enää uskallettu mennä