Islanti osa 3 - kiertomatkan kohokohdat

Ei tän oikeesti pitänyt ihan näin levitä, vaan tarkoitus oli tunkea kaikki yhteen postaukseen. Kuvien kanssa se vaan ei onnistunut, joten yksi tämän lisäksi näitä on vielä tulossa. 

Joka tapauksessa, vaikka kiertomatka kaikkinensa oli todella upea kokemus, niin toki sillekin reissulle mahtui ne ihan ehdottomat kohokohtansa. Neljän päivän sightseeing-reissulta odotin eniten jäätiköitä. Aikanaan vannoin yliopistoon mennessäni, että minusta tulee jääkausitutkija (kun sittemmin selvisi myös kyseisen alan tutkijan työllistymisen reaaliteetit, olen luopunut ajatuksesta), joten ihan ihka oikean jäätikön näkeminen oli aivan upeaa!

Toki auton ikkunasta olimme nähneet useamman pienemmän jäätikön jo ajomatkalla, mutta ihan vierestä pääsimme katsomaan Euroopan suurimman jäätikön, Vatnajökullin kahta kielekettä. Ihan vierestä katsottuna jäätikkö ei lopulta näyttänyt aivan niin massiiviselta, kuin olisi voinut kuvitella. Toisaalta, emme myöskään nähneet jäätiköstä kuin murto-osan. Tieto siitä, sekä siitä että jäätikön keskipaksuus on noin 400 m riittivät takaamaan "vau"-efektin. Oli hienoa päästä näkemään jäätikön päällä olevia moreeniselänteitä ynnä muita, joista aikasemmin on saanut vain lukea kirjasta. 

Skaftafellin kansallispuistossa kävimme ensimmäisen kerran töllistelemässä jäätikköä. Sieltä ajoimme Jökulsarlonin jäätikkölaguunille, jossa jäätikön näki hieman kauempaa. Jäätikkölaguunin erikoisuutena on kuitenkin siellä järjestettävät veneajelut, ja kukapa nyt ei haluaisi olla ihan kosketusetäisyydellä jäävuorista! Venematkan aikana saimme myös syötäväksemme jäävuoresta lohkottuja jääkimpaleita. Hassua kyllä, mutta jonkin, mahdollisesti satoja, ellei jopa tuhansia vuosia vanhan jääkappaleen suuhun laittaminen tuntui lähinnä pyhäin häväistykseltä. En voinut olla ajattelematta niitä lukuisia tutkijoita, jotka henkensä kaupalla hakevat jäätiköiltä niitä näytteitä tutkittavaksi... Mutta hyvää ja raikasta se jää silti oli. Samoin kuin vesijohtovesi Islannissa (joka on ihan juotavaksi kelpaavaa). 

Jäätikkö feat. minä.

Lisää jäätikköä. Kuten kuvastakin näkyy, yleensä jäätiköt
sijaitsevät ylängöillä, näin myös Islannissa. 

Tuollaisella auto+vene-yhdistelmällä meidät vietiin katselmaan
laguunia ja jäävuoria. 

Monet jäävuoret/lohkareet ovat upeita,
luonnon omia taideteoksia.

Olisin ihan hyvin voinut viettää koko neljä päivää töllistellen
jäätiköitä. Haaveena onkin, että seuraava Islannin matka
toteutetaan jäätikkövaelluksen merkeissä. 

Jos lähtee Islantiin aikomuksena tutustua paikalliseen luontoon, on ehdottomasti käytävä myös hiekkarannalla. Alkuun ajattelin, että nåja, olisi täällä varmaan muutakin nähtävää. Tummanharmaa hiekkaranta erilaisine muodostumineen oli kuitenkin vaikuttava näky. Siellä näki sen veden kuluttavan voiman, josta meilläkin yliopistolla toisinaan paasataan. Vastaavia muodostumia, ainakaan ihan samassa mittakaavassa ei meillä Suomessa ole, tosin ei meillä ole rantatörmiäkään eikä sen enempää rantaa vasten valtamerta samalla tavalla, kuin Islannissa. Oli huikeaa ajatella siinä rannalla seisoessa, että jos tuosta nyt lähtisi purjehtimaan, kohti etelää, seuraava varsinainen vastaan tuleva manner olisi Etelämanner. 

Rantakallioon syntyneitä muodostumia.

Niitä samoja muodostumia.

Sana "hiekkaranta" ei ensimmäisenä tuonut mieleen tumman
harmaata. Vaan sellaisia rannat Islannissa ovat. Aika eksoottista.

Rantakalliot ovat täynnään toinen toistaan
suurempia luolia, joita tutkiessa olisi
kevyesti hurahtanut tunti, jos toinenkin. 

Yksittäisinä kohokohtina täytyy vielä loppuun mainita kolme asiaa. Ensinnäkin ne lunnit. Niitä ei Suomessa näe (paitsi joskus tosi harvoin kuulemma jos sattuu oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Eli ei.). Ne olivat hurjan söpöjä. Lentäessä ne näyttivät siltä, kuin eivät oikein olisi varmoja, kuinka lentämistä nyt oikein tulisi tehdä. Räpyttelivät kauheaa vauhtia ja vaappuivat puolelta toiselle. Valitettavasti emme päässeet tarpeeksi lähelle lintuja (ja meillä oli liian tehoton putki mukana kamerassa), joten kuvissa linnut ovat hirmuisen pienellä, eikä ole mitään mieltä laittaa niitä kuvia blogiin. 

Olimme Islannissa juuri sopivasti niin, että lampaat olivat poikineet joitakin viikkoja aikaisemmin. Tämä tarkoitti sitä, että nurmikentät olivat vääränään pieniä valkoisia (ja mustia!) lankakeriä! Aivan supersuloisia. Olisin ehdottomasti halunnut sujauttaa yhden rinkkaan mukaan ja tuoda kotiin. Lampaat ovat aina olleet minusta kovin suloisia, joten nyt niitä pääsi kyllä sitten pällistelemään oikein urakalla.

Kuulun myös niihin ihmisiin, jotka autoja katsellessa ja omaa haaveillessa unohtavat tyystin sellaiset asiat, kuin "kaupunkiajettava" ja "täytyy mahtua parkkiruutuun". Ehei, mitä isompi, sen parempi. Mitään nelivetoa köykäisempää en edes katso. Mies aina naureskelee, että on kyllä siitä sitten tulee hupaisaa, kun pieni tyttö ajaa julmetun kokoista maasturia. Islanti osoittautui isojen maasturien luvatuksi maaksi.

 

Lampaita!

Niin juu ja nähtiin me niitä kuuluisia Islannin hevosiakin.
Toisille nämä ovat se "juttu". Ihan söpöjä, mutten henkilö-
kohtaisesti ole koskaan tuntenut mitään suurta intohimoa
hevosia kohtaan. Olkoonkin, että ratsastamaan olisi
hienoa oppia.

Mulle tällanen. Heti!