Muutoksia suunnitelmiin

Minua harmittaa, harmittaa niin vietävästi. Jouduimme siirtämään paljon odotetun Haltin vaelluksen ensi kesään. Samalla tulivat päätökseen juoksutreenit tämän kesän osalta. Kirjoittelin viimeksi HIIT-treenin aikana kipeytyneestä polvesta. Myöhemmin illalla paikansin kivun kuitenkin enemmän säären ja lonkan alueelle. Näppäränä tyttönä otin puhelimen kauniiseen käteen ja varasin ajan terveysaseman liikuntalääketieteeseen erikoistuneemmalle lääkärille. 

Minä ajattelin, että kyse on penikoista ja odotin saavani tassuuni kasan jumppa- ja venytysohjeita. Näitä sainkin, koska myös penikat vaivaavat. Lopputulos oli kuitenkin hieman karumpi. Lonkassa on jännetuppi tulehtunut ja sääressä rasitusmurtuma. Hoidoksi määrättiin lepoa, lepoa ja vielä vähän lisää lepoa. Ei puhettakaan mistään yli 100 km vaelluksista yhtään mihinkään maailmankolkkaan. Ärsyttävää. 

Minä olen todella, paino sanalla todella, huono lepäämään. Pitkästyn minuutissa ja tunnissa olen varma, että tylsyyteen on mahdollista kuolla. En juuri katso töllötintä (sieltä ei yksinkertaisesti koskaan tule mitään katsomisen arvoista), mutta viime päivinä olen kuitenkin löytänyt kirjahyllystä viihdykkeeksi Linnan Täällä Pohjantähden Alla -trilogian. Se ei silti vie pois tunnetta siitä, että on oikein kunnon vetelys. 

Perjantaina alkaa Pohjalaisen loma, joka oli tarkoitus viettää Haltilla. Vaikka vaelluksen siirtyminen harmittaakin, emme anna sen kuitenkaan olla esteenä mukavalle lomalle. Tiedossa on viikonloppu lasten kanssa, sukulointia, ehkäpä risteily ja paljon kavereita. Yhden viikonlopun vietämme Turussa ja lepokäskystä huolimatta ajattelimme käydä tutustumassa Seitsemisen kansallispuiston telttailualueisiin kahden yön verran. Me vain emme kävele niin järin hirveästi ja senkin vähän mitä kävelemme, kävelemme sitten niillä pääväylillä. Niillä kulkeminen on kuitenkin helpompaa. Päästään kuin päästäänkin siis testaamaan uutuuttaan hohtavia rinkkoja ja telttaa. 

Ja kunhan oma pt:ni palautuu partiolaisten Japanin Jamboreelta takaisin kotikonnuilleen, niin ryhdyn ahdistelemaan häntä saliohjelman ja ruokavalion tiimoilta. Jotain tekemistä on keksittävä. 

Urheilija ei tervettä päivää näe

Siitä on hetki aikaa, kun viimeksi olen käynyt juoksemassa. Sain pt:ltäni kesän alkuun mukavan juoksuohjelman (koska salitreeni tympii), mutta näppäränä tyttönä onnistuin kuitenkin nyrjäyttämään nilkkani töissä melkein heti perään. Ei siis auttanut muu, kuin ottaa rauhallisemmin ja siirtää ohjelman aloitusta hieman. 

Eilen se sitten tapahtui, pääsin pitkästä aikaa HIITin merkeissä lenkkipolulle. Muutin Pohjalaisen kanssa saman katon alle kesä-heinäkuun vaihteessa, joten tiedossa oli myös ihan uusien lenkkeilymaastojen kartoittaminen, tällä kertaa Vihdissä. Ja jos ei muuta, niin mäkiä ainakin riittää. Niin ja onnistuin kuin onnistuinkin houkuttelemaan Pohjalaisen mukaani lenkkeilemään.

Juokseminen sujui ihan suhteellisen mallikkaasti, kunnes loppua kohden vasen polvi alkoi reistailla. Ehkäpä alitajuisesti varoin vielä hieman aristavaa nilkkaa ja astuin siksi huonosti? Se ainakin selittäisi polven kipeytymisen. Sinnittelin kuitenkin vielä jäljellä olleet kolme kierrosta. Spurtit vain vaihtuivat vähän reippaampaan hölkkään. Pohjalainenkin myönsi lopuksi, että ihan kivaa oli ollut ja että treeni olikin ollut yllättävän tehokas. Lupasi lähteä mukaan toistekin. 

Kotimatkalla mukaan tarttui kourallinen metsämansikoita (NAMI!), mustikoita ja kanttarelleja! Alkaa selkeästi olla taas se aika vuodesta, kun marja- ja sienivarastoja voi ryhtyä täydentämään ensi talvea varten. Mustikoita ainakin olisi mukava saada litratolkulla pakastimeen. Mansikat sen sijaan ajattelin "kerätä" torin myyjältä valmiissa laatikossa. Sieniä sen sijaan tunnistan hirvittävän huonosti, etenkin siihen nähden että olen ollut äidin ja isoisän kanssa sienestämässä teininä useastikin. Muutaman haperon, vahveron ja tatin kyllä tunnistan, mutta siihenpä ne sitten jäävätkin. Sanotaan, että hyvä opettelutahti on yksi sieni vuodessa, eli ei kun pläräämään sienikirjaa ja valitsemaan tämän vuoden sieni. 

Niin ja kuntosalikin täältä pitäisi vielä löytää. Järkevä sellainen. 

Näitä lisää!

 

Vaellukseen valmistautumista

Tiistai-iltana suuntasimme Pohjalaisen kanssa nenät kohti Forumin Scandinavian outdoor storea. Päämääränä oli kävellä kaupasta ulos uutuuttaan hohtavan teltan kanssa. En ole aikaisemmin ostanut "ihan omaa" telttaa, vaan olen ollut maastossa kaverien/ex-miehen jne. teltan kanssa. Kaikkea en ehtinyt etukäteen selvittää, joten telttaa googlailtaessa otin kriteeriksi vedenpitävyyden vakuuttuneena siitä, että kastuminen olisi kaikkein inhottavinta. 

Kevään aikana olimme jo lähes 100-varmasti päättäneet ostaa Fjällrävenin Akka 2-teltan. Alkukesästä tehdyn rinkkojen ostoretken yhteydessä silmiin sitten sattui Jack Wolfskinin North Bay II -tunneliteltta. Vesipilariarvoiksi valmistaja antoi pohjalle 10 000 ja päällikankaalle 4000. Pienen googlailun jälkeen oli päivänselvää, että kyseessä oli hurjan hyvät arvot. Fjällrävenin teltan kankailla vesipilariarvot ovat jotakuinkin samat. Painoeroa teltoilla oli jonkin verran, akan painaessa hiemat reilut 3 kiloa ja Wolfskinin teltan taas noin 4 kg. 

Suurin ero oli kuitenkin hinnassa. Wolfskinin teltta maksoi yli 200 € vähemmän. Toisaalta, usein halvan ostaminen tulee pitkässä juoksussa kalliiksi, kun ensin ostat halvan teltan, sitten keskihintaisen ja lopulta kyllästyneenä panostat laatuun hinnasta välittämättä. Googlailimme käyttökokemuksia Wolfskinin teltasta, emmekä ainakaan äkkiseltään törmänneet negatiivisiin kokemuksiin. Toki niitäkin varmasti on, mutta äkkigooglaamalla ei ainakaan tullut vastaan mitään negatiivista ryöppyä. Hyvä asia? Ehkä?

Pohdimme ja pohdimme. Lopulta päätimme ottaa riskin ja ostaa halvemman. Tiistaina mukaan siis lähti Wolfskinin North Bay II:nen. 

Ensimmäisen kerran telttaa lähdetään testaamaan heinäkuun lopussa. Minne? Se on vielä vähän auki. Lopullinen tulikoe onkin sitten elokuussa tehtävä vaellus Kilpisjärveltä Haltille ja takaisin. Tätä silmällä pitäen teltan lisäksi kaupasta tarttui mukaan Kilpisjärven ja Haltin alueen kartta. Seuraavaksi onkin edessä reitin päättäminen ja ruokahuollon suunnittelu. 

Nuuksio 15.5.-16.5.

Viimeaikaisten kiireiden vuoksi tämä tulee nyt hieman jälkijunassa, mutta kuitenkin. Kevään ensimmäinen telttailu saatiin sopimaan toukokuun puoliväliin. Vihdoinkin. Reissun tarkoituksena oli ottaa vähän väliä tavalliseen arkeen, kiireisiin ja siinä samalla hieman testata varusteita ensi syksyn vaellusta varten (tästä lisää myöhemmin). Enemmän ja vähemmän uusia, testattavia varusteita oli tällä kertaa lähinnä makuupussit. Omani (Haglöfsin Tarius) olen ostanut noin vuosi sitten. Sen jälkeen sitä on käytetty kerran Nuuksiossa viime elokuun helteiden aikaan. Lienee turhaa sanoa, että tuolloin kolmen vuodenajan makuupussi oli "hieman" liikaa. 

Pohjalainen sen sijaan osti omansa vasta juuri ennen telttailureissua. Kyseessä oli Vauden makuupussi, jonka testaaminen olikin tarpeen. Pohjalainen paleli koko yön, jonka johdosta pari viikkoa sitten Scandinavian Outdoor Storesta tarttui mukaan uusi Marmotin, toivottavasti lämmin kolmen vuodenajan pussi.

Nuuksioon suunnattiin perjantai-iltana, huolimatta aiemmin päivällä olleesta sateesta. Tarkoituksena oli lähinnä käydä nukkumassa metsässä ja istua ilta nuotiolla. Valitsimme kohteeksi Iso-Holman telttailualueen. Olin samaisella telttailualueella yön viime kesänä ja ihastuin paikkaan aivan valtavasti. Tällä kertaa seuranamme oli muutama partiolaisporukka. Heidän puuhailujaan oli ihan hauska seurata vierestä.  

Iso-Holman telttailualueen vieressä olevat upeat kalliot.

 Iso-Holmassa valitsimme leiriytymisalueeksemme ihan niemen kärjessä olevan telttapaikan. Nuuksion kansallispuistossa telttailualueilla on usein ns. valmiita telttapaikkoja, jotka on tasoitettu ja joihin teltta on suhteellisen helppo pystyttää. Meillä oli mukana Pohjalaisen teltta (en kuollaksenikaan muista merkkiä), joka pienistä epäilyistä huolimatta piti vettä oikein hyvin. Yön aikana ei tosin satanut, mutta maa kyllä oli märkä, joten pohjan vedenpitävyys ainakin oli hyvä. Teltta on kuitenkin suhteellisen painava, joten syksyä varten olemme harkinneet ostavamme Jack Wolfskinin teltan. 

Meidän leiri.

Nuotiolla istuttiin pitkälle iltaan, kunnes väsymys vei voiton ja oli pakko siirtyä untenmaille. Pohjalainen lähti soitellen sotaan ja puki päälleen mahdollisimman vähän (välittämättä halla-varoituksista). Itse jätin vaatetta päälle reippaammin. Lopputuloksena minä nukuin ihan hyvin, kun taas Pohjalainen paleli. Toisaalta, aamulla tarkistettaessa ei hänen makuupussinsa arvotkaan olleet kovin kummoiset, joten ihmekkös tuo, jos oli kylmä. 

Tästä viisastuneena lähdemme toivottavasti pian testaamaan Pohjalaisen uutta makuupussia, sekä ehkä jo ennen sitä ostettua uutta telttaamme. 

Iltateet tulilla.

Mukana pitää tietysti olla asianmukaiset eväät.

Iso-Holman järvi juuri ennen nukkumaan menoa.

Aerobista

Kesä kolkuttelee ovella ja sitä myöten tulee opintoihin taas parin kuukauden tauko. Olkoonkin, että kesäkuussa on vielä tiedossa pari tenttiä ja graduakin pitäisi kuulemma pikkuhiljaa aloitella. Samalla tulee päätökseen sekä pitkään jatkunut terapia että karaten junnuryhmän valmennus. Näistä junnuryhmän valmennuksen loppuminen harmittaa hieman, mutta on välttämätöntä muuttaessani loppukesästä Nummelaan. 

Vaikka työt lisääntyvätkin, tauot opinnoista, ainejärjestöhommista jne. tuovat päiviin lisää "omaa aikaa". Viime kesänä panostin salitreeniin. Siellä tuli käytyä yleensä kolmesta neljään kertaan viikossa. Sen enempään ei keho pysty. En tiedä muista reumaatikoista, mutta ainakin itselläni palautuminen vaatii enemmän aikaa, kuin keskiverto samanikäisellä. Tästä syystä viikossa on oltava vähintään 2, mieluusti 3 lepopäivää, joista ainakin kaksi peräkkäin. 

Tämän hetkinen motivaatio salitreeniä kohtaan on kuitenkin ollut pohjalukemissa jo hetken aikaa. Personal trainerini kanssa keskusteltuani olimme yhtä mieltä siitä, että nyt olisi hyvä hetki tehdä hetken aikaa ihan jotain muuta. Siispä päätimme, että tänä kesänä treenini tulee keskittymään aerobisen kunnon kohottamiseen. Salitreenin ajattelin ottaa aika löysin rantein. Olisi hyvä, jos motivaatio riittäisi 1-2 kertaan viikossa, mutta jos ei huvita niin sitten ei huvita. Sen sijaan voin vaikka kartoittaa paikalliset lenkkeilymaastot.

Tästä, ja torstaina ainakin täällä Turussa vallinneesta aurinkoisesta +17 asteen lämmöstä, innostuneena raahauduin lenkkipolulle aikeenani aloittaa uudestaan HIIT-treeni. Ensimmäisten kolmen kierroksen jälkeen kaduin syvästi sitä, etten ollut pitänyt viime kesän treenillä aikaan saadusta aerobisesta kunnosta parempaa huolta talven aikana. En edes yritä kieltää, etteikö viimeiset spurtit olisi olleet täyttä helvettiä, mutta se olo treenin  päätyttyä (ja vielä pitkään sen jälkeenkin) on mahtava! Elän myös siinä uskossa, että seuraava kerran on pakko olla helpompi. Tai ainakin sitä seuraavan.  

Ja viimeistään sen kunnon kohenemisen pitäisi näkyä elokuussa Haltin valloitusreissulla tuntureille nousemisen ollessa lasten leikkiä (saahan sitä haaveilla).

Kaukosuhde

Lähtökohtaisesti kaukosuhteilu on mielestäni lähinnä perseestä. En ole kovinkaan kärsivällinen ihminen ja vaikka yleisesti ottaen pidänkin matkustamisesta, on liika kuitenkin liikaa siinäkin. Etenkin, jos sahaa samaa väliä useamman kerran viikossa. En myöskään juuri muista arvostaa sitä, että ei voi tavata toista kovinkaan spontaanisti. Ei voi vain soittaa "mä tuun nyt", vaan näkeminen on aina isomman suunnittelun takana. Ei myöskään voi tavata "ihan koska vain". Tietenkään, vaikka asuisimme samassa kaupungissa, emme siltikään näkisi päivittäin eikä näkeminen aina onnistuisi silloin, kun minä niin haluaisin. Silti se olisi varmasti spontaanimpaa. 

Mikään ei siis tunnu riittävän. Tosiasia kuitenkin on se, että tilanne on jo nyt huomattavasti helpompi kuin silloin, kun Pohjalainen (=se sama sähköasentaja edelleen) asui Pohjanmaalla. Sinne matkaa oli kuitenkin reilut 300 km suuntaansa. Joulukuun alussa uusi asuinpaikka löytyi kuitenkin pääkaupunkiseudun kupeesta, noin 120 km päästä Turusta. Matka lyheni siis puoleen. Nyt on sentään jo ainakin teoreettinen mahdollisuus sille, että matkan ajaa edes-takaisin yhden illan aikana. 

Anyway, aikaa on tullut kulutettua Pohjalaisen luona yllättävänkin paljon. Ja varmasti tulee jatkossakin. Viime viikonloppuna kävimme tutustumassa Etelä-Suomen luontonähtävyystarjontaan talvisen Nuuksion muodossa. Talvisessa metsässä kävely on ihanan rauhoittavaa. Tällä kertaa tosin miinuksena oli lämpötilan laskun aiheuttama hyvin liukas keli. Kerran kuitenkin vain pyllähdin ja yhden mäen tulin pyllymäkeä laskemalla alas. 

Talvinen Nuuksio on ehdottomasti näkemisen arvoinen

Meidän oli tarkoitus kiertää Haukkalammelta lähtevä 4 km opastettu reitti. Aikamme käveltyämme ja maisemia pällisteltyämme aloimme hieman epäillä, josko kuitenkin olimme lähteneet seuraamaan väärän värisiä töppöjä. Saavuttuamme takaisin Haukkalammelle selvisikin, että 4 km reitistä tuli 7 kilometriä. Menoa se ei kuitenkaan haitannut ja jollei ilta olisi jo alkanut hämärtää, olisimme varmasti viipyneet Nuuksiossa vielä hieman kauemminkin. 

Pohjalainen on tottunut joka kesä tekemää vaellusreissun johonkin päin Suomea ja ensi kesäksi suunnitteilla onkin yhteinen vaellusreissu Lappiin. Tarkoituksena on käydä tutustumassa Kalottireitin Kilpisjärvi-Halti osuuteen. Sitä odotellessa voisi vaikkapa suunnata alan liikkeeseen ostamaan uuden rinkan. 

Skotlanti osa 1 - Lontoo

Skotlannin matkakertomuksen tekeminen on venähtänyt luvattoman pitkälle. Nyt se joka tapauksessa tulee. Skotlannin matkahan oli 10.9.-19.9.2014 ja toisin kuin Islannin matka, nyt oli kyseessä ainejärjestömme järjestämä opintomatka, jossa mukana oli 19 muuta geologinalkua.

10.9. matkamme alkoi Turusta kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa 03.00 tiistai-keskiviikko välisenä yönä. Sieltä suuntaisimme Lontoon kautta Edinburghiin. Olimme suunnitelleet lentomme niin, että olisimme Lontoossa aamupäivällä ja sieltä menisimme yötä vasten bussilla Edinburghiin. Saisimme siis viettää koko päivän Lontoossa. Meitä samalla lennolla menijöitä oli 4, eli kaikki niin sanotut vanhat parrat. Käytännössä tämä halusi tarkoittaa 5. ja 6. vuoden opiskelijoista koostuvaa poppoota, muiden ollessa pääosin 3. vuoden opiskelijoita. Bussimatkalla oli tarkoitus torkkua, edes hieman, mutta eihän siitä tietenkään mitään tullut. Lätisimme koko matkan ja odotimme intopiukeena Lontooseen pääsyä. 

Luonnollisestikaan meistä juuri kukaan ei ollut nukkunut ennen bussin lähtöä Turusta. Lontooseen päästessämme kaikilla oli siis alla enemmän ja vähemmän valvottu vuorokausi. Olin myös onnekkaasti onnistunut sairastumaan juuri ennen reissua ja lentomatka sujuikin nuhaisissa ja kuumeisissa tunnelmissa. Inhottavaa. En varsinaisesti voi suositella nuhaisena lentämistä kenellekään. Anyway, kun tautia lääkitsi tarpeeksi, ei se häirinnyt menoa. 

Gatwickin lentoasemalle saapuessa ensimmäisenä erottui ah niin ihana brittiaksentti. Sitä olisin voinut kuunnella vaikka koko ajan. Samoin kuin myöhemmin kuultua skottiaksenttia yhtälailla. Lentoasema ei äkkiseltään vaikuttanut juuri Helsinki-Vantaata ihmeellisemmältä, mutta toisaalta eipä lentoasemat koskaan. Kaikki ovat enemmän ja vähemmän samalla kaavalla tehtyjä. Lentoasemalta Lontoon keskustaan kuljimme junalla, matka kesti vajaan puoli tuntia. 

Juna-asemalta suuntasimme bussiasemalle viemään laukkuja säilöön. Ei kukaan viitsi kanniskella isoa rinkkaa koko päivää yhtään missään (paitsi vaelluksella, jossa ei ole vaihtoehtoa). Lontoosta pisti ensimmäisenä silmään ihmismäärä (niitä oli hurjasti!) sekä tietysti puhelinkopit ja kaksikerrosbussit. Ne perinteiset "englantilaiset". 

Se puhelinkoppi, yksi niistä.

 Monet puhelinkopeista oli tuotu "nykyaikaan" ja niissä olikin puhelimen sijaan ilmainen wifi. Erityisesti hostellien sellainen tuli ainakin allekirjoittaneelle moneen otteeseen tarpeeseen. Ja pelasti osittain satojen eurojen puhelinlaskulta. Muutenkin, etenkin Skotlannin maaseudulla ilmainen wifi oli ravintoloissa ja hostelleissa enemmän sääntö, kuin poikkeus.

Päivässä ei Lontoota juuri ehdi tutkia. Etenkään, jos alla on valvottu vuorokausi. Iltapäivästä viimeistään urhea matkaseurueemme alkoi olla todella väsynyttä. Pieni tankkaus paikallisessa kahvilassa tosin auttoi. Ihmettelemme vieläkin, että mitä niihin kahveihin oikein laitettiin, koska niin paljon ne piristi. Ehkä näytimme riittävän zombeilta ja "strong latte" muuttui very extra strongiksi. Mene ja tiedä. 

Hieman väsytti

Kävimme syömässä lähellä juna-asemaa olleessa pubissa, jossa saimme ensi kosketuksen perinteiseen fish'n'chipsiin. Ei kovin kummoinen ilmestys, jos minulta kysytään. Tosin samaa olen kyllä kuullut muiltakin. Koska Lontooseen asti oli tultu, niin jotain täytyi silti nähdä ja päivän aikana otimme suunnaksi Buckinghamin palatsin. Saman ajatuksen oli saanut myös "muutama" muukin turisti. Samoin kävimme katsomassa parlamenttitaloa. Täytyihän se Big Ben nyt sentään nähdä, kun Lontoossa oltiin. 

Niitä hattupäitä Buckinghamin palatsin edessä.

Vähän prameeta, jos minulta kysytään, mutta olihan se hieno.

Ilta päättyi illalliseen paikallisessa "retro"ravintolassa ja odotteluun bussiasemalla. Vaikka bussissa nukkuminen onkin lähinnä ärsyttävää voin vannoa, että valvotun lähes 40 tunnin jälkeen bussin penkkikin tuntuu taivaalliselta. Ja siinä on yllättävän hyvä nukkua. 

Nyt se on nähty, Lontoo.