Seitseminen 11.-13.8.

Nämä päivitykset pitäisi tehdä aina hetimiten, kun reissusta kotiutuu. Tällä kertaa kiireet ovat vieneet voiton, etenkin valmistautuminen muutama päivä sitten päättyneelle, kahden viikon mittaiselle kenttäkurssille Suomen ja Ruotsin Lappiin. Tästä lisää myöhemmin. 

Alunpitäen tarkoituksemme oli lähteä kahden viikon vaellukselle Lappiin. Valitettavasti heinäkuun loppupuolella käynti liikuntalääkärillä kuitenkin kuoppasi haaveen, ainakin tältä erää. Päätimme suosiolla siirtää reissun ensi kesään. Tämä tietysti harmitti, mutta toisaalta tällä hetkellä näyttää siltä, että ensi kesänä lähdemme vaellukselle porukalla ja mikäs sen mukavampaa. 

Lohdutukseksi päädyimme kuitenkin tekemään parin päivän vaelluksen Seitsemisen kansallispuistossa. Poikkeuksellisesti kuljimme pelkkiä merkittyjä "pääväyliä" pitkin. Pääväylät ovat yleensä suhteellisen helppokulkuisia ja näin pyrin pitämään huolen siitä, ettei kipeytynyt jalka pääse ärtymään enää yhtään enempää. 

Reittimme näytti tällä kertaa tältä.

 Kuten aiemmin jo kirjoitin, oli kartan tulostuksen kanssa hieman ongelmia. Saimme kuitenkin lopulta jonkinlaisen kartan ulos tietokoneelta. Yritimme vielä Pohjanmaalla etsiskellä Seitsemisen alueen karttaa, huonolla menestyksellä. Vasta puolivälissä vaellusta tuli mieleen, että ohiajaessamme olisimme tietysti voineet pysähtyä ostamaan sellaisen Seitsemisen luontokeskuksesta. No, ei sitä aina voi onnistua. 

Emme siis jättäneet autoa luontokeskukselle, vaan ajoimme eteenpäin Koverolle. Reittimme lähti Koveron vanhan kruununmetsätorpan pihalta. Torppaa ja siihen kuuluvaa pihapiiriä kunnostettiin parasta aikaa. Kiertelimme pihalla hetken ja tulimme siihen tulokseen, että siihen on tultava tutustumaan uudestaan, paremmalla ajalla ja sitten, kun alueella on vähemmän kunnostustöitä menossa. 

Koveron kruununmetsätorppa

Seitsemisen kansallispuiston alue on kaunis ja monimuotoinen. Kansallispuisto on perustettu 1982, jonka jälkeen ojitettuja suoalueita on pyritty ennallistamaan. Kiinnostava alue kaikenkaikkiaan siis. Valitsemamme reitti oli pääosin helppokulkuinen, mutta kansallispuiston alueella olevat harjut toivat etenkin reitin alku- ja loppupäähän kohtalaisia korkeuseroja. Oma jalkani, jännetupentulehduksista ja sen sellaisista huolimatta, ei kuitenkaan ärsyyntynyt kovinkaan pahasti. Sekin vähä, mitä ärsyyntyi, johtui pääasiassa huonosti pakatusta rinkasta, jossa paino ei todellakaan jakautunut tasaisesti. Tulipahan opittua hyvin pakatun rinkan merkitys. 

Ensimmäisen yön yövyimme Jokiristin telttailualeella, jossa saimme olla ihan omassa rauhassa. Muita yöpyjiä ei ollut, mutta illan aikana pari retkeilijää pysähtyivät pitämään taukoa. Retkeilyn lisäksi pääsimme vihdoin ja viimein testaamaan uutta Jack Wolfskinin tunnelitelttaa, johon pitkän pähkäilyn tuloksena päädyimme. Sopivasti illalla alkanut sade jatkui lähes koko yön, joten teltan vedenpitävyyskin tuli testattua. Ja kyllä, se piti vettä oikein hyvin. Teltta pysyi kasassa, oli helppo koota ja mitä vielä? Ainakin toistaiseksi olemme tyytyväisiä hankintaan. 

Telttailualueen vieressä menevä joki

Se meidän paljon puhuttu teltta.

Retkeilijänä on syytä varautua monenlaiseen ilmaan ja sitä myöten ottaa mukaan ainakin yksi vedenpitävä kerrasto. Oma, kevyt kuoritakki on vielä hankinnassa ja viime keväänä olleella kenttäkurssilla Pernajassa onnistuin rikkomaan myös kuorihousut. Perinteinen kurapuku onneksi löytyy. Keskiviikkona siis satoi. Sellaista pientä ärsyttävää tihkua, jonka takia kurapukua ei kannata vielä vetää päälle (se nimittäin hiostaa järkyttävän paljon). Tihku kuitenkin tekee vaatteista pitkän päälle, ei nyt märkiä, mutta ärsyttävän kosteita. Keskiviikon taipaleen aikana emme pitäneet muuta, kuin lounastauon ja saavuimmekin Haukilammen telttailualueelle jo aika varhain. Itseasiassa samaan aikaan, kun sade loppui. Luonnollisesti. 

Haukilammella pääsee uimaan (jos uskaltaa). Pidän uimisesta, mutta sen verran "kaupunkilainen" olen, etten varsinaisesti välitä vesikasveista. Ne ovat kauniita, mutta tuntuvat vatsaa tai jalkoja vasten lähinnä ällöiltä (juu, naurakaa toki). Kuitenkin parin päivän kävelyn jälkeen pulahdusmahdollisuus oli enemmän kuin tervetullut. Iltaa istuimme nuotion äärellä ihastellen Seitsemisen kaunista luontoa. Olen erittäin ihastunut soiden ja suolampien täplittämään maisemaan. Karussa suoluonnossa on sitä jotain. 

Ai niin, matkalla Haukilammelle törmäsimme vanhaan myllyyn. Viimeisenä päivänä näimme myös vanhoja metsätyö...hmmm...mökkejä? varastoja? Noh, kuitenkin. Minusta on mukavaa, kun jäänteitä vanhoista työvälineistä ja -tavoista on jätetty kansallispuiston alueelle retkeilijöiden töllisteltäviksi. 

Mylly sisältä.

Niitä ihania lampia. Onneksi viimeinen telttailualuekin oli tällaisen rannalla.

Kylttien informatiivisuudessa oli toisinaan hieman toivomisen varaa. Ehkä näihinkin vielä saadaan teksti.

Haukilammen telttailualue.

Pakollinen iltanuotiokuva.

Viimeisenä päivänä kävelyä autolle oli vain vaivaiset 1,5 km, jotta ehdimme vielä illaksi isäni luokse. Hinku metsään olisi taas kova, eikä nuo yöt nyt ainakaan vielä ole mahdottoman kylmiä. Tai ehkä ostankin seuraavaksi paksumman makuupussin, voi sitten telttailla pidemmälle syksyyn hyvillä mielin.