Jouluristeily vuosimallia 2015

Tämän vuoden jouluristeily oli samalla meidän ”vanhusten” viimeinen. Vanhus ei tässä yhteydessä niinkään viittaa ikään, vaan enemmänkin takana oleviin yliopistovuosiin. Ensi vuonna tähän aikaan meistä suurin osa on jo valmistunut tai ainakin lähellä valmistumista. Haikeaa, eikö totta? Siihen päättyy yksi luku elämästä. Toisaalta taas siirtymävaihe on jo alkanut, olenhan itse muuttanut pois opiskelupaikkakunnalta ja samoin teki kiistatta parhaimpiin opiskelukavereihini kuuluva ystäväni myös. Onneksi hän muutti vain puolen tunnin ajomatkan päähän uudesta kodistani! 

Mutta niin, se risteily. Me lähdimme tämän samaisen opiskelukaverini kanssa liikkeelle pääkaupunkiseudulta kohti Turkua jo hyvissä ajoin. Joskus pari viikkoa ennen risteilyä sain täydellisen kuningasidean, että minähän menen sinne risteilylle autolla! Pääsen sitten kivasti hetisuoraan risteilyltä kotiin. Pääsinkin, mutten silti välttämättä pidä ideaa enää niin kovin hyvänä. Enkä ehkä tekisi sitä toiste.

Oman ainejärjestöni yhteyshenkilönä minun tehtäväni oli kököttää satama-alueella jakamassa maihinnousukortteja ynnä muuta sälää risteilylle tuleville. Ette muuten usko, kuinka vaikeaa toisten on saapua ajoissa paikalle, vaikka siitä olisi sanottu noin viisisataa kertaa edellisen viikon aikana. Vanhana risteilykonkarina onnistuin myös olemaan turvamiestä fiksumpi ja tarkastuksessa hänelle jäikin käteen viinakokoelmastani vain osa… ja loput jäi minulle. 

Viimeisen risteilyn kunniaksi kävimme ensitöiksemme syömässä ja hörppimässä lasilliset viiniä. Burgeri oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Viinissä sen sijaan oli toivomisen varaa, mutta kyllä se alas kuitenkin meni. Syöminkien ja ensimmäisten tax free –shoppailujen jälkeen toinen puolisko vanhuksista liittyi seuraamme. Hyttihengailu ei enää liian monen risteilyn jälkeen jaksa niin kovin kiinnostaa ja suuntasimmekin hyvin nopeasti yökerhoon. Halusimme päästä tanssimaan pitkästä aikaa. Omalta osaltani ilta päättyi hieman muita aikaisemmin, joskus liian myöhään yöllä, pahoinvoinnin yllättäessä. Ihan vähän ärsytti. 

Ne pakolliset viini- ja ruokakuvat.

Perjantaiaamuna yritin epätoivoisesti nukkua mahdollisimman pitkään, olisihan illalla kuitenkin edessä reilun parin tunnin ajo kotiin. Sängystä vääntäydyin ylös suoraan lounasbuffettiin. Eräänlainen aamupala kai sekin. Viimeiset tax free –shoppailut, suklaata, valkoviiniä, Pohjalaiselle viskiä (josta hän on aina yhtä onnellinen).

Ajomatka alkoi pienellä jännityksellä satamassa, mutta yhtenä kappaleena päästiin kuitenkin liikkeelle. Sateesta ja luvattoman kovasta tuulesta huolimatta pari tuntia laivan satamaan saapumisen jälkeen kurvasimme opiskelukaverini kotipihaan. Kaveri kotiin ja matka jatkui kohti Nummelaa. Väsytti aivan järjettömästi. Aina siihen saakka, kunnes katsoin hirveä 20 sentin päässä konepellistä. Ei muuten väsyttänyt enää yhtään sen jälkeen. Onneksi se auto kuitenkin pysähtyi ajoissa ja pääsin kotiin yhtenä kappaleena. 

Kotona minua odotti keittiössä istuva, vihainen pieni katti. Katin ruoka-aika vähän venyi, sillä Pohjalainen oli lähtenyt pikkujouluristeilylle aiemmin iltapäivällä (josta muuten minä sain tuliaisiksi pullon tequilaa, uujea meidän baarikaapista alkaa pikkuhiljaa löytyä kaikki perusjutut). Vähän ruokaa ja leffaa, kunnes kaaduin hyvin, hyvin väsyneenä sänkyyn. Uni tuli heti ja jatkui pitkälle seuraavaan päivään.    

Fennoscandian mining and exploration conference 2015 @ Levi

Koska yksi lapin reissu vuodessa ei missään nimessä riitä, vai mitä? Alku syksystä ollut kallioperägeologinen kenttäkurssi oli ehdottomasti upea kokemus. Kun tarjottiin mahdollisuutta osallistua Suomen suurimpaan alan konferenssiin ja siinä samalla päästä taas kerran lähes viikoksi lappiin, niin ei eihän siitä voinut kieltäytyä. FEM2015 järjestettiin tapansa mukaan Levillä, marraskuun alussa. 

Pohjalaisella oli ns. lapsiviikonloppu FEMiä edeltävänä viikonloppuna, joten lähdin matkaan maanantaina 2.11. Seinäjoelta. Säästin neljätuntia junassa istumista tällä järjestelyllä ja voin luvata, että 10 junassa ja bussissa istuttua tuntia myöhemmin Levillä ratkaisu ei kaduttanut yhtään. Yövyimme Levin vanhimpiin majoitusyrityksiin kuuluvassa hotelli Sirkantähdessä (ainakin meille väitettiin sen olevan vanhimpia…). Ei voinut valittaa, kun kahden hengen huoneeseen kuului lisävarusteena sauna (jota tosin emme huonekaverini kanssa ehtineet lämmittää kertaakaan).  

Reissuun oleellisena osana kuului mahdollisuus päästä vierailulle Kittilän kultakaivokselle heti tiistaiaamuna. Kaivoksella kuvaaminen oli valitettavasti kielletty, joten kuvallista materiaalia reissusta ei oikeastaan ole. Kaivoksella käynti oli kuitenkin oikein mukava kokemus. Saimme paljon tietoa etenkin erilaisista malminjalostusprosesseista, sekä pääsimme näkemään näitä prosesseja ihan käytännössä. 

Tiistai-illan käytimme tutustumalla messualueen ständeihin ja yrityksiin Ice-breaker bileiden yhteydessä. Asiaan kuuluvasti oli juotavaa ja oli syötävää, sekä todella paljon ihmisiä ja pirun kuuma sisällä. Nimensä mukaan nämä ”bileet” todella toimivat ”jäänmurtajana” ja seuraavana päivänä eri yritysten edustajille olikin huomattavasti helpompi mennä tyrkyttämään omaa osaamistaan ja CV:tään. Loppuajan Levillä käytimme tehokkaasti pyörimällä messualueella. Aina välillä suunnistimme luentosaliin kuuntelemaan mielenkiintoista luentoa. 

Tiistain ice-breaker pippaloista suunnistin migreenin ajamana ajoissa nukkumaan, mutta keskiviikkoillan Mining Night venähti pikkutunneille saakka. Ennen lähtöä Mining Nightin pukukoodi, smart casual, aiheutti hieman päänvaivaa, mutta siitäkin selvittiin. Tulin reissun aikana siihen tulokseen, että joulun jälkeen minun on pakko etsiä itselleni järkevä ”pikkumusta” ja jotain niin sanottuja edustusvaatteita. Edes jakku, tai jotain. 

Kotimatka alkoi Leviltä torstaina hieman ennen viittä. Pääosa suuntasi bussilla Ouluun saakka, mutta itse hyppäsin pois jo Rovaniemellä. Junassa uni tuli nopeasti, onneksi. 

Mä haluan tänne uudestaan!

Fennoscandian bedrock geology -ekskursio, osa 2: Gällivare-Luleå-Rovaniemi-Nummela

Luulajaan saavuttiin vasta alkuillasta. Suuntasimme suoraan Luulajan teknilliselle yliopistolle summamaan edellisen päivän kartoituksessa esille tulleita asioita. Rakenteista ja kivilajeista koottiin kaikkien pienryhmien kesken yhteinen kartta, josta nähtiin yhteinen aikaansaannos. Kuten arvata saattaa, samaa rakennetta kartoittaessa tuloksetkin olivat lopulta aika yhdenmukaiset ja olimme yhtämieltä siitä, että siellä se Nautasen hiertovyöhyke on. 

Ilta venyi pitkäksi ja majoittumaan päästiin vasta yhdeksän jälkeen illalla. Luulajan hostelli oli koko reissun majapaikoista kolkoin. Paikka kuitenkin ajoi asiansa. Hostelli kuitenkin sijaitsi Luulajan vanhassa kaupungissa, joka aamun valjetessa osoittautui todella viehättäväksi paikaksi. Sunnuntai olikin varattu vapaapäiväksi ja sen vietimme pääasiassa tehden rauhallisen kävelylenkin vanhan kaupungin ympäristössä ja lepäillen huoneissamme. Akkujen lataaminen tuli tässä vaiheessa reissua todella tarpeeseen. 

Luulajan vanhaa kaupunkia, joka muuten on myös UNESCOn maailmanperintökohde

Maanantain ja tiistain vietimme SGA-seminaarissa, joka käsitteli Pohjoisen Fennoskandian alueen malmiesiintymiä, sekä geologista 3D- ja 4D-mallintamista. Malmiesiintymien luennot olivat ihan mielenkiintoisia, mutta eniten odotin kuitenkin tiistain mallinnukseen keskittyviä luentoja. Niistä jäi käteen paljon, etenkin kiinnostus 4D-mallinnusta kohtaan (se neljäs ulottuvuus on tässä tapauksessa aika). Mallinnusluennot keskittyivät ennen kaikkea malmiesiintymien mallintamiseen, sekä niiden synnyn mallinnukseen. Ehkä keskityn jäljellä olevissa opinnoissani tähän osa-alueeseen. 

On kuitenkin myönnettävä, että vaikka seminaaripäivät olivat todella mielenkiintoisia, niin päällimmäiseksi Luulajasta jäi kuitenkin mieleen iltaisin taivaalla tanssivat, upeat revontulet. Harmi, etten saanut otettua niistä riittävän hyvää ja julkaisukelpoista kuvaa. 

Keskiviikkoaamuna käänsimme autojen nokat Luulajasta kohti Rovaniemeä. Kymmenen aikaan aamulla ylitimme sillan Haaparannassa ja olimme taas Suomen puolella. Ja kuten arvata saattaa, kaikkein eniten nyky-yhteiskunnan lapsoset odottivat Suomeen saapumiselta sitä, että puhelimen netti toimii taas. Tarvitsisi vissiin hankkia sellainen liittymä, jolla uskaltaa käyttää nettiä myös muualla Pohjoismaissa. 

Haaparannasta Rovaniemelle matkattaessa pysähdyimme aina silloin tällöin katsomaan erilaisia geologisia nähtävyyksiä. 

Siirros

Stromatoliitti

Rovaniemellä yövyimme Hotelli Aakenuksessa, joka oli juuri sopivan lähellä keskustaa. En ollut aiemmin käynyt Rovaniemellä, enkä kyllä tälläkään kertaa ehtinyt tutustumaan juuri muuhun, kuin paikalliseen S-markettiin, Alkoon ja pariin ravintolaan. 

Viimeiset pari päivää vietimme sekä kartoittaessa, että katsellessa geologisia nähtävyyksiä. Viimeiseen päivään mahtui mukaan myös reissumme ainoa loukkaantuminen, vastuuopettajamme nyrjäyttäessä nilkkansa. Onneksi meitä hyvin varustautuneita tyttöjä mahtui mukaan useampi ja pari EA-laukkua ympäri käännettyämme saimme kasaan siteitä ja särkylääkkeitä. 

Lauantaiaamuna, ihan liian aikaisin aamulla, aloitimme ajomatkan takaisin Etelä-Suomeen. Minun reissuni päättyi Tampereella, josta Pohjalainen minut ystävällisesti haki. Oli vissiin hänelläkin ollut vähän ikävä. 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

   

Fennoscandian bedrock geology -ekskursio 31.8.-12.9.2015 osa 1: Turku-Kiruna-Gällivare

Viime vuoden tapaan, myös tämä lukuvuosi alkoi mukavasti yliopistoekskursiolla. Tällä kertaa kyseessä oli yliopiston henkilökunnan puolesta järjestetty, puoli-ilmainen, kahden viikon reissu Ruotsin ja Suomen lappiin. Odotin matkaa kasvavalla innolla koko elokuun ajan. Tiedossa olisi varmasti upeita maisemia, loistavaa seuraa ja mahdollisuus oppiakin jotain. Mikäs sen parempaa siis. 

Tarkalleen ottaen aloitin reissuni jo lauantaina 29.8., kun saavuin yökyläilemään isäni luokse Helsinkiin. Pohjalaisella oli lapset kylässä ja tulimme siihen tulokseen, että hän ehti paremmin ajamaan minut Helsinkiin jo lauantaina. Pääsisin sieltä huomattavasti helpommin lähtemään kohti Turkua seuraavana päivänä. Turussa vietin illan ex-mieheni luona ja sain samalla mahdollisuuden tutustua hänen uuteen kumppaniinsa. Nostan hattua tälle tytölle, sillä vaikka olemme ex-mieheni kanssa edelleen hyviä ystäviä, ei se varmasti ole helppo tilanne, kun uuden kumppanin ex-vaimo marssii paikalle. Tulimme oikein loistavasti toimeen. Hienoa! Nämä ovat niitä tilanteita, joissa punnitaan oma kyky käyttäytyä "aikuismaisesti", vaikkei minulla olisi edes ollut mitään syytä käyttäytyä muutoin. 

Anyway, asiaan. Maanantaiaamuna lähtö tapahtui yliopistolta kello 6.00. Aivan liian aikaisin, jos minulta kysytään. Automme toinen kuski oli onneksi valmis ajamaan ensimmäisen etapin, joten minä sain torkkua onnellisena takapenkillä aina Jyväskylään saakka. Ajamaan jouduin Jyväskylä-Oulu välin. Mainittakoon tässä välissä, etten ole ajanut mitenkään turhan paljoa. En myöskään ole ajanut maanteillä sitten autokoulun, vaan olen tottunut huristelemaan pääasiassa Nummela-Turku väliä. Moottoritietä pitkin, luonnollisesti. Pulssi saattoi siis kohota hieman, kun vieressä istuva noin puolivälissä etappia huomautti, että ohituskaistat muuten loppuivat nyt. Miten niin loppuivat?! Tulipahan harjoiteltua rekkojen yms. ohituksia vastaantulevien kaistaa hyväksi käyttäen. Ihan hyvin meni, vaikka itseäni välillä vähän hirvittikin. 

Haaparannassa olimme joskus iltapäivällä. Vaihto Suomen puolelta Ruotsin puolelle aiheutti lievää hilpeyttä ja epätoivoa yhtäaikaa, eksyessämme Coopin parkkialueelle. Me emme löytäneet sieltä ulos. Miten niin porukka oli hieman väsynyttä? Muutoin matka sujui oikein mukavasti. Olimme perillä Kiirunassa kymmenen pintaan illalla (Ruotsin aikaa), muutaman tunnin oletettua aikaisemmin. Suihkuun ja suoraan nukkumaan.

Tiistain ja keskiviikon vietimme Kiirunan kaivoksella. Opimme hurjasti kaivostekniikasta, sekä tietysti siitä miten asiat tehdään nimenomaan Kiirunassa. Näimme esimerkkejä kaivostoiminnan aiheuttamasta deformaatiosta ympäröivään kallioperään ja saimme mukaamme kourallisen rautamalmipalleroita. Niitä oli hyvä sitten esitellä kotona. Pääsimme katsomaan Mertaisen avolouhosta ja katsomaan erilaisia kallioperän rakenteita. 

Kiirunan kaivosaluetta

Kiirunan kaupunkia kuvattuna Kiirunavaaran laelta

Kaivosaluelle eksyneet porot saivat osakseen ansaitsemansa huomion. Luonnollisesti

Kiirunasta jatkoimme matkaa Malmbergetin kaivosalueen kautta Jällivaaraan. Jällivaarassa majoituimme leirintäalueelle. Majoitus ei ollut ihan yhtä laadukas, kuin Kiirunassa (jossa olimme huoneistohotellissa), mutta ihan riittävä meidän tarpeisiin kuitenkin. Torstai-iltapäivänä, saavuttuamme Jällivaaraan tiedossa oli pieni ekskursio alueella. Perjantain ja lauantaiaamupäivän käytimme kartoittaen Nautasen hiertovyöhykkeen aluetta pienryhmissä. Saimme mukaamme kourallisen Puolan vahvistuksia, sekä muutaman ruotsalaisen opiskelijan. Ihan kohtalainen kielikylpy, kun saman päivän aikana puhuu suomea, ruotsia ja englantia. 

Ammatinvalintakysymys. Meillä ei ollut maisemissa valittamista.

Vanhaa kaivostunnelia. Jännää oli.

Siitä oli hieman aikaa, tarkalleen ottaen lähes neljä vuotta, kun olen viimeksi kartoittanut yhtään mitään yhtään missään. Kompassin käyttö ja kaateen suuntien mittaamiset olivat vähän hakusessa alkuun. Pienen kertauksen avulla pääsimme kuitenkin mukavasti alkuun. Meillä kartoitusalue osui joen rantaan. Alkuperäinen ohjeistus oli, että molemmat puolet jokirannasta kartoitetaan. Paikalle saavuttuamme oli päivän selvää, että näin ei tehdä. Meillä ei ollut venettä, eikä toisen ryhmän jäsenen ehdotus "jos me heitetään sut yli, kun sä oot pienin" saanut sekään suurta kannatusta. Varsinkaan minulta. Tutuksi tuli myös lapin vitsaus, mäkäräiset, polttiaiset ja kaikki muutkin mahdolliset mönkijät. Yök. Niitä lukuunottamatta homma oli kuitenkin kivaa, jotain sellaista jota voisin kuvitella tekeväni työkseni. Lauantaiaamuna jatkoimme kartoitusta vielä hetken, jonka jälkeen lähdimme ajomatkalle kohti Luulajaa.   

Ristikerroksellisuutta.

 

Seitseminen 11.-13.8.

Nämä päivitykset pitäisi tehdä aina hetimiten, kun reissusta kotiutuu. Tällä kertaa kiireet ovat vieneet voiton, etenkin valmistautuminen muutama päivä sitten päättyneelle, kahden viikon mittaiselle kenttäkurssille Suomen ja Ruotsin Lappiin. Tästä lisää myöhemmin. 

Alunpitäen tarkoituksemme oli lähteä kahden viikon vaellukselle Lappiin. Valitettavasti heinäkuun loppupuolella käynti liikuntalääkärillä kuitenkin kuoppasi haaveen, ainakin tältä erää. Päätimme suosiolla siirtää reissun ensi kesään. Tämä tietysti harmitti, mutta toisaalta tällä hetkellä näyttää siltä, että ensi kesänä lähdemme vaellukselle porukalla ja mikäs sen mukavampaa. 

Lohdutukseksi päädyimme kuitenkin tekemään parin päivän vaelluksen Seitsemisen kansallispuistossa. Poikkeuksellisesti kuljimme pelkkiä merkittyjä "pääväyliä" pitkin. Pääväylät ovat yleensä suhteellisen helppokulkuisia ja näin pyrin pitämään huolen siitä, ettei kipeytynyt jalka pääse ärtymään enää yhtään enempää. 

Reittimme näytti tällä kertaa tältä.

 Kuten aiemmin jo kirjoitin, oli kartan tulostuksen kanssa hieman ongelmia. Saimme kuitenkin lopulta jonkinlaisen kartan ulos tietokoneelta. Yritimme vielä Pohjanmaalla etsiskellä Seitsemisen alueen karttaa, huonolla menestyksellä. Vasta puolivälissä vaellusta tuli mieleen, että ohiajaessamme olisimme tietysti voineet pysähtyä ostamaan sellaisen Seitsemisen luontokeskuksesta. No, ei sitä aina voi onnistua. 

Emme siis jättäneet autoa luontokeskukselle, vaan ajoimme eteenpäin Koverolle. Reittimme lähti Koveron vanhan kruununmetsätorpan pihalta. Torppaa ja siihen kuuluvaa pihapiiriä kunnostettiin parasta aikaa. Kiertelimme pihalla hetken ja tulimme siihen tulokseen, että siihen on tultava tutustumaan uudestaan, paremmalla ajalla ja sitten, kun alueella on vähemmän kunnostustöitä menossa. 

Koveron kruununmetsätorppa

Seitsemisen kansallispuiston alue on kaunis ja monimuotoinen. Kansallispuisto on perustettu 1982, jonka jälkeen ojitettuja suoalueita on pyritty ennallistamaan. Kiinnostava alue kaikenkaikkiaan siis. Valitsemamme reitti oli pääosin helppokulkuinen, mutta kansallispuiston alueella olevat harjut toivat etenkin reitin alku- ja loppupäähän kohtalaisia korkeuseroja. Oma jalkani, jännetupentulehduksista ja sen sellaisista huolimatta, ei kuitenkaan ärsyyntynyt kovinkaan pahasti. Sekin vähä, mitä ärsyyntyi, johtui pääasiassa huonosti pakatusta rinkasta, jossa paino ei todellakaan jakautunut tasaisesti. Tulipahan opittua hyvin pakatun rinkan merkitys. 

Ensimmäisen yön yövyimme Jokiristin telttailualeella, jossa saimme olla ihan omassa rauhassa. Muita yöpyjiä ei ollut, mutta illan aikana pari retkeilijää pysähtyivät pitämään taukoa. Retkeilyn lisäksi pääsimme vihdoin ja viimein testaamaan uutta Jack Wolfskinin tunnelitelttaa, johon pitkän pähkäilyn tuloksena päädyimme. Sopivasti illalla alkanut sade jatkui lähes koko yön, joten teltan vedenpitävyyskin tuli testattua. Ja kyllä, se piti vettä oikein hyvin. Teltta pysyi kasassa, oli helppo koota ja mitä vielä? Ainakin toistaiseksi olemme tyytyväisiä hankintaan. 

Telttailualueen vieressä menevä joki

Se meidän paljon puhuttu teltta.

Retkeilijänä on syytä varautua monenlaiseen ilmaan ja sitä myöten ottaa mukaan ainakin yksi vedenpitävä kerrasto. Oma, kevyt kuoritakki on vielä hankinnassa ja viime keväänä olleella kenttäkurssilla Pernajassa onnistuin rikkomaan myös kuorihousut. Perinteinen kurapuku onneksi löytyy. Keskiviikkona siis satoi. Sellaista pientä ärsyttävää tihkua, jonka takia kurapukua ei kannata vielä vetää päälle (se nimittäin hiostaa järkyttävän paljon). Tihku kuitenkin tekee vaatteista pitkän päälle, ei nyt märkiä, mutta ärsyttävän kosteita. Keskiviikon taipaleen aikana emme pitäneet muuta, kuin lounastauon ja saavuimmekin Haukilammen telttailualueelle jo aika varhain. Itseasiassa samaan aikaan, kun sade loppui. Luonnollisesti. 

Haukilammella pääsee uimaan (jos uskaltaa). Pidän uimisesta, mutta sen verran "kaupunkilainen" olen, etten varsinaisesti välitä vesikasveista. Ne ovat kauniita, mutta tuntuvat vatsaa tai jalkoja vasten lähinnä ällöiltä (juu, naurakaa toki). Kuitenkin parin päivän kävelyn jälkeen pulahdusmahdollisuus oli enemmän kuin tervetullut. Iltaa istuimme nuotion äärellä ihastellen Seitsemisen kaunista luontoa. Olen erittäin ihastunut soiden ja suolampien täplittämään maisemaan. Karussa suoluonnossa on sitä jotain. 

Ai niin, matkalla Haukilammelle törmäsimme vanhaan myllyyn. Viimeisenä päivänä näimme myös vanhoja metsätyö...hmmm...mökkejä? varastoja? Noh, kuitenkin. Minusta on mukavaa, kun jäänteitä vanhoista työvälineistä ja -tavoista on jätetty kansallispuiston alueelle retkeilijöiden töllisteltäviksi. 

Mylly sisältä.

Niitä ihania lampia. Onneksi viimeinen telttailualuekin oli tällaisen rannalla.

Kylttien informatiivisuudessa oli toisinaan hieman toivomisen varaa. Ehkä näihinkin vielä saadaan teksti.

Haukilammen telttailualue.

Pakollinen iltanuotiokuva.

Viimeisenä päivänä kävelyä autolle oli vain vaivaiset 1,5 km, jotta ehdimme vielä illaksi isäni luokse. Hinku metsään olisi taas kova, eikä nuo yöt nyt ainakaan vielä ole mahdottoman kylmiä. Tai ehkä ostankin seuraavaksi paksumman makuupussin, voi sitten telttailla pidemmälle syksyyn hyvillä mielin.

Loma

Loma, tuo paljon odotettu hetki elämässä, kun ei tarvitse herätä aikaisin aamulla, eikä ole pakko mennä minnekään jos ei tahdo. Kuten pääosalla muistakin suomalaisista, myös meidän lomamme on täynnä menoa ja meininkiä. Aikaisin ei tarvitse herätä, mutta kotonakaan ei juuri ehditä olla. Tätä kirjoitan mökiltä Pohjanmaalta, josta suuntaamme Seitsemisen kansallispuistoon pariksi päiväksi. Laiha lohtu Haltin vaelluksen peruunnuttua, mutta pääseepähän edes vähän nukkumaan teltassa. 

Minä en osaa lähteä (en edes pariksi päiväksi) retkeilemään tai vaeltamaan ilman asianmukaista karttaa. Tälläkin kertaa olen näppäränä tyttönä tehnyt sellaisen tietokoneella. Itseasiassa kaksikin sellaista. Toisessa näkyy suunniteltu reitti ja toisessa telttailualueet, vesipisteet ja niin edelleen. Otin oikein läppärinkin mukaan, jotta voin viimeistellä kartat täällä mökillä. Arvatkaas onko mökillä sitten sitä tulostinta? Juu ei. Onneksi Pohjalaisen sukua asuu kivenheiton päässä, niin saatiin tämäkin asia järjestettyä ja kartat ihan perinteisesti paperiseen muotoon. 

Kartanhan voisi toki nykyään ladata myös esimerkiksi kännykkään. Etelä-Suomen alueella olevissa kansallispuistoissa toimii nettikin tätä nykyä aika mallikkaasti, joten kartan katselu ilman sen kummempia lataamisia tai esimerkiksi navigaattorin käyttö on mahdollista. Itselläni kuitenkin älykännykässä on aika paljon muitakin sovelluksia, kuten facebook jne. jotka sitten tuppaavat pärisemään jatkuvasti. Se on jännä, että ihmisillä tulee välitön tarve saada kiinni juuri silloin, kun olet itse keskellä ei yhtään mitään. 

Oman rauhan ja mukavan luontokokemuksen taatakseni yleensä laitan kännykän kiinni tai ainakin otan siitä kaikki mahdolliset hälytysäänet ja -värinät pois ja sijoitan sen jonnekin hyvin syvälle rinkkaan, josta sitä ei tule kaivettua pois. Näin kännykkä on olemassa, mikäli tulee joku hätä, mutta sitä ei kuitenkaan tule räpellettyä jatkuvasti. Ihan tervettä vierottautumista. 

Muuten loman aikana käymme moikkaamassa isoa kasaa kavereita ja minun sisaruksiani ja vanhempiani. Pohdimme mahdollisuutta mennä risteilylle, mutta päätimme vaihtaa laivassa löllöttelyn yöhön Nuuksiossa. Loppu kuusta voisimmekin huristella Vammalaan minun sukulaisteni luo. He eivät vielä ole nähneet Pohjalaista, mutta huhu kertoo, että uteliaisuus on kova. 

Muutoksia suunnitelmiin

Minua harmittaa, harmittaa niin vietävästi. Jouduimme siirtämään paljon odotetun Haltin vaelluksen ensi kesään. Samalla tulivat päätökseen juoksutreenit tämän kesän osalta. Kirjoittelin viimeksi HIIT-treenin aikana kipeytyneestä polvesta. Myöhemmin illalla paikansin kivun kuitenkin enemmän säären ja lonkan alueelle. Näppäränä tyttönä otin puhelimen kauniiseen käteen ja varasin ajan terveysaseman liikuntalääketieteeseen erikoistuneemmalle lääkärille. 

Minä ajattelin, että kyse on penikoista ja odotin saavani tassuuni kasan jumppa- ja venytysohjeita. Näitä sainkin, koska myös penikat vaivaavat. Lopputulos oli kuitenkin hieman karumpi. Lonkassa on jännetuppi tulehtunut ja sääressä rasitusmurtuma. Hoidoksi määrättiin lepoa, lepoa ja vielä vähän lisää lepoa. Ei puhettakaan mistään yli 100 km vaelluksista yhtään mihinkään maailmankolkkaan. Ärsyttävää. 

Minä olen todella, paino sanalla todella, huono lepäämään. Pitkästyn minuutissa ja tunnissa olen varma, että tylsyyteen on mahdollista kuolla. En juuri katso töllötintä (sieltä ei yksinkertaisesti koskaan tule mitään katsomisen arvoista), mutta viime päivinä olen kuitenkin löytänyt kirjahyllystä viihdykkeeksi Linnan Täällä Pohjantähden Alla -trilogian. Se ei silti vie pois tunnetta siitä, että on oikein kunnon vetelys. 

Perjantaina alkaa Pohjalaisen loma, joka oli tarkoitus viettää Haltilla. Vaikka vaelluksen siirtyminen harmittaakin, emme anna sen kuitenkaan olla esteenä mukavalle lomalle. Tiedossa on viikonloppu lasten kanssa, sukulointia, ehkäpä risteily ja paljon kavereita. Yhden viikonlopun vietämme Turussa ja lepokäskystä huolimatta ajattelimme käydä tutustumassa Seitsemisen kansallispuiston telttailualueisiin kahden yön verran. Me vain emme kävele niin järin hirveästi ja senkin vähän mitä kävelemme, kävelemme sitten niillä pääväylillä. Niillä kulkeminen on kuitenkin helpompaa. Päästään kuin päästäänkin siis testaamaan uutuuttaan hohtavia rinkkoja ja telttaa. 

Ja kunhan oma pt:ni palautuu partiolaisten Japanin Jamboreelta takaisin kotikonnuilleen, niin ryhdyn ahdistelemaan häntä saliohjelman ja ruokavalion tiimoilta. Jotain tekemistä on keksittävä.