Luolailu

Viikko on hurahtanut ohi järkyttävää tahtia. Kuuden päivän työputki teki tehtävänsä ja viimeisenä parina yönä olen nukkunut lähes 10 tunnin yöunia (minulle tämä on poikkeuksellista). Viime maanantaina, sopivasti festareiden jälkeen alkoi myös hieman aiempaa tiukempi dieetti. Tarkoitus on noudattaa tarkempaa ruokavaliota, josta päivää kohden tulee energiaa noin 1200 kcal. Tarkoitus on saada pikkuhiljaa taas aikaan jotain tuloksia laihtumisen suhteen ja ainakin ensimmäisen viikon saldo, -1,5 kg lupaa hyvää. 

Sunnuntaiaamuna suuntasin nokkani Kupittaan asemalta Helsingin kautta Järvenpäähän isovanhemmille kyläilemään. Havahduin tuossa päivänä muutamana, etten ollut äkkiseltään ihan varma, koska olisin viimeksi Järvenpäässä käynyt. Selkeästi oli siis kulunut liian kauan, joten raivasin kalenterista yhden päivän tyhjäksi ja lähdin reissuun. Olikin mukavaa nähdä pitkästä aikaa. En myöskään varsinaisesti karta reissuilua, vaan yleensä ihan nautin siitä. Sitä paitsi määränpäässä oli tiedossa hyvää seuraa ja hyvää ruokaa, joten mikäs sen parempi. 

Aiemmin samaisella viikolla hyvä ystäväni ja samalla personal trainerini Anne oli bongannut sivun, jossa esiteltiin Kasitien varteen jääviä luolia ja siitäkös tuo innostui. Sain aikanaan itsekin lahjaksi Seikkailijan oppaan Varsinais-Suomen luoliin, joten kovin kauaa ei tarvinnut ylipuhua. Tänä aamuna hyppäsimme kymmenen aikaan aamulla autoon ja suuntasimme kohti Maskua ja Nousiaista. Tarkoituksena oli koluta ainakin kolme luolaa. 

Luolat ovat mielenkiintoisia ja hauskoja nähtävyyksiä, mutta eivät ne Suomessa kuitenkaan yleensä mitään kovin kummoisia ole. Jos luola sattuu olemaan suurempikin nähtävyys alueella, se on yleensä pahasti roskattu, kuten ikävä kyllä tuntuu nykyään olevan monet laavupaikatkin (etenkin kaupunkien läheisyydessä). Luonnossa liikkuvalle ja siitä nauttivalle roskattu luontokohde on kurja näky. Ei siitä kovasti nauti. Muutenkin on kummallista, miten ne mehutetrat ynnä muut on kyllä jaksettu täytenä kantaa esimerkiksi laavulle, muttei tyhjänä sieltä pois. Toivoisin ihmisten ottavan omakseen asenteen "kaiken minkä jaksaa kantaa perille, jaksaa kantaa sieltä myös pois". Ei ne muovipussit ja foliot ihan totta sieltä metsästä mihinkään häviä. 

Me kävimme tutustumassa Maskussa sijaitseviin Mätikän ja Taka-Paltan luoliin. Molemmat olivat suhteellisen lähellä tietä, joten niihin on helppo mennä varsinkin, jos omistaa yhtään kykyä tulkita karttaa. Nämä luolat ovat näkemisen arvoisia, mutta leffoista tuttuja, neliömetrien kokoisia onkaloita, joissa mahtuu seisomaan useampi kerralla, on turha odottaa. Mätikän luolaan kaiverrettu teksti "Juho 1877" on kuitenkin vaikuttava. Siinä samalla paikalla on luolaa ihmetellyt aika moni muukin. Luolaa on myös käytetty piilopaikkana mm. Isonvihan aikaan. Jos luolassa ollessa sammuttaa taskulampusta valon, voi hyvin myös ymmärtää. miksi. Olkoonkin, että tuollaisessa paikassa mielikuvitus laukkaa helposti vähän turhankin vilkkaasti. Etenkin yöllä.

Taka-Paltan ja Mätikän luolat, Mätikän luolan suuaukko sekä
Kallavuoren aluetta. Kuvissa pt-Anne.

Mätikän luolassa oleva kaiverrus. Hieman huonosti näkyy,
mutta niin se näkyy itse luolassakin.

Nousiaisten Sika-Kyöstin luola vaatii hieman enemmän suunnistuskykyä, jollei halua joutua kiertämään ihan yhtä paljon kuin me tänään. Toisaalta, meistä molemmat on niitä ihmisiä, jotka mielellään rymyävät pitkin mettiä, joten tällä(kään) reissulla se määränpäähän pääsy ei lopulta ollut se juttu, vaan pikemminkin se kallioilla kiipeily ja metsässä, luonnon keskellä oleminen.

Nousiaisista suunnattiin vielä kirjasen suosittelemille Kallavuoren luolille Mynämäkeen, se kun sattui olemaan ihan siinä naapurissa. Onneksi Anne on alueelta kotoisin, niin ei eksytty. Kirjan ajo-ohjeissa oli aavistuksen toivomisen varaa, joten hieman paikkaa sai hakea. Samalla tuli tutustuttua paikalliseen "vieraanvaraisuuteen" (oli vissiin isännällä vähän lääkityksessä toivomisen varaa, tai jotain...). Lopulta jyrkänne kuitenkin löytyi. Kohokohdaksi muodostui pienten luolien sijaan kuitenkin kallioilla kiipeily sekä upeat maisemat. 

Kallavuoren alueella eteen voi tulla aikamoisia louhikoita.
Niistä huolimatta kunnon salliessa kannattaa kavuta ylös asti.
Maisemat yli Varsinais-Suomalaisen peltomaiseman ovat upeita.

Luolien koluaminen on hauskaa päivähuvia ja käy kyllä liikunnasta. Siinä kasvaa niin kestävyyskunto, kuin motoriikkakin. Kannattaa kuitenkin varustautua hyvin, otsalamppu (kyllä, usein kiipeämiseen tarvitsee kaksi kättä, samoin ryömimiseen) sekä hyvät kengät ja sellaiset vaatteet, joiden mahdollinen likaantuminen tai jopa pienet repeämät eivät jälkikäteen harmita. Ei vesipulloakaan kannata kotiin jättää. Alueeseen (kuten retkelle mennessä yleensäkin) kannattaa tutustua etukäteen ja tehdä realistista arviota. Esimerkiksi Kallavuoren alue on aika vaikeakulkuista ja pitää sisällään reippaita nousuja, joten ihan huonokuntoisimmalle sitä ei voi suositella.