Urheilija ei tervettä päivää näe

Siitä on hetki aikaa, kun viimeksi olen käynyt juoksemassa. Sain pt:ltäni kesän alkuun mukavan juoksuohjelman (koska salitreeni tympii), mutta näppäränä tyttönä onnistuin kuitenkin nyrjäyttämään nilkkani töissä melkein heti perään. Ei siis auttanut muu, kuin ottaa rauhallisemmin ja siirtää ohjelman aloitusta hieman. 

Eilen se sitten tapahtui, pääsin pitkästä aikaa HIITin merkeissä lenkkipolulle. Muutin Pohjalaisen kanssa saman katon alle kesä-heinäkuun vaihteessa, joten tiedossa oli myös ihan uusien lenkkeilymaastojen kartoittaminen, tällä kertaa Vihdissä. Ja jos ei muuta, niin mäkiä ainakin riittää. Niin ja onnistuin kuin onnistuinkin houkuttelemaan Pohjalaisen mukaani lenkkeilemään.

Juokseminen sujui ihan suhteellisen mallikkaasti, kunnes loppua kohden vasen polvi alkoi reistailla. Ehkäpä alitajuisesti varoin vielä hieman aristavaa nilkkaa ja astuin siksi huonosti? Se ainakin selittäisi polven kipeytymisen. Sinnittelin kuitenkin vielä jäljellä olleet kolme kierrosta. Spurtit vain vaihtuivat vähän reippaampaan hölkkään. Pohjalainenkin myönsi lopuksi, että ihan kivaa oli ollut ja että treeni olikin ollut yllättävän tehokas. Lupasi lähteä mukaan toistekin. 

Kotimatkalla mukaan tarttui kourallinen metsämansikoita (NAMI!), mustikoita ja kanttarelleja! Alkaa selkeästi olla taas se aika vuodesta, kun marja- ja sienivarastoja voi ryhtyä täydentämään ensi talvea varten. Mustikoita ainakin olisi mukava saada litratolkulla pakastimeen. Mansikat sen sijaan ajattelin "kerätä" torin myyjältä valmiissa laatikossa. Sieniä sen sijaan tunnistan hirvittävän huonosti, etenkin siihen nähden että olen ollut äidin ja isoisän kanssa sienestämässä teininä useastikin. Muutaman haperon, vahveron ja tatin kyllä tunnistan, mutta siihenpä ne sitten jäävätkin. Sanotaan, että hyvä opettelutahti on yksi sieni vuodessa, eli ei kun pläräämään sienikirjaa ja valitsemaan tämän vuoden sieni. 

Niin ja kuntosalikin täältä pitäisi vielä löytää. Järkevä sellainen. 

Näitä lisää!