Makuupussi

Sitä ei uskoisi, kuinka pieneen tilaan kilo perunaa mahtuu, kun sen kuivaa. Se itseasiassa mahtuu puolen litran minigripp-pussiin ja pussiin jää vielä ilmaakin. Kaiken kaikkiaan perunan kuivaamiseen meidän OBH Nordican kasvikuivurilla meni noin vuorokausi. Meille tosin kuivaaminen on vielä ihan uutta, joten saattaa hyvin olla, että kuivaamme varmuuden vuoksi vähän turhankin kauan. Eihän kasviksista liian kuivia tietenkään saa, mutta vähempikin ehkä riittäisi säilyvyyden takaamiseksi. Toisaalta, kun kyseessä on lähes kahden viikon ruuat keskellä ei yhtään mitään, otan mieluummin varman päälle. Muutoin tulee nälkä ja se vasta kurjaa olisikin. 

Toinen kurja asia olisi kylmän vuoksi huonosti nukutut yöt. Museoreissun jälkeen seisoin  varmaan tunnin Scandinavian outdoorin Forumin myymälässä töllistelemässä ja hypistelemässä makuupusseja. Lopulta arvonta suoritettiin kolmen pussin, Haglöfsin Tarius -5, Lupus -3 ja Marmotin Tetonin (-8) välillä. Näistä kaksi ensimmäistä on kuitupusseja, Teton taas untuvapussi. Haglöfsin Lupuksen hyllytin lähes välittömästi, sillä vaikka äärilämpötila pussilla olikin -19, mukavuuslämpötila naisella oli kuitenkin vielä plussan puolella (+2). Kevyemmän pussini mukavuuslämpötila naisilla on jossain +6 paikkeilla (muistaakseni, voi olla enemmänkin) ja tällä kertaa halusin ehdottomasti pussin, jossa mukavuuslämpötila on nollan tietämillä tai mieluusti pakkasella. Tariuksessa se olisi nollassa ja Tetonissa -8. 

Päätös oli vaikea. Olen ainakin lapsena ollut allerginen untuvalle, joten Tetonin osto arvelutti. Olisiko se vain hukkaan heitettyä rahaa? Puhumattakaan untuvan eettisyydestä... Toisaalta taas, Teton on nimenomaan naisille tehty pussi, joka on tarkoitettu max 168 senttiselle nukkujalle. Sillä, olisiko kyseessä juuri naisille tarkoitettu, vaiko unisex pussi ei sinänsä ole minulle mitään väliä, mutta esimerkiksi unisex-pussi Tarius on tarkoitettu max 175 senttiselle nukkujalle. Näin puolitoistametrisen nukkujan näkökulmasta se tarkoittaisi reilusti hukkatilaa. Eli ylimääräistä painoa, ylimääräistä tilaa, ylimääräistä lämmitettävää ja niin edelleen.
 
Toisaalta sitten taas, Tarius on kuitupussi. Ainakaan allergiaoireita ei silloin tarvitsisi pelätä. Kaapissa lojuva, kevyempi ”lämpimän ajan” pussini on Tarius +6 (muistaakseni). Olen ollut pussiin erittäin tyytyväinen ja se on palvellut hyvin jo useamman vuoden ajan. Sen lämpötila-arviot vain eivät riitä lappiin. Koska olen kevyempään Tariukseen ollut tyytyväinen, houkutus ostaa lämpimämpi vastaava pussi oli suuri. Sitä paitsi, Tarius olisi lähes puolet halvempi, kuin Marmotin pussi. 

Mietin asiaa. Töllistelin ja pällistelin. Hypistelin molempia ja lopulta kannoin kassalle Marmotin Tetonin. Mahdollisesti ilmenevistä allergiaoireista huolimatta (pussia täytyy siis testata ennen vaellusta ihan vaikka kotona). Miksi? Aloitetaan siitä, että hinta ei tällä kertaa ollut se ratkaiseva tekijä, sillä budjetti antoi myöten molemmat. Enemmän pussin valintaan vaikutti mukavuus- ja äärilämpötilat. Meitä on kosiskeltu ensi maaliskuussa hiihtovaellukselle UKK-puistoon Saariselälle, joten lämmin talvipussi tulisi tarpeeseen myös silloin. Ja sitten ne tärkeimmät, Teton painaa 100 g Tariusta vähemmän ja siinä on hurjasti vähemmän hukkatilaa. Kun pelkästään (kuivaamisesta huolimatta) ruokatarvikkeiden painoarvio pyörii reilussa 15 kg:ssa (eli noin 5 kg per rinkka), on sadoilla grammoilla jo väliä. Kaiken tämän lisäksi, pusseja hypistellessä, Teton oli NIIN pehmoinen, ettei mikään niin pehmoinen voi olla epämukava. 

Marmotin Teton

Summa summarum, nyt minulla on makuupussi! Marmotin pusseille tyypillisesti myös Tetoniin tuli mukana ns. säilytyspussi. En kuitenkaan luota sellaisiin, vaan meillä kaikkia pusseja säilytetään tangolla roikuttamalla. Näin pussi pysyy ilmavana ja hyvässä kunnossa. Missään nimessä makuupussia ei saa säilyttää kompressiopussissa tai vastaavassa. Tällöin esimerkiksi untuvat littaantuvat ja pussi menettää lämmönpitävyytensä hetkessä. 

”Heräteostoksena” kauppareissulta tarttui mukaan vielä Garminin G64 GPS. Olen garmineita käyttänyt ennenkin, mm. yliopiston kenttäkursseilla. G64 ja G64S ovat olleet ihan kelpoja ja ostamamme pitäisi heittämällä riittää meidän tarpeisiin useamman vuoden ajaksi. GPS:stä on tulossa ihan oma päivityksensä myöhemmin. Lopultakin meillä alkaa olla kaikki varusteet kasassa. Seuraavaksi aloitamme hitaasti mutta varmasti tavaroiden tunkemisen ja änkemisen rinkkoihin, jotta näemme kuinka painavia niistä tulee (eli kuinka paljon tavaraa pitää sitten kuitenkin vielä karsia pois). Rinkan painon pitäisi kuitenkin olla korkeintaan noin neljäsosa kantajan elopainosta. Se ei ihan hirvittävästi näillä kiloilla ole. 

G64

Museum of Broken Relationships

Pääosin viikonlopuille painottuvasta työstäni johtuen meillä ei ole Pohjalaisen kanssa ollut juurikaan yhteistä vapaata koko kesänä. Kaikesta vaellukseen valmistautumishärdellistä huolimatta päätimme pitää yhteisen vapaapäivän, kun kerrankin sellainen sattui viikonlopulle. Molemmilla. Rakastamme molemmat suunnattomasti museoissa kiertelyä ja maleksimista, joten vapaapäivänviettokohdetta ei tarvinnut kauaa pohtia. 

Olen viime keväästä saakka odottanut kärsimättömänä sopivaa päivää, jolloin pääsisin tutustumaan uuden Helsingin kaupunginmuseon ensimmäiseen näyttelyyn, Museum of Broken Relationships. Näin mainoksen näyttelystä viime kevättalvella, se koostuu ihmisten museolle lahjoittamista parisuhteen päättymistä (tai parisuhdetta) kuvaavista esineistä, sekä eripituisista kertomuksista siitä, millainen rooli esineellä on ollut. Minua kiinnosti erityisesti se, että kyseessä ei suoranaisesti olisi yhden (tai useamman) taiteilijan näkemys asiasta, vaan nimenomaan ”tavallisten talliaisten” yhdessä luoma kokoelma. Luonnollisestikaan kaikki pitkin maailmaa lahjoitetut esineet eivät olleet näytillä vaan jokuhan ne sinne on valinnut, mutta silti. 

Tunnelma näyttelyssä oli rauhallinen, joskin ihmisiä oli lähes tungokseen saakka. Ymmärtäähän tuon, näyttely oli mielenkiintoinen ja Helsingin kaupunginmuseo ilmainen (sinne on aina vapaa pääsy). Esineitä näyttelyssä oli laidasta laitaan. Mieleenpainuvimpia itselleni oli ehkäpä muutamat pehmolelut, korkokengät, hääpuku ja kuntopyörä. Tarinat esineiden takaa olivat parista rivistä aina useampaan sivuun. Osasta huokui kiitollisuus ja/tai elämän ironia, kun taas toiset olivat hyvinkin surullisia ja katkeria. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka kulttuurista huolimatta parisuhteiden kompastuskivet tuntuivat olevan samoissa asioissa, pettämistä, erilleen kasvua, kyllästymistä sen hetkiseen elämään ja niin edelleen. 

Tarinoita pystyi lukemaan sekä suomeksi että englanniksi. Suomesta englanninkielelle käännetyt tarinat olivat hieman kolkkoja. Olisin toivonut käännöksiin enemmän elävyyttä (mielestäni se olisi sopinut näyttelyn luonteeseenkin). Käännöksistä huolimatta näyttely oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Museosta lähdettyämme pohdimme Pohjalaisen kanssa hyvän tovin aikaisempia parisuhteitamme ja etenkin niiden päättymistä. Pohdimme mitä yhteistä omien suhteidemme päättymisellä oli näyttelyssä kuvattujen tapausten kanssa, mitkä asiat meitä ovat loukanneet ja mitkä taas ovat niitä hyviä muistoja. Jos vain aika ja kiinnostus riittävät, suosittelen lämpimästi tutustumista näyttelyyn. Se on esillä vielä syyskuun puolivälin tienoille saakka. 

Saapuessamme Helsingin kaupunginmuseoon meille vihjattiin myös museon toisessa kerroksessa olevasta näyttelystä Helsingin valitut palat, jossa kuvattiin Helsingin historiaa eri aikakausilta. Paljasjalkaisena stadilaisena en voinut vastustaa kiusausta, etenkään kun myös Pohjalainen osoitti selkeää mielenkiintoa näyttelyä kohtaan. Näyttely Helsingin historiasta oli mielenkiintoinen ja mukava pieni pyrähdys vanhaan Helsinkiin. Jäimme tosin molemmat toivomaan hieman parempaa informaatiota siitä, mille aikakaudelle mikin osio sijoittui. Muutoin ihan kiva, muttei vetänyt vertoja Museum of Broken realtionshipille.

Vajaat 3 viikkoa Haltille

Kasvikuivuri hurisee jo ties kuinka monetta vuorokautta. Sen pitämään hurinaan on jo tottunut sen verran, että kotona on lähes aavemaisen hiljaista, kun kuivuri ei ole päällä. Tällä hetkellä kuivurissa kuivuu 1 kg perunaa, se oleellinen osa jauhelihakeittoa. Pussitettuna ovat jo aamiaiset, sienipasta ja osa jauheliha- sekä linssikeittoaineksista. Kaiken kaikkiaan menumme näyttää tältä: 

Aamiaiseksi: puuroa, pähkinöitä, kiisseliä, teetä ja kahvia (ehkä lisäksi vielä leipää?)
Lounaat/päivälliset:
Sienipasta
Jauhelihakeitto
Linssikeitto
Arabialainenpata
Italianpata
Jauhelihakastike ja polenta
Tonnikalarisotto
Linssibolognese ja makaroni
Kaaliriisipata
Tonnikalapasta
Hernekeitto 

Gluteenittomuus aiheutti oman päänvaivansa, samoin yhden lähtijän soija-allergia. Lounaiden ja päivällisten järjestäminen gluteenittomana on kuitenkin ollut helpompaa, kuin välipalojen ja muun pikkunaposteltavan. Tällä hetkellä kokeilussa on ensimmäinen energiapatukkaresepti ja jääkaapissa olevasta massasta päätellen testaamme tässä viikolla vielä toista reseptiä. Ei nyt mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Soija-allergian huomioinen taas vaatii lähinnä viitseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä. Kuivattavaa on enemmän kun lihaa ei voi korvata soijarouheella (luojan kiitos voimme käyttää linssejä!). Miten pärjäämme retkiruokiemme kanssa, siitä lisää vaelluksen jälkeen. 

Gluteenottimalle olemme varanneet oman pikapuuron

Kuivurin ostosreissulla päivitimme myös varustearsenaalia. Scandinavian outdoor on oma luottokauppani, jonne päädyn lopulta aina, kun lähden etsimään retkeilytarvikkeita yms. Tälläkään kertaa en joutunut pettymään, vaan löysin kuin löysinkin etsimäni kuorivaatteet (jotka itseasiassa lähtivät kaupasta mukaan alle 200 €!). Minulla on ennenkin ollut Marmotin Precip-kuorihousut ja pidin niistä todella paljon. Valitettavasti aiemmat housut hajosivat malminetsinnän kenttäkurssilla Pernajassa. Vihdoin ja viimein Tammiston Scandinavian outdoorissa oli hyllyssä minun kokoani olevat housut! Ne lähtivät heti mukaan. Kuoritakiksi valitsin, niin ikään, Marmotin Precip-kuoritakin. Olen ostoksiini hyvin tyytyväinen ja odottelen innolla sadepäivää (sellaista, jolloin en olisi töissä), jotta pääsen testaamaan myös kuoritakin. Vedenpitävyys molemmissa vaatteissa on 10 000 mm. Kuten arvata saattaa, halvemmalla hinnalla joutuu tinkimään jostakin, tällä kertaa hengittävyydestä. Housut eivät kuitenkaan varsinaisesti hiosta, tai ainakaan en muista niiden koskaan hiostaneen. Takin hiostavuus selviää vasta myöhemmin. 

Vaellushousuista sen sijaan maksoin huomattavasti enemmän, kuin olin alkuun ajatellut. Valitettavasti osuimme shoppailureissulle juuri mallistonvaihtoviikkojen aikana. Tästä syystä kaupassa oli aika suppeasti vaatteita hyllyssä. Kokeilin yksiä sun toisia housuja, joissa tuntui aina olevan sama ongelma: istuvuus. Näin puolitoistametrisenä, edes jotain muotoja omaavana ihmisenä minun on yllättävän hankalaa löytää mm. sopivia housuja. Vaellushousut eivät ole tehneet tässä poikkeusta. Lopulta hyllystä kuitenkin löytyi Sastan Jero-housut. Ja voi että kun ne istuivat hyvin! Kerrankin. Yhden marjastusreissun jäljiltä kankaan joustamattomuus saa kuitenkin hieman epäilemään niiden luvattua kestävyyttä. Toivottavasti olen epäilyjeni kanssa väärässä. 

Muutoin odotamme jo malttamattomina rinkkojen pakkaamista, ahtautumista hyvin palvelleeseen ooppeliimme ja suuntaamista kohti Lapin erämaita. Odotamme nukkumista teltassa, ruokailua maastossa, upeiden maisemien näkemistä ja kaikkea sitä, mitä retkeily pitää sisällään. Suunnitelmiimme tuli hieman viime hetken muutoksia porukkamme kutistuttua varmasti neljään. Meidän oli tarkoitus yöpyä poisjääneen mökillä Rovaniemellä meno- ja paluumatkoilla. Tähän jouduimme nyt keksimään muun ratkaisun. Muutaman päivän kuumeisen pohdinnan jälkeen tulimme siihen tulokseen, että ajamme yhdellä kertaa Etelä-Suomesta Kilpisjärvelle. Se tietää useita autossa istuttuja tunteja, mutta on siitä selvitty ennenkin. Onneksi kaikilla lähtijöillä on kortti, joten kenenkään ei tarvitse yksin ajaa. Kilpisjärvellä yövymme Retkikeskuksessa ennen vaellukselle lähtöä. Paluumatkalla yövymme Rovaniemellä, hotelli Aakenuksessa. 

Enää hieman vajaat 3 viikkoa vaellukseen!