Pumpulia ja pilvilinnoja

Alkuvuosi on ollut kiireistä aikaa Pohjalaisen vanhimman lapsen muutettua meille. Sopeuduimme nopeasti uuteen tilanteeseen ja mielestäni meillä menee oikein hyvin. Teini on omatoiminen, sosiaalinen ja reipas nuori. Niitä sellaisia lapsia, joista on helppo olla ylpeä. Arkeen tulleiden muutosten myötä Pohjalainen varasi vihdoin ja viimein ajan lääkärille. Meidän arkeemme ovat alusta saakka kuuluneet jatkuva avainten ja puhelimen etsintä, kännykän selaaminen kesken elokuvan, ruokapöydästä kesken kaiken nouseminen sekä se, ettei vaan oikein saa aikaiseksi. Ennalta sovittujen aikataulujen ja muiden kanssa Pohjalainen on kiistatta huonoin, jonka tiedän. Nyt näille kaikille on saatu nimi:

Diagnoosi helpotti varmasti meitä molempia. Minulle puolisona se on mahdollistanut vertaistuen. Olen lukenut ja lukenut. Ja taas lukenut. Tähän mennessä varmaan jotakuinkin kaiken mitä google suomeksi ADHD:sta löytää. Tieto on auttanut minua suhtautumaan Pohjalaisen kohellukseen. Samalla olen löytänyt tonneittain vinkkejä siitä, miten arjen saa sujumaan hieman mutkattomammin ADHD-taloudessa. Tammikuun alussa, ennen Teinin muuttoa ja ADHD-diagnoosia, varasin meille ajan pariterapiaan. Löysin aivan mahtavan, ADHD:seen perehtyneen terapeutin, jonka kanssa olemme työstäneet niin ADHD-arkea, kuin muita meille kipeitä ja vaikeita asioita. Ajoitus terapialle ei olisi voinut olla enää parempi. 

Kiireisen arjen vastapainoksi olen vuorannut vapaa-aikani vaaleanpunaisella pumpulilla ja pilvilinnoilla suunnitellessani häitä. On ollut ihanaa huomata, miten vielä lähes nelikymppinen Pohjalainenkin on hitaasti mutta varmasti innostunut suunnittelusta. Löysimme netistä aivan ihanan juhlapaikan järven rannalta, ja luontoihmisinä ihastuimme siihen välittömästi. Juhlapaikassa on myös sitä mökkimäistä tunnelmaa, jota häille halusimme. Juhlapaikan varaamisen jälkeen olemme yhdessä sohvalla maaten haaveilleet pimeistä illoista, kynttilöistä ja ulkotulista, hyvästä ruuasta, sekä ystävistä ja läheisistä ympärillämme. 

Häiden suunnittelun myötä ajatuksissa on ollut myös The Häämatka. Meitä ei kumpaakaan juuri kiinnosta ajatus mistään rantalomakohteesta, vaan haluamme jotain toiminnallisempaa. Elämyksiä. Minä haluan häämatkalta upeita luontoelämyksiä, geologisesti jännää nähtävää, sekä kulttuuria. Pohjalainen taas rakastaa yli kaiken menneitä kulttuureja, Mayoja, Inkoja, muinaista Egyptiä ja niin edelleen. Myös Pohjalainen haluaa kohteen olevan jotenkin eksoottinen. Keittiön seinässä olevaa maailman karttaa töllistellessäni sain AHAA-elämyksen. Peru, sinne me menemme häämatkalle. 

Varsinainen häämatka sijoittuu vuodelle 2019. Kunnon ulkomaanmatka vaatii suunnittelua ja haluan keskittyä ensin häihin. Sitä paitsi säästämälläkään lompakko ei anna myöten sekä häitä että häämatkaa samana vuonna. Tällä hetkellä suunnitelmissa on sisällyttää Perun häämatkaan muutaman päivän vaellus kuuluisalle Machu Picchulle. Sen enempää emme ole vielä suunnitelleet. 

Kuva: Wikimedia Commons/Allard Schmidt

Kevätaurinko on kuitenkin saanut katseet kääntymään lähitulevaisuuteen ja Kevon vaellukseen. Mikäli mielimme lähteä kohti Kevon kanjonia keskikesällä, alkaa suunnittelulla olla jo kiire. Ruuat olemme päättäneet, mutta esimerkiksi sopivat vaelluskengät on vielä ostamatta. Ne täytyy hankkia hetinyt, jotta kengät saadaan sisään ajettua vielä ennen lähtöä. Mikään ei ole kurjempaa, kuin uudet ja hankaavat vaelluskengät keskellä ei yhtään mitään. 

Tämän hetkisten vaelluskenkieni kiertojäykkyys on jotakuinkin olematon. Kengät ovat supermukavat ja hyvät kävellä, asfaltilla. Ne sopivat loistavasti Ruuhka-Suomen kansallispuistoissa tehtäviin pieniin vaelluksiin. Viime syksynä Käsivarren rakkakivikoissa ne olivat huonot. Todella huonot ja saivat vain jalkapohjat särkemään. Ensi kesänä valloitan Kevon jäykemmillä kengillä, joilla on mukava kävellä myös kivisemmässä maastossa. Josko voltaren-kipugeelin ja kylmägeelin kulutuskin olisi sitä myötä hieman vähäisempää kuin viime syksynä. 

Haltin valloituksen jäljiltä varusteet ovat olleet kaapissa pölyttymässä. Ennen Kevoa meidän on lähdettävä ihan vaikka Nuuksioon yöpymään, jotta näemme ovatko varusteet varmasti kunnossa. Kotona teltan paikkaaminen on huomattavasti mukavampaa, kuin keskellä yötä Lapissa veden sataessa vaakatasossa. Hinku metsään näin talven jäljiltä on jo kova, sillä syksyllä suunnitteilla ollut talvivaellus UKK-puistossa jouduttiin perumaan. Ehkä ensi talvena...

Kevolle matka käy

Jo lähes heti Haltilta kotiuduttamme aloimme suunnitella seuraavaa vaellusreissua, niin ikään Lappiin. Haltin reissulla juttelimme monen vaeltajan kanssa, jotka kaikki kehuivat kilpaa Kevon kanjonia näkemisen arvoiseksi. Minä olen käynyt Kevolla aikaisemminkin, mutta keväällä sellaiseen aikaan, kun maassa oli vielä metritolkulla lunta. Lumipeitteestä huolimatta Kevon seutu oli kaunis. Varsinaista Kevojoen kanjonia emme tuolloin kuitenkaan nähneet, sillä Yliopiston järjestämä kenttäkurssi suuntautui Kevojärven, sekä muutaman pienemmän tunturijärven jäälle. Siitä huolimatta reissu jätti jälkeensä palavan halun nähdä Kevon kanjoni kesäaikaan. Sinne me suuntaamme ensi kesänä, näillä näkymin heinä-elokuun taitteessa. 

Haltin reissu opetti meitä paljon. Ennen kaikkea se opetti sen, mitä varusteita ehdottomasti tarvitsimme ja mitä taas emme. Samalla osa varusteista menee väistämättä uusiksi ennen seuraavaa reissua. Olen joskus kuullut sanonnan, että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Tämä pätee retkeilyvarusteisiin. Pitkällä juoksulla halvemmalla pääsee, kun ostaa kerralla laadukkaat ja kestävät varusteet, joita ei sitten tarvitse olla joka vaelluksen jälkeen uusimassa. Samalla opimme, mikä merkitys on vaelluksen pituudella suhteessa rinkan painoon ja tavaramäärään. Ja ennen kaikkea sen, miksi se rinkka ei saa painaa yli 20 % elopainosta. Liian painavan rinkan kanssa vaellus on alkuun todella kurjaa ja päivämatkat lyhyitä. Liian painava rinkka altistaa myös rasitusvammoille. 

Kuvaajana vaelluksella mukana ollut Kuopion vahvistus

Kuvaajana vaelluksella mukana ollut Kuopion vahvistus

Kevolle lähdemme tällä kertaa Pohjalaisen kanssa kahdestaan. Tämä talvi on ollut aikamoista hulinaa, joten kahden keskinen aika keskellä ei yhtään mitään tulee tarpeeseen. Kevon reitti on yhteen suuntaan kuljettuna noin 80 km, jonka ajattelimme kulkea noin 15 km:n päivämatkoilla. Aikaa vaellukseen varataan 5 päivää + matkat. Reittivalinta on vielä hieman auki, emmekä itseasiassa varmaan lyö sitä lukkoon ennen kuin vasta paikanpäällä sen mukaan, miltä 15 km:n päivämatkat tuntuvat, millainen maasto todellisuudessa on ja mikä sattuu kiinnostamaan sillä hetkellä. Meillä on mahdollisuus kulkea koko reitti Kevon kanjonia pitkin tai noin puolivälissä matkaa poiketa Kuivin reitille ja siitä taas takaisin Kevon reitille. 

Varusteista uudelleen hankintaan menevät ainakin omat kuorihousuni. Pidän kovasti Marmotin housuistani, mutta ne tulivat Haltilta takaisin aivan riekaleina. Mukavuudestaan huolimatta ne eivät kestä maastossa liikkumista. Samoin makuualustani menee vaihtoon. Haltin vaellusta varten ostamani, ilmatäytteinen makuualusta osoittautui todella huonoksi valinnaksi. Makuualusta on kyllä mukava nukkua, mutta lämmin se ei ole. Alusta päästi kylmän läpi todella tehokkaasti, eikä paleluun ole mukava herätä. 

Tällä kertaa myös ruokailun suunnittelu on hieman helpompaa, sillä talouden ainoana ruuanlaittajana minulla on aika hyvä käsitys siitä, miten paljon syömme päivän aikana. Edellisellä vaelluksella ehdottomia hittejä olivat linssikeitto, italianpata ja linssipasta. Sen sijaan tällä kertaa Kevolle en ottaisi mukaan esimerkiksi tonnikalarisottoa, enkä oikeastaan mitään muutakaan sellaista, joka vaatii painavien säilykkeiden raahaamista keskelle korpea. Aamupalalle taas täytyy tehdä jotain. Haltilla meillä oli aamupalana puuroa, pähkinöitä ja kiisseliä. Ihan kiva, mutta jotain vaihtelua olisi hyvä olla. Pähkinät eivät oikein enää maistuneet ensimmäisen viikon jälkeen. Vaihtelun lisäksi aamupala kaipaa kipeästi lisää proteiinia, jotta nälkä pysyisi poissa kauemmin. 

Kuvaajana vaelluksella mukana ollut Kuopion vahvistus

Hinku metsään teltan kanssa on jo kova, emmekä taatusti jaksa odottaa ihan ensi heinäkuuhun saakka. Tämän vuoden ensimmäinen vaellus tehdäänkin isommalla porukalla toukokuisena viikonloppuna. Kohde on vielä vähän auki, mutta ainakin Helvetinjärven ja Isojärven kansallispuistoista on ollut puhetta. Toukokuun vaelluksesta lisää heti, kun ajankohta ja kohde saadaan päätettyä. Niin ja jos saataisiin vielä pari innokasta houkuteltua mukaan.

Kihlat: motivaatiota painonpudotukseen

Pohjalainen otti ja kosi lauantai-iltana. Olihan se aikamoinen yllätys, mukava sellainen tietysti. Kosinnan myötä päätettiin hääpäivä ja alettiin pikkuhiljaa miettiä, millaiset häät olisivat juuri ne meidän unelma pirskeet. Lienee sanomattakin selvää, että näin luontoihmisten mielestä metsän keskellä olevissa mökkihäissä olisi juuri sitä jotain. 

Häiden myötä pääsemme suunnittelemaan myös tulevaa häämatkaa! Olisiko se sitten pidempi reissu ulkomaille? Esimerkiksi Slovenia tai Aasia kuulostavat oikein varteenotettavilta matkakohteilta. Toisaalta häämatkasta voisi tehdä kaksiosaisen. Voisimme ensin tehdä noin viikon vaelluksen Lapissa. Lemmenjokihan kuulostaa jo pelkästään nimensä perusteella aivan täydelliseltä häämatkalta. Vaellukselta voisimme sitten vielä matkustaa muutaman päivän kaupunkilomalle jonnekin Eurooppaan, esimerkiksi Prahaan tai Riikaan. Jos juuri sinulla on mielessäsi loistava matkakohde, jossa ehdottomasti kannattaa käydä, niin vinkkaa ihmeessä. Otamme mielellämme ideoita vastaan. 

Ennen häitä edessä on kuitenkin reipas painonpudotusurakka. Kuntokuuri sai ihan uutta motivaatiota kihlautumisesta, sillä kukapa nyt ei haluaisi näyttää omasta mielestään juuri täydelliseltä omana hääpäivänään. Kesäkuntoon projekti alkakoon! Myös ihanat kaasoni aloittivat painonpudotuksen, niin ei tarvitse yksin yrittää. Tsemppaamme toisiamme sitten niinä epätoivon hetkinä, kun paino ei ole viikkokausiin liikahtanut grammaakaan mihinkään suuntaan. Minulta pudotettavaa löytyy noin 10 kg. Kun ottaa huomioon painonpudotukseen käytettävissä olevan ajan, niin homman ei pitäisi olla mitenkään mahdoton. 

Ensi kesän vaelluskohdetta pohtiessamme olemme lähes sata varmasti päätyneet Kevon luonnonpuistoon. Olen ollut Kevolla talvella ja haluaisin todella nähdä upean Kevon kanjonin myös loppukesästä, kun maassa ei vielä ole lunta. Ensi vuoden vaellus ajoittuu varmaankin suunnilleen samoihin aikoihin, kuin tänäkin vuonna. Tosin tällä kertaa voisimme ehkä lähteä jo elokuun lopussa, ei sitten olisi vielä ihan niin kylmä. Olemme suunnitelleet sellaista noin viikon vaellusta, sillä vaikka reissu Haltille ja takaisin oli vertaansa vailla, niin siitä huolimatta lähes kaksi viikkoa korvessa vaati aika paljon tavaraa mukaan. Rinkat painoivat alkuun sen verran, että nyt kokemusta rikkaampana vaeltaja valitsee kevyemmän rinkan ja lyhemmän reitin. 

Tällä kertaa ajattelimme lähteä reissuun Pohjalaisen kanssa kahdestaan. Isommassa porukassa on puolensa, mutta nyt koemme että kovin hektiseksi muuttunut arkemme kaipaa vastapainoksi rauhallista yhdessäoloa. Ensi kesää odotellessa. Kukapa sitä nyt ei näihin maisemiin tahtoisi...

Kuva: Wikimedia Commons/Ilona Simomaa

Haltilta kotiin: Halti - Kilpisjärvi - Rovaniemi - Nummela, noin 1300 km

Kotia kohti 

Kotimatka alkoi seuraavana aamuna. Kuten tulomatkakin, niin myös paluumatka tehtiin lyhemmillä päivämatkoilla. Haltille nousun jälkeen olimme Pohjalaisen kanssa molemmat jo aika väsyneitä. Matka Pitsusjärveltä Meekon autiotuvalle tuntui loputtomalta. Matkan alkuun pysähdyimme töllistelemään menomatkalla ohitettua Pitsuskönkään putousta. Kuten aiemminkin, kirkas jokivesi lumosi meidät kauneudellaan. Putous oli ehdottomasti näkemisen arvoinen! Vaikkei Meekoa pidemmälle vaeltaisikaan, suosittelen lämpimästi tekemään päiväreissun Meekolta Pitsukselle, mikäli se vain suinkin aikatauluun sopii. 

Haltin huiputuksen aikana Meekon joki- ja järvilaakso oli verhoutunut ruskaan ihan toden teolla. Punaisen eri sävyt saivat karun jokilaakson näyttämään upealta. Harmi vain, ettei väriloisto tallentunut kameralle yhtä upeana. Pidimme Meekonlaaksossa hyvin ansaitun lepopäivän, jonka aikana emme suurista suunnitelmistamme huolimatta sitten kuitenkaan tehneet juuri mitään (jollei porojen ja ruskan pällistelemistä lasketa). Lepopäivän jälkeen olo oli kuin uudesti syntyneellä ja matka kohti Kilpisjärveä jatkui taas huomattavasti reippaammin. 

Meekolta lähtiessämme pohdiskelimme mahdollisuutta jatkaa Kuonjarjoelta vielä Saarijärven tuvalle saman päivän aikana. Ilmassa oli sateen tuntua, mutta kylmä ei kuitenkaan ollut. Tuuli jonkin verran, mutta sehän nyt on normaalia tunturissa. Pääsimme Kuonjarjoen tuvalle hyvissä ajoin ja pysähdyimme lounaalle. Ruuanlaiton ja varusteiden kuivattelun aikana katselimme tunturin rinnettä alaspäin laskeutuvaa sumua. Reipasta tuntia myöhemmin näkyvyys oli parhaimmallaankin noin kädenmitan päähän. Huono näkyvyys yhdistettynä sateeseen ja puuska puuskalta reipastuvaan tuuleen sai meidät muuttamaan suunnitelmiamme välittömästi. GPS:stä huolimatta emme lähteneet ottamaan mittaa luonnosta (siinä kun saattaa käydä hyvinkin kurjasti), vaan jäimme Kuonrjarjoen tuvalle. Emmekä olleet ainoita. Tupa täyttyi lähes ääriään myöten. 

Telttaa pystyttäessä näki sentään vielä jonkin verran.

Aamuun mennessä sumu oli hälvennyt. Edellisen päivän sateesta kertoi enää vuolaasti virtaavat joet, joiden ylitys oli huomattavasti haasteellisempaa nyt, kuin tullessa jolloin vettä oli tuntuvasti vähemmän. Tuuli sen sijaan ei ollut laantunut juurikaan. Saapastelimme Saarijärven tuvalle ennätysvauhtia, sillä kovassa tuulessa ei tehnyt mieli pysähtyä sen enempää ihailemaan maisemia, kuin ruokailemaankaan. Kylmä olisi vain tullut. Saarijärvellä kävi kohtalainen kuhina koko illan. Jo heti alkuun päätimme Pohjalaisen kanssa pystyttää teltan. Kova tuuli ja kivikkoinen ympäristö pitivät huolen siitä, että normaalisti helposti ja nopeasti käyvä teltan pystytys vaati kohtalaista kärsivällisyyttä molemmilta. Kuopion vahvistuksemme oli nukkunut teltassa Kuonjarjoella sillä lopputuloksella, että aimo osa hänen varusteistaan oli kastunut. Märät varusteet pakottivat hänet tupaan nukkumaan, jotta edes märkä makuupussi saataisiin kuivaksi. 

Viimeisen varsinaisen vaelluspäivän päivämatka pidettiin todella lyhyenä. Yövyimme reilun kahden kilometrin päässä Kilpisjärven kylästä, Tsahkaljärven rannalla. Ruska oli pikkuhiljaa väistynyt, eikä Kilpisjärvelle päästessämme puissa ollut juurikaan enää lehtiä. Ilmassa oli selkeää talven tuntua. Muutos oli hurja siihen nähden, että lähtiessämme puiden lehdet vielä vihersivät. Pohdimme illalla linssikeiton ääressä tehtyä matkaa haikeina. Nyt se oli tehty ja ”paluu sivistykseen” vääjäämättä edessä. 

Olo oli jokseenkin epätodellinen seisoessamme seuraavana päivänä Kilpisjärven K-marketin kassajonossa. Kotimatka ei mennytkään aivan mutkattomasti auton uhatessa sopimuksensa irtisanomisella heti alkuunsa. Kahden renkaan irrotuksen jälkeen jostain renkaan vierestä löytyi kivenkappale, joka hankasi metallia vasten. Meteli oli sen mukainen. Kivi pois, renkaat paikoilleen ja matka jatkui. Alku illasta kirjauduimme Rovaniemeläiseen hotelli Aakenukseen. Suihku, lämmin suihku! Arjen luksusta, jota oppii todella arvostamaan viettäessään lähes kaksi viikkoa erämaassa. Vihdoinkin jotain muuta, kuin kuivattua retkiruokaa! Pizza ja kylmä olut maistuivat taivaallisilta. 

15.9.2016 noin kello 22.30 kurvasimme kotipihaan. Koti oli vieläkin tallessa, juuri siinä kunnossa kuin mihin olimme sen lähtiessämme jättäneet. Pikainen suihku ja ruokaa. Orastava selkäkipu hävisi omassa sängyssä nukutun yön myötä. Aamulla aamukahvin yhteydessä katseet kääntyivät jo kohti tulevia reissuja. Ensi kesän suunnitelmissa siintää viikon vaellus Kevon luonnonpuistossa. Sitä ennen meitä on kuitenkin pyydetty hiihtovaellukselle UKK-puistoon. Mitähän siitäkin tulee, kun edellisestä hiihtoreissusta on aikaa parikymmentä vuotta.