Museum of Broken Relationships

Pääosin viikonlopuille painottuvasta työstäni johtuen meillä ei ole Pohjalaisen kanssa ollut juurikaan yhteistä vapaata koko kesänä. Kaikesta vaellukseen valmistautumishärdellistä huolimatta päätimme pitää yhteisen vapaapäivän, kun kerrankin sellainen sattui viikonlopulle. Molemmilla. Rakastamme molemmat suunnattomasti museoissa kiertelyä ja maleksimista, joten vapaapäivänviettokohdetta ei tarvinnut kauaa pohtia. 

Olen viime keväästä saakka odottanut kärsimättömänä sopivaa päivää, jolloin pääsisin tutustumaan uuden Helsingin kaupunginmuseon ensimmäiseen näyttelyyn, Museum of Broken Relationships. Näin mainoksen näyttelystä viime kevättalvella, se koostuu ihmisten museolle lahjoittamista parisuhteen päättymistä (tai parisuhdetta) kuvaavista esineistä, sekä eripituisista kertomuksista siitä, millainen rooli esineellä on ollut. Minua kiinnosti erityisesti se, että kyseessä ei suoranaisesti olisi yhden (tai useamman) taiteilijan näkemys asiasta, vaan nimenomaan ”tavallisten talliaisten” yhdessä luoma kokoelma. Luonnollisestikaan kaikki pitkin maailmaa lahjoitetut esineet eivät olleet näytillä vaan jokuhan ne sinne on valinnut, mutta silti. 

Tunnelma näyttelyssä oli rauhallinen, joskin ihmisiä oli lähes tungokseen saakka. Ymmärtäähän tuon, näyttely oli mielenkiintoinen ja Helsingin kaupunginmuseo ilmainen (sinne on aina vapaa pääsy). Esineitä näyttelyssä oli laidasta laitaan. Mieleenpainuvimpia itselleni oli ehkäpä muutamat pehmolelut, korkokengät, hääpuku ja kuntopyörä. Tarinat esineiden takaa olivat parista rivistä aina useampaan sivuun. Osasta huokui kiitollisuus ja/tai elämän ironia, kun taas toiset olivat hyvinkin surullisia ja katkeria. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka kulttuurista huolimatta parisuhteiden kompastuskivet tuntuivat olevan samoissa asioissa, pettämistä, erilleen kasvua, kyllästymistä sen hetkiseen elämään ja niin edelleen. 

Tarinoita pystyi lukemaan sekä suomeksi että englanniksi. Suomesta englanninkielelle käännetyt tarinat olivat hieman kolkkoja. Olisin toivonut käännöksiin enemmän elävyyttä (mielestäni se olisi sopinut näyttelyn luonteeseenkin). Käännöksistä huolimatta näyttely oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Museosta lähdettyämme pohdimme Pohjalaisen kanssa hyvän tovin aikaisempia parisuhteitamme ja etenkin niiden päättymistä. Pohdimme mitä yhteistä omien suhteidemme päättymisellä oli näyttelyssä kuvattujen tapausten kanssa, mitkä asiat meitä ovat loukanneet ja mitkä taas ovat niitä hyviä muistoja. Jos vain aika ja kiinnostus riittävät, suosittelen lämpimästi tutustumista näyttelyyn. Se on esillä vielä syyskuun puolivälin tienoille saakka. 

Saapuessamme Helsingin kaupunginmuseoon meille vihjattiin myös museon toisessa kerroksessa olevasta näyttelystä Helsingin valitut palat, jossa kuvattiin Helsingin historiaa eri aikakausilta. Paljasjalkaisena stadilaisena en voinut vastustaa kiusausta, etenkään kun myös Pohjalainen osoitti selkeää mielenkiintoa näyttelyä kohtaan. Näyttely Helsingin historiasta oli mielenkiintoinen ja mukava pieni pyrähdys vanhaan Helsinkiin. Jäimme tosin molemmat toivomaan hieman parempaa informaatiota siitä, mille aikakaudelle mikin osio sijoittui. Muutoin ihan kiva, muttei vetänyt vertoja Museum of Broken realtionshipille.

Vajaat 3 viikkoa Haltille

Kasvikuivuri hurisee jo ties kuinka monetta vuorokautta. Sen pitämään hurinaan on jo tottunut sen verran, että kotona on lähes aavemaisen hiljaista, kun kuivuri ei ole päällä. Tällä hetkellä kuivurissa kuivuu 1 kg perunaa, se oleellinen osa jauhelihakeittoa. Pussitettuna ovat jo aamiaiset, sienipasta ja osa jauheliha- sekä linssikeittoaineksista. Kaiken kaikkiaan menumme näyttää tältä: 

Aamiaiseksi: puuroa, pähkinöitä, kiisseliä, teetä ja kahvia (ehkä lisäksi vielä leipää?)
Lounaat/päivälliset:
Sienipasta
Jauhelihakeitto
Linssikeitto
Arabialainenpata
Italianpata
Jauhelihakastike ja polenta
Tonnikalarisotto
Linssibolognese ja makaroni
Kaaliriisipata
Tonnikalapasta
Hernekeitto 

Gluteenittomuus aiheutti oman päänvaivansa, samoin yhden lähtijän soija-allergia. Lounaiden ja päivällisten järjestäminen gluteenittomana on kuitenkin ollut helpompaa, kuin välipalojen ja muun pikkunaposteltavan. Tällä hetkellä kokeilussa on ensimmäinen energiapatukkaresepti ja jääkaapissa olevasta massasta päätellen testaamme tässä viikolla vielä toista reseptiä. Ei nyt mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Soija-allergian huomioinen taas vaatii lähinnä viitseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä. Kuivattavaa on enemmän kun lihaa ei voi korvata soijarouheella (luojan kiitos voimme käyttää linssejä!). Miten pärjäämme retkiruokiemme kanssa, siitä lisää vaelluksen jälkeen. 

Gluteenottimalle olemme varanneet oman pikapuuron

Kuivurin ostosreissulla päivitimme myös varustearsenaalia. Scandinavian outdoor on oma luottokauppani, jonne päädyn lopulta aina, kun lähden etsimään retkeilytarvikkeita yms. Tälläkään kertaa en joutunut pettymään, vaan löysin kuin löysinkin etsimäni kuorivaatteet (jotka itseasiassa lähtivät kaupasta mukaan alle 200 €!). Minulla on ennenkin ollut Marmotin Precip-kuorihousut ja pidin niistä todella paljon. Valitettavasti aiemmat housut hajosivat malminetsinnän kenttäkurssilla Pernajassa. Vihdoin ja viimein Tammiston Scandinavian outdoorissa oli hyllyssä minun kokoani olevat housut! Ne lähtivät heti mukaan. Kuoritakiksi valitsin, niin ikään, Marmotin Precip-kuoritakin. Olen ostoksiini hyvin tyytyväinen ja odottelen innolla sadepäivää (sellaista, jolloin en olisi töissä), jotta pääsen testaamaan myös kuoritakin. Vedenpitävyys molemmissa vaatteissa on 10 000 mm. Kuten arvata saattaa, halvemmalla hinnalla joutuu tinkimään jostakin, tällä kertaa hengittävyydestä. Housut eivät kuitenkaan varsinaisesti hiosta, tai ainakaan en muista niiden koskaan hiostaneen. Takin hiostavuus selviää vasta myöhemmin. 

Vaellushousuista sen sijaan maksoin huomattavasti enemmän, kuin olin alkuun ajatellut. Valitettavasti osuimme shoppailureissulle juuri mallistonvaihtoviikkojen aikana. Tästä syystä kaupassa oli aika suppeasti vaatteita hyllyssä. Kokeilin yksiä sun toisia housuja, joissa tuntui aina olevan sama ongelma: istuvuus. Näin puolitoistametrisenä, edes jotain muotoja omaavana ihmisenä minun on yllättävän hankalaa löytää mm. sopivia housuja. Vaellushousut eivät ole tehneet tässä poikkeusta. Lopulta hyllystä kuitenkin löytyi Sastan Jero-housut. Ja voi että kun ne istuivat hyvin! Kerrankin. Yhden marjastusreissun jäljiltä kankaan joustamattomuus saa kuitenkin hieman epäilemään niiden luvattua kestävyyttä. Toivottavasti olen epäilyjeni kanssa väärässä. 

Muutoin odotamme jo malttamattomina rinkkojen pakkaamista, ahtautumista hyvin palvelleeseen ooppeliimme ja suuntaamista kohti Lapin erämaita. Odotamme nukkumista teltassa, ruokailua maastossa, upeiden maisemien näkemistä ja kaikkea sitä, mitä retkeily pitää sisällään. Suunnitelmiimme tuli hieman viime hetken muutoksia porukkamme kutistuttua varmasti neljään. Meidän oli tarkoitus yöpyä poisjääneen mökillä Rovaniemellä meno- ja paluumatkoilla. Tähän jouduimme nyt keksimään muun ratkaisun. Muutaman päivän kuumeisen pohdinnan jälkeen tulimme siihen tulokseen, että ajamme yhdellä kertaa Etelä-Suomesta Kilpisjärvelle. Se tietää useita autossa istuttuja tunteja, mutta on siitä selvitty ennenkin. Onneksi kaikilla lähtijöillä on kortti, joten kenenkään ei tarvitse yksin ajaa. Kilpisjärvellä yövymme Retkikeskuksessa ennen vaellukselle lähtöä. Paluumatkalla yövymme Rovaniemellä, hotelli Aakenuksessa. 

Enää hieman vajaat 3 viikkoa vaellukseen!

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Ihan kohta se on, Haltin vaellus! Kuuden hengen porukkamme on hitaasti mutta varmasti kutistunut matkan varrella ja tällä hetkellä lähtijöitä on 4 + 1 ehkä. Porukan kutistuminen on kuitenkin ollut odotettavissa, sillä työkuviot eivät aina mahdollista kahden viikon lomaa syyskuun alussa. Ajankohta on nyt kuitenkin lyöty lukkoon ja matka kohti Kilpisjärveä alkaa 2.9. (aikaisin) aamulla. Elättelemme toiveita, että ehtisimme nähdä edes aavistuksen syksyn ruskasta. Voi kuitenkin olla, että paluumme on vielä liian aikaisin ruskaa ajatellen. 

Vaellukseen on enää kuukausi. Siihen nähden tuntuu, että olemme järjestelyissä aivan vaiheessa. Ajankohta on päätetty, samoin reitti on suunniteltu alustavasti. Päivämatkaksi olemme suunnitelleet keskimäärin noin 10 km:ä/päivä. Toisin sanoen tavoitteenamme on kävellä tuvalta toiselle. Saadaksemme rutistettua noin 110 km matkan 10 päivään, joudumme kuitenkin ottamaan pari reippaampaa ”kilometrientappopäivää”. Näiden päivien tavoitteena on kävellä vähintään 15 km. Kilometrientappopäivistä toinen on sijoitettu heti vaelluksen alkuun ja toinen aivan vaelluksen loppuun. Alussa luulisi olevan enemmän energiaa, samoin kuin lopussa taas jaksavan kun tietää vaelluksen pian päättyvän ja pääsevänsä lepäämään. Tämän suunnitelman perusteella meille jää yksi lepopäiväkin. Suunnitelma on kuitenkin alustava ja siihen on jätetty varaa muutoksille, joita esimerkiksi sää tai sairastumiset/loukkaantumiset saattavat tuoda. 

Vaelluksen menu on paperilla asti, sisältäen mm. erilaisia keittoja, pastaa, pataruokia ja niin edelleen. Vaellusruokailun suunnitteluun oman haasteensa on tuonut lähtijöiden erilaiset ruoka-aineallergiat. Yksi on allerginen soijalle, toinen maidolle ja kolmas ei voi syödä gluteenia. Kuulostaa hankalalta, vai mitä? Loppujen lopuksi ruokien suunnittelu ei sitten ollutkaan ihan niin työlästä, kuin alun perin pelkäsin. Tavalliset pastat sun muut saa nykyään helposti korvattua gluteenittomilla versioilla. Erilaiset vaellusruokareseptit eivät yleensä sisällä maitoa missään muodossa, koska se ei säily (paitsi lettutaikina, joka saattaa ohjeesta riippuen saattaa sisältää maitojauhetta). Sen sijaan soijarouheen korvaaminen vaatii jo enemmän viitseliäisyyttä. Me olemme ratkaisseet pulman käyttämällä ohjeissa tonnikalaa, kuivattua jauhelihaa jne. (Ruokaohjeita on tulossa myöhemmin) Nyt pitäisi pikimmiten tarttua tuumasta toimeen ja ryhtyä kuivaamaan tarvittavia kasviksia ynnä muita ruokatarpeita. 

Viimeiset hankinnat ovat (nekin) vielä tekemättä, joten seuraavan parin viikon aikana meillä on tiedossa useampi shoppailureissu. Sitä ennen täytyy vielä tehdä listaa tavaroista, joita on hyvä olla mukana, mutta joita ei tarvitse olla ihan jokaisella. Niin kuin nyt vaikka retkikirves. Sellainen on ihan kiva olla olemassa, mutta emme me niitä 4 kappaletta tarvitse käsivarren Lappiin (eihän siellä ole juuri puitakaan, emmekä me ajatelleet kaataa niitäkään vähiä, mitä on). Hankittavien listalla tällä hetkellä on kuitenkin (edelleen) se paljon puhuttu makuupussi… Kävin sellaista hieman jo töllistelemässä Scandinavian outdoor storessa ja taidan päätyä ostamaan Marmotin Teton pussin. Naisten ohjeellinen mukavuuslämpötila -8 haluaa minusta kuulostaa oikein mukavalta ja lämpöiseltä (ehkä jopa hieman liioitellulta?). Enpähän ainakaan palelisi.

Huhu kertoo, että Lapissa voi jo syyskuussa sataa lunta. Ihan tällaisia kinoksia tuskin on 

odotettavissa, mutta lumisateeseenkin on syytä kuitenkin varautua asianmukaisin varustein.

Vastuullisen retkeilyn ABC, osa 1: Älä roskaa!

Vie omat roskasi pois!

Liesjärven reissun peruunnuttua päätimme lähteä koluamaan Nuuksion niitä osia, joissa emme vielä ole käyneet. Karttaa hetken tutkailtuani koin ahaa-elämyksen hoksatessani, että Nuuksion kansallispuiston itäiset osathan ovat lähimmillään vain vajaan 10 km päässä kotoamme! Haaveilin jo pyöräretkestä Nuuksioon tulistelemaan, mutta vielä tällä kertaa huristimme iltapäiväkävelylle autolla. 

Nuuksiossa meitä vastassa oli kuitenkin lohduton näky. Tyhjiä pulloja. Muovipusseja. Tupakka-askeja. Ikävä kyllä tilanne on sama monessa muussakin paikassa. Erityisesti nuotio- ja telttailupaikkojen ympäristö on usein lohduttoman törkyinen. ”Vie mennessäs, tuo tullessas”, mikä ihme sen ymmärtämisessä on niin vaikeaa? Jos jaksat kantaa tölkit, makkarapaketit sun muut täytenä luonnon helmaan saakka, jaksat aivan taatusti kantaa ne myös tyhjänä sieltä pois. 

Ihan totta, 200 vuotta!

Otetaan nyt esimerkiksi Nuuksio. Nuuksion kansallispuistossa käytiin vuoden 2014 aikana noin 285 000 kertaa. Entäpä, jos jokaisen käynnin yhteydessä sinne olisi jätetty yksi muovipussi, yksi tölkki ja kymmenen tupakan tumppia? Olisiko meillä vielä Nuuksion kansallispuisto, vai olisiko se muuttunut Nuuksion kaatopaikaksi? Onneksi suurin osa retkeilijöistä ovat vastuunsa tuntevia ja ympäristöään kunnioittavia ihmisiä, eivätkä jätä jälkeensä roskia. 

Kaikissa niissä kansallispuistoissa, joissa minä olen ollut, on paikoitusalueilta/luontotuvilta jne. aina löytynyt roskiksia, joihin mm. tulistelun yhteydessä syntyneet roskat on voinut jättää. Ulkoilemaan ja tulistelemaan lähtiessäsi voit siis suunnitella paluureittisi kulkemaan roskiksen ohi. Kansallispuistojen palveluilla varustettuja karttoja löytyy mm. täältä: Retkikartta.fi. Ei se ole niin vaikeaa. 

Kansallispuistot, retkeilyalueet, erämaa-alueista nyt sitten puhumattakaan ovat niitä maailman kolkkia, joissa ”joku” (lue: äiti, isä, vaimo, tyttöystävä, aviomies, poikaystävä jne.) ei ole siivoamassa jälkiäsi. Metsään jätetyn muovipussin maatumiseen menee kymmeniä vuosia. Alumiinisen juomatölkin maatuminen taas lasketaan sadoissa vuosissa. Lienee siis sanomattakin selvää, että metsään jättämäsi muovipussi/kaljatölkki jne. ärsyttää suunnattomasti jälkeesi tulevaa retkeilijää. Itseasiassa jälkeesi tulevia retkeilijöitä useiden vuosien ajan. 

Vastuullisen, luontoa kunnioittavan retkeilijän tunnistaa siitä, että hänen retkeilyreissustaan ei jää jälkeä ympäristöön. Hän ei jätä jälkeensä mitään, ei siis yhtään mitään. Ei edes niitä tupakantumppeja. Pidetään luonto siistinä, jotta meillä kaikilla on mahdollisuus retkeillä upeissa maisemissa vielä 20 vuoden kuluttuakin. 

Sopisiko tähän kellumaan tupakantumpit? Entä kaljatölkit?

 Aiheesta lisää mm. täältä:
http://www.kaleva.fi/teemat/luonto/miten-nopeasti-roskat-maatuvat-luonnossa/665135/
http://www.luontoon.fi/roskatonretkeily