Bataattisosekeitto

Keitot ovat mielestäni ihan parasta ruokaa talvipakkasilla. Muutaman tunnin pakkasessa kävelyn jälkeen mikään ei vedä vertoja termarissa höyryävälle keitolle. Ne ovat kuitenkin herkullisia myös näin vetisillä plussakeleillä. Päiväretkille keitto on helppo ottaa valmiina mukaan termariin. Pidemmille reissuille se pitäisi etukäteen kuivata, sillä valmis keitto painaa aika paljon. 

Kasvissosekeitot ovat siitä kivoja, että niihin voi laittaa melkein mitä tahansa. Ohjeita on helppo muunnella oman maun mukaan. Bataattikeittoon voi laittaa (sen bataatin lisäksi) esimerkiksi porkkanaa, perunaa tai vaikkapa omenaa. Mausteista mm. chili sopii bataattisosekeittoon loistavasti. Tällä kertaa jätin sen kuitenkin pois, sillä meistä molemmat ovat allergisia chilille. 

 Bataattisosekeitto

700 g bataattia

2 sipulia

1 hapan omena

1 porkkana

1,2 l kasvislientä

2 valkosipulin kynttä

mausteita maun mukaan (esim. chili,

jauhettu paprika, persilja...)

Kuori ja paloittele bataatti, sipulit, omena ja porkkana. Kuullota kasviksia hetki öljyssä kattilassa ja lisää perään kasvisliemi (tai vettä ja yksi kasvisliemikuutio). Anna kiehua, kunnes kasvikset ovat pehmeitä. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja mausta. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja mausteita. 

Keiton päälle voi halutessaan paahtaa pähkinöitä ja siemeniä (esimerkiksi auringonkukan- tai kurpitsansiemeniä). 

Keiton alkuperäinen resepti löytyy täältä Kotikokki:bataattisosekeitto.

Välineurheilua

Meillä alkaa olla jo aika hyvä kokoelma varusteita vaellusta varten. Itseasiassa jos ihan tarkkoja ollaan, alamme hiljakseen muistuttaa käveleviä Jack Wolfskinin mainostauluja. Löytyy Wolfskinin rinkkaa ja Wolfskinin telttaa. Kohta varmaan on Jack Wolfskinin vaatteetkin. Ainakin ne ovat useimmiten kaupassa miellyttäneet silmää ja kukkaroa. Noin niin kuin ajatuksen tasolla, mitään en ole vielä hankkinut. 

Sopivan rinkan etsiminen näin pienenä ihmisenä (pituutta löytyy hurjat 153 cm) on ollut hermoja raastava kokemus. En ole kaupassa kiertelevää ja shoppailuun taipuvaista sorttia, vaan lähinnä haluan päästä kaupasta nopeasti pois haluamani tuotteen kanssa. Rinkan ostossa ei kuitenkaan kannata hätiköidä, vaan kierrellä kauppoja ja kokeilla, miltä erilaiset rinkat tuntuvat selässä. Olin pitkän aikaa vakuuttunut siitä, että haluan Ospreyn anatomisesti muotoillun rinkan. Testatessani sellaista selässä kaupassa oli päivänselvää, ettei sellaisen kanssa vaelluksesta tulisi yhtään mitään. Se on varmasti hyvä rinkka, muttei sopinut sitten alkuunkaan minun selälleni. Säätöjä ei vain saanut sopiviksi (tai sitten vika oli säätäjässä). 

Lopulta kokeilin selkään Jack Wolfskinin naisten 60-litraista Denali –rinkkaa. Ensimmäisenä on pakko sanoa, että kerrankin rinkkaan valittu tumman violetti väri miellytti. Yleensä naisille suunnattujen rinkkojen värivalikoima kun tahtoo olla keskeltä korpea kuuhun saakka näkyvää pinkkiä tai oranssia. Selän pituus oli helppo säätää ja sen sai säädettyä tarpeeksi pieneksi. Yllätyksekseni myös säätövaraa jäi mukavasti. Pohjalainen oli samaa aikaa ostamassa itselleen rinkkaa ja myös hän piti Wolfskinin miesten 75:sta Denalista niin, että kantoi sen suoraa päätä kotiin asti. 

Myöhemmin kesällä eteen tuli uuden teltan osto, sikäli mikäli aioimme pysyä jatkossakin kuivina sateisina öinä. Selvittelimme teltalta vaadittavat vesipilari- yms. arvot ja lopulta kaupasta mukaan valikoitui, taas kerran Jack Wolfskinia. Telttaa päästiin testaamaan ensimmäisen kerran Seitsemisessä, jossa se osoittautui hintansa väärtiksi. Parin päivän vaelluksen aikana satoi lähes koko ajan, mutta kumpanakaan yönä teltasta ei tullut vesi läpi, vaan säilyimme kuivina aina aamuun saakka. 

Viime keväänä Nuuksiossa totesimme yhdessä Pohjalaisen kanssa, että kolmen vuoden ajan makuupussimme eivät kyllä sitten lopulta ole kovin lämpimiä. Minä pärjäsin yöllä kohtalaisesti, mutta Pohjalainen paleli tosissaan. Hän marssi heti kotiin palattuamme hankkimaan uutta pussia. Tällä kertaa untuvaista sellaista, jonka pitäisi pitää lämpimänä. Minun täytyy vielä etsiskellä itselleni lämpimämpi pussi, jotta sillä varmasti tarkenee ensi kesänä tunturissa. Pussi saisi olla lyhyempää sorttia, sillä minun on ihan turhaa ostaa 180 senttiselle mitoitettua pussia. Harkitsen kuitenkin vakavasti myös jonkin sortin lämminvesipussin tai vastaavan hankintaa. Pysyisivätpähän ainakin varpaat lämpimänä. 

Rinkat ja makuupussit (Pohjalaisen Marmot ja minun Haglöfsini)

Ennen Haltille lähtöä on hankittava makuupussin lisäksi sopivat kuorivaatteet. Omat, hyväksi havaitut Marmotin kuorihousuni onnistuin hajottamaan viime keväänä Pernajan kenttäkurssilla kaatuessani risukossa. Kuoritakkia en ole koskaan omistanutkaan, vaan tähän mennessä olen hyvin pärjännyt softshellini kanssa. Lämpimänä kesäpäivänä kun kastuminenkaan ei yleensä niin järin paljon häiritse. Haltilla sen sijaan sää voi olla millainen tahansa ja loppukesästä siellä voi jo olla viileää, joten kastumista kannattanee välttää jos se vain on mahdollista. Ainakin minun, joka sairastun nuhakuumeeseen hetkessä.

Ei kun shoppailemaan.  

Tänä vuonna mä valloitan Haltin

Viime kesäksi suunnitteilla ollut vaellus Kilpisjärveltä Haltille ja takaisin jäi tekemättä, koska marssimurtumien kanssa lähteminen tuntui hieman liian extremeltä. Reissua päätettiin ihan suosiolla siirtää seuraavaan kesään ja antaa jalkojen parantua rauhassa. Nyt vuoden vaihteen jälkeen on hyvä aika aloittaa vaelluksen suunnittelu. 

Viime keväänä tulevasta vaelluksesta puhuessamme aika moni kaveri ja tuttu kuunteli totesi "voi kun mäkin". Otimme tästä vaarin ja kyselimme, josko samaiset tuttavat olisivat edelleen kiinnostuneita. Lähdettäisiin ihan porukalla. Ja olihan he! Tällä hetkellä reissuun lähtijöitä olisi kaiken kaikkiaan viisi, minun ja Pohjalaisen lisäksi ex-mieheni kaverinsa kanssa, sekä Pohjalaisen vaeltajakonkarikaveri. 

Mitä vaellusta varten sitten tarvitsee suunnitella? Pohjalainen käy läpi varusteita, että ne ovat tarpeeksi laadukkaita, että vesipilariarvot teltassa riittää, että makuupusissa ei tule yöllä kylmä ja niin edelleen. Minä olen huolissani ruokapuolesta, että ruokaa on tarpeeksi, että se on riittävän laadukasta, että saamme siitä tarpeeksi energiaa ja tarvittavia hivenaineita ja ennen kaikkea, että se maistuu hyvältä. Maun varmistamiseksi ajattelin ostaa ja lukaista läpi Piritta Kantojärven kirjan Viiden tähden vaellus.

Piritta Kantojärvi

Samoin matkat Kilpisjärvelle ja takaisin täytyy suunnitella huolella. Missä yövytään matkalla, vai mennäänkö yöjunalla? Entä takaisin tullessa? Paljon on vielä auki, mutta onneksi aikaakin on. Ihan ensimmäisenä taidamme kuitenkin ottaa pohdinnan alle reitin. Kilpisjärveltä kävelemme Haltille kalottireittiä. Takaisin voisimmekin tulla sitten vaikka Norjan puolelta. 

Mä haluan lappiin!

 

Jouluristeily vuosimallia 2015

Tämän vuoden jouluristeily oli samalla meidän ”vanhusten” viimeinen. Vanhus ei tässä yhteydessä niinkään viittaa ikään, vaan enemmänkin takana oleviin yliopistovuosiin. Ensi vuonna tähän aikaan meistä suurin osa on jo valmistunut tai ainakin lähellä valmistumista. Haikeaa, eikö totta? Siihen päättyy yksi luku elämästä. Toisaalta taas siirtymävaihe on jo alkanut, olenhan itse muuttanut pois opiskelupaikkakunnalta ja samoin teki kiistatta parhaimpiin opiskelukavereihini kuuluva ystäväni myös. Onneksi hän muutti vain puolen tunnin ajomatkan päähän uudesta kodistani! 

Mutta niin, se risteily. Me lähdimme tämän samaisen opiskelukaverini kanssa liikkeelle pääkaupunkiseudulta kohti Turkua jo hyvissä ajoin. Joskus pari viikkoa ennen risteilyä sain täydellisen kuningasidean, että minähän menen sinne risteilylle autolla! Pääsen sitten kivasti hetisuoraan risteilyltä kotiin. Pääsinkin, mutten silti välttämättä pidä ideaa enää niin kovin hyvänä. Enkä ehkä tekisi sitä toiste.

Oman ainejärjestöni yhteyshenkilönä minun tehtäväni oli kököttää satama-alueella jakamassa maihinnousukortteja ynnä muuta sälää risteilylle tuleville. Ette muuten usko, kuinka vaikeaa toisten on saapua ajoissa paikalle, vaikka siitä olisi sanottu noin viisisataa kertaa edellisen viikon aikana. Vanhana risteilykonkarina onnistuin myös olemaan turvamiestä fiksumpi ja tarkastuksessa hänelle jäikin käteen viinakokoelmastani vain osa… ja loput jäi minulle. 

Viimeisen risteilyn kunniaksi kävimme ensitöiksemme syömässä ja hörppimässä lasilliset viiniä. Burgeri oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Viinissä sen sijaan oli toivomisen varaa, mutta kyllä se alas kuitenkin meni. Syöminkien ja ensimmäisten tax free –shoppailujen jälkeen toinen puolisko vanhuksista liittyi seuraamme. Hyttihengailu ei enää liian monen risteilyn jälkeen jaksa niin kovin kiinnostaa ja suuntasimmekin hyvin nopeasti yökerhoon. Halusimme päästä tanssimaan pitkästä aikaa. Omalta osaltani ilta päättyi hieman muita aikaisemmin, joskus liian myöhään yöllä, pahoinvoinnin yllättäessä. Ihan vähän ärsytti. 

Ne pakolliset viini- ja ruokakuvat.

Perjantaiaamuna yritin epätoivoisesti nukkua mahdollisimman pitkään, olisihan illalla kuitenkin edessä reilun parin tunnin ajo kotiin. Sängystä vääntäydyin ylös suoraan lounasbuffettiin. Eräänlainen aamupala kai sekin. Viimeiset tax free –shoppailut, suklaata, valkoviiniä, Pohjalaiselle viskiä (josta hän on aina yhtä onnellinen).

Ajomatka alkoi pienellä jännityksellä satamassa, mutta yhtenä kappaleena päästiin kuitenkin liikkeelle. Sateesta ja luvattoman kovasta tuulesta huolimatta pari tuntia laivan satamaan saapumisen jälkeen kurvasimme opiskelukaverini kotipihaan. Kaveri kotiin ja matka jatkui kohti Nummelaa. Väsytti aivan järjettömästi. Aina siihen saakka, kunnes katsoin hirveä 20 sentin päässä konepellistä. Ei muuten väsyttänyt enää yhtään sen jälkeen. Onneksi se auto kuitenkin pysähtyi ajoissa ja pääsin kotiin yhtenä kappaleena. 

Kotona minua odotti keittiössä istuva, vihainen pieni katti. Katin ruoka-aika vähän venyi, sillä Pohjalainen oli lähtenyt pikkujouluristeilylle aiemmin iltapäivällä (josta muuten minä sain tuliaisiksi pullon tequilaa, uujea meidän baarikaapista alkaa pikkuhiljaa löytyä kaikki perusjutut). Vähän ruokaa ja leffaa, kunnes kaaduin hyvin, hyvin väsyneenä sänkyyn. Uni tuli heti ja jatkui pitkälle seuraavaan päivään.    

Fennoscandian mining and exploration conference 2015 @ Levi

Koska yksi lapin reissu vuodessa ei missään nimessä riitä, vai mitä? Alku syksystä ollut kallioperägeologinen kenttäkurssi oli ehdottomasti upea kokemus. Kun tarjottiin mahdollisuutta osallistua Suomen suurimpaan alan konferenssiin ja siinä samalla päästä taas kerran lähes viikoksi lappiin, niin ei eihän siitä voinut kieltäytyä. FEM2015 järjestettiin tapansa mukaan Levillä, marraskuun alussa. 

Pohjalaisella oli ns. lapsiviikonloppu FEMiä edeltävänä viikonloppuna, joten lähdin matkaan maanantaina 2.11. Seinäjoelta. Säästin neljätuntia junassa istumista tällä järjestelyllä ja voin luvata, että 10 junassa ja bussissa istuttua tuntia myöhemmin Levillä ratkaisu ei kaduttanut yhtään. Yövyimme Levin vanhimpiin majoitusyrityksiin kuuluvassa hotelli Sirkantähdessä (ainakin meille väitettiin sen olevan vanhimpia…). Ei voinut valittaa, kun kahden hengen huoneeseen kuului lisävarusteena sauna (jota tosin emme huonekaverini kanssa ehtineet lämmittää kertaakaan).  

Reissuun oleellisena osana kuului mahdollisuus päästä vierailulle Kittilän kultakaivokselle heti tiistaiaamuna. Kaivoksella kuvaaminen oli valitettavasti kielletty, joten kuvallista materiaalia reissusta ei oikeastaan ole. Kaivoksella käynti oli kuitenkin oikein mukava kokemus. Saimme paljon tietoa etenkin erilaisista malminjalostusprosesseista, sekä pääsimme näkemään näitä prosesseja ihan käytännössä. 

Tiistai-illan käytimme tutustumalla messualueen ständeihin ja yrityksiin Ice-breaker bileiden yhteydessä. Asiaan kuuluvasti oli juotavaa ja oli syötävää, sekä todella paljon ihmisiä ja pirun kuuma sisällä. Nimensä mukaan nämä ”bileet” todella toimivat ”jäänmurtajana” ja seuraavana päivänä eri yritysten edustajille olikin huomattavasti helpompi mennä tyrkyttämään omaa osaamistaan ja CV:tään. Loppuajan Levillä käytimme tehokkaasti pyörimällä messualueella. Aina välillä suunnistimme luentosaliin kuuntelemaan mielenkiintoista luentoa. 

Tiistain ice-breaker pippaloista suunnistin migreenin ajamana ajoissa nukkumaan, mutta keskiviikkoillan Mining Night venähti pikkutunneille saakka. Ennen lähtöä Mining Nightin pukukoodi, smart casual, aiheutti hieman päänvaivaa, mutta siitäkin selvittiin. Tulin reissun aikana siihen tulokseen, että joulun jälkeen minun on pakko etsiä itselleni järkevä ”pikkumusta” ja jotain niin sanottuja edustusvaatteita. Edes jakku, tai jotain. 

Kotimatka alkoi Leviltä torstaina hieman ennen viittä. Pääosa suuntasi bussilla Ouluun saakka, mutta itse hyppäsin pois jo Rovaniemellä. Junassa uni tuli nopeasti, onneksi. 

Mä haluan tänne uudestaan!