Yyteri 15.-17.4.

Pari viikkoa ennen vappua suuntasimme auton kohti Poria ja Yyterin dyynejä. Matkan varsinaisena tarkoituksena oli osallistua Suomen Sjögrenin syndrooma – yhdistyksen kevätkokoukseen, mutten voinut olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseni, joten lauantaiaamun käytimmekin dyynien ja hiekkarannan tutkailuun. Geologian opintoihin on luonnollisesti kuulunut myös teoria dyyneistä, niiden rakenteesta ja synnystä. Olemme myös käyneet kenttäkurssilla töllistelemässä jo tuhansia vuosia sitten sammuneita dyynejä. Aktiivisia sellaisia en sen sijaan ollut aikaisemmin nähnyt. 

Yyterin kylpylähotellin pihalle saapuminen oli elämys. En ollut juurikaan ehtinyt googlailemaan majapaikkaamme sen enempää, mutta odotuksiini ei kuitenkaan varsinaisesti kuulunut aaltopellistä rakennettu ja selkeästi parhaat päivänsä nähnyt rakennelma. Hotellin henkilökunta oli kuitenkin mukavaa, eikä huoneiden varustelussa yms. ollut valittamista. Kylpyläänkin ehdimme tutustua ja se oli ihan mukava, vaikkakin pienempi kuin pääosa niistä uimahalleista missä minä olen lapsena käynyt. Ehkä juuri sen takia kylpylä oli myös todella hiljainen ja saimme lekotella siellä ihan rauhassa. 

Yyterin kylpylähotelli

Lauantaiaamuna suuntasimme aamupalalta suoraan ulos. Ilma oli kaunis, mutta vielä tuolloin aika kolea. Onneksi olin varautunut asiaan jo kotona ja pakannut mukaan kunnon ulkoiluvarusteet. Samaa ei voinut sanoa Pohjalaisesta. Urhoollisesti hän kuitenkin tallusteli kanssani noin 5 kilometrin lenkin Yyterin dyynejä töllistellen. Nyt on kuitenkin pakko myöntää, että dyynejä enemmän ihastusta herätti hienon hieno rantahiekka ja sen (sekä niiden dyynien, of course) aikaansaama maisema, joka poikkesi todella paljon perinteisestä suomalaisesta rantamaisemasta. Voin vain kuvitella, kuinka ihana Yyterin hiekkaranta on kesäkuumalla. Ehkä sitä täytyy lähteä katsomaan vielä myöhemmin tänä vuonna. 

Kuvasaldoa aamupäivän kävelyretkeltä.

Joku siitä oli mennyt, mutta ihan varmoja ei oltu että mikä.

SS-yhdistyksen kevätkokous pakotti siirtymään sisätiloihin hieman puolen päivän jälkeen. Kokouksessa, sekä yhdistyksen 20-vuotisjuhlassa vierähti aikaa sen verran, ettemme enää ehtineet toista kertaa rannalle kävelemään. Paljon jäi näkemättä, joten senkin puolesta kesäinen reissu Yyteriin voisi olla ihan hyvä idea. 

Kunnon tuulenpitävä takki tuli tarpeeseen.

Sitä ennen pakkaamme kuitenkin teltan ja makuupussit sun muut tykötarpeet ja suuntaamme Liesjärven kansallispuistoon telttailemaan. Vielä viikko pitäisi jaksaa odottaa tuota kevään ensimmäistä telttailureissua.

Kevään ekat

"Kuu kiurusta kesään

puoli kuuta peipposesta

västäräkistä vähäsen

pääskysestä ei päivääkään" 

Vuodenaikojen vaihtelua on mukava seurata. Ihan meidän asunnon vieressä on pieni ulkoilualue ja vähän metsääkin, jossa luonnon sopeutumista lämmönvaihteluihin yms. pääsee seuraamaan ihan lähietäisyydeltä. Jo ”pitkän aikaa” sitten nähtiin ensimmäisten muuttolintujen lentävän taivaalla. Joutsenia. Lähipusikostakin on kantautunut sisälle saakka aikamoinen konsertti, kun tintit kilpaa lurittelevat. Västäräkki on yksi lempi lintulajejani ja sen näkemistä vielä odottelen. Koska lähin lintutornikin on aivan vieressä, niin nyt viimeistään voisin opetella tunnistamaan edes yleisimmät lintulajit. Niiden västäräkkien ja joutsenten lisäksi. 

Pari viikkoa sitten, kun maassa oli vielä yksittäisiä lumilaikkuja siellä täällä, nähtiin ensimmäinen varma kevään merkki, leskenlehti. Keltainen pieni kukka, joka on ainakin minulle ollut aina sellainen varma kevään merkki. Kun ensimmäiset leskenlehdet ovat ilmestyneet, on voinut olla varma siitä, että kevät todella on täällä.

Leskenlehtiä

Viime viikonloppuna, kauppareissun yhteydessä tehdyllä kävelylenkillä vastaan tuli lisää varmoja kevään merkkejä, sinivuokkoja! Olin todella iloinen pienestä löydöstäni, sillä viimeksi muistan nähneeni sinivuokkoja ammattikoulussa lähes kuusi vuotta sitten. Nyt lähimaasto näyttää olevan sinivuokollekin sopiva kasvupaikka. Odottelen innolla, että mitähän muuta sieltä kevään ja kesän aika löytyy. Mustikan varpuja on ainakin hurjasti, joten ensi talven mustikkavarastot ovat turvatut (mikäli mustikoita ylipäänsä saadaan tänä vuonna). 

Sinivuokkoja

Lumien lähdettyä ja ilman hieman lämmettyä ei ole enää ollut mitään hyvää syytä istua kotona tekemättä mitään. Jos mielimme Pohjalaisen kanssa ensi syksynä ihan oikeasti Haltin huipulle saakka, niin viimeistään nyt on syytä aloittaa kunnon kohotus ihan tosissaan. Eilen ryhdyimme tuumasta toimeen, kaivoimme kaapista esiin lenkkarit ja lähdimme kokeilemaan vieressä avautuvaa lenkkimaastoa HIIT-treenin merkeissä. Kuten aina, spurtit ovat kamalia (ainakin viimeistään puolivälin jälkeen). Jälkeenpäin olo on kuitenkin loistava, sillä itsensä haastaminen ja ennen kaikkea onnistuminen tuntuu aina hyvältä. 

Kaapista esiin kaivetut lenkkarit juuri ennen ekaa spurttia.

Luminen Nuuksio, 6.3.2016

Näin kevään kunniaksi on hyvä laittaa vielä yksi luminen Nuuksio päivitys. Pohjalainen lähti perjantaina töihin toiselle paikkakunnalle, aikomuksenaan viettää siellä koko viikonloppu. Lauantaina tuli kuitenkin viestiä, että herra saa työt valmiiksi jo aikaisemmin ja suuntaa kohti kotia vielä saman illan aikana. Sunnuntain siivoussuunnitelmat menivät uusiksi, kun päätimme aamulla, ihan extempore, lähteä Nuuksioon. 

Aiemmin olemme aina ajaneet Haukkalammelle saakka ja lähteneet sieltä tallustamaan milloin mitäkin reittiä pitkin. Tällä kertaa jätimme kuitenkin auton Luontokeskus Haltian parkkipaikalle. Suunnitelmana oli pieni ulkoilu ja sen jälkeen (vihdoin ja viimein) tutustuminen Haltian luontokeskukseen. Olemme ajaneet luontokeskuksen ohi lukuisia kertoja ja aina tulleet samaan lopputulokseen, että siellä pitäisi joku kerta käydä. No nyt käytiin ja käydään aivan varmasti toiste uudelleen. 

Luontokeskus Haltia

Pohjalainen oli työviikon jäljiltä aika väsynyt (ihmekös tuo, kun tekee lähes ympäripyöreää viikkoa), joten ulkoilu jäi aika lyhyeksi, taisimme kävellä ehkä noin 3 kilometriä. Seurasimme Haltialta lähtevää Maahisen kierrosta, joka oli todella helppokulkuinen . Myös talvella (olihan se suunnattu myös liikuntarajoitteisille). Päivä oli aika harmaa (ei kuitenkaan satanut), joten saimme kävellä rauhassa. Se on jännä, miten aurinkoisella kelillä ulkoilumaastot pursuavat väkeä, mutta heti kun taivaalla on pilviä, niin myös ulkoilualueet tyhjenevät. Ei se ulkoilu harmaalla kelillä nyt niin kamalaa ole. Eikä sateella, jos vain varusteet ovat kunnossa. 

Maahisen kierrokselle osui upea näköalapaikka, josta näkyi mm. kaukana alhaalla oleva Nuuksion Pitkäjärvi. Näkyi lumista metsää, sekä horisontissa siintävä korkea mäki. Pohdimme hetken, että mikä ihme nousee noin korkealle? Tulimme yksissä tuumin siihen tulokseen, että kyseessä taitaa olla Ämmässuon jätteenkäsittelykeskus. Kartan tarkastelu myöhemmin kotona tuki tätä päätelmää. 

Kuva näköalapaikalta.

Pidin luontokeskus Haltian näyttelystä kovasti. Se oli huomattavasti interaktiivisempi, kuin luontokeskusten näyttelyt yleensä (onhan se suhteellisen hiljattain rakennettu). Meitä kiinnosti eniten kosketusnäytöillä varustetut ruudut, joista pääsi selaamaan kuvia ja tietoja Suomen kansallispuistoista. Retkeilylistalle tuli monta uutta kohdetta. Haltian luontoshopista mukaan tarttui karttoja, sekä tietysti kasa eri kansallispuistojen haalarimerkkejä (jotka tosin taitavat päätyä koristamaan laukkua, ei opiskelijahaalareita). 

Niitä merkkejä. Kerralla piti saada kaikkien kansallispuistojen merkit, joissa olen käynyt.

Haltian ravintolaa on pakko kehaista sen verran, että buffetin ruoka oli todella hyvää. Mieltä lämmitti myös se, että tällaiselle ruokavammaisellekin (=gluteeniton&maidoton) buffetista löytyi montaa eri sorttia. Suosittelen pysähtymään myös Haltiassa, jos vain on liikkeellä Nuuksion suunnalla ja aikaa riittää. 

Kansallispuistojen tietojen, sekä kuvien selailun tuloksena olemme suunnitelleet tekevämme kevään ensimmäisen telttailureissun Liesjärven kansallispuistoon. Se on hieman kauempana kuin Nuuksio, mutta matka on kuitenkin sopiva yhden yön telttaretkelle.