Huh hellettä

Sanottakoon nyt heti ensimmäiseksi, että minä en ole mikään kesäihminen. Mielestäni sopiva lämpötila on +10 - +15 astetta. Mieluiten kuitenkin ulkoilen raikkaassa pakkassäässä. Pidän lumesta ja kylmästä ilmasta, olen siis ihan ehdottomasti talvi-ihmisiä. En nyt kuitenkaan suoranaisesti vihaa mitään vuoden aikaa. En vain pidä helteistä, enkä sen suuremmin myöskään ötököistä ja molempia kesäisin yleensä on ihan riittämiin. 

Kesähelteillä sen sijaan sairastamani reuma kyllä juhlii. Nivelet on turvoksissa ja joka paikkaan särkee ja sattuu. Tosi kivaa siis. En kuitenkaan yleisesti ottaen anna olosuhteiden lannistaa, vaan paahdan eteenpäin silti. Olen vakaasti päättänyt, että vaikka tuo kivireki mukana jatkuvasti onkin, en suostu alistumaan. Terveellisesti syömällä ja liikkumalla pysyy vireystasokin edes kohtalaisena. Ainoana ikävänä asiana tänä kesänä on tullut aurinkoihottuma, joka mitä ilmeisimmin johtuu talvella aloitetusta lääkityksestä. Ei se vaarallista ole (lähinnä esteettinen haitta), mutta häiritsee olemassaolollaan minua kuitenkin. 

Anyway, treeni kulkee olosuhteista huolimatta ihan kivasti. Salilla on edes auttava ilmastointi, joten siellä ei ole ihan yhtä kuuma, kuin ulkona. Hiitti on ollut vähän raskasta +30 asteen lämpötilassa. Jos ei muuta, niin ainakin siinä saa ihan tosissaan hikoilla! Treenin kaveriksi otettiin heinäkuun alusta alkanut dieetti. Ei mikään ihmeellinen ja maailmoja mullistava, mutta ostin ihan oikeasti keittiövaa'ankin sitä varten. Tarkoitus on ollut, että annoskokoja säädetään siten, että päivässä tulee syötyä noin 1200 kcal. Oikein koostettuna nälkää ei kuitenkaan ole tarvinnut nähdä. Pt Annekin pääsi töihin tehdessään minulle ihan tarkan ruokavalion tuota varten. Orjallisesti olen grammalleen tuota ruokavaliota nyt noudattanut nyt kohta neljä viikkoa. 

Dieetin mukanaan tuomat tulokset ovat yllättäneet minut ihan ällikällä. Tällä hetkellä, neljässä viikossa on tipahtanut lähes 3 kg! Vielä toinen samanmoinen ja sitten voin sanoa päässeeni tavoitteeseen. Mutta kuten moni painoa joskus tiputtanut varmasti tietää, ei se laihdutus lopulta niin kovin vaikeaa ole, vaan se saavutetun painon ylläpitäminen! Tarkoitus olisi kuitenkin, että tiputetut kilot myös pysyvät poissa. 

Dieetin aikana olen kokeillut muutama aamuna Poromiehen muijan blogista bongaamaani tuorepuuroa. Ihanan herkullista ja kaikenlisäksi helppo ja nopea aamupala! Puuron laitetaan edellisenä iltana ja sen annetaan tekeytyä jääkaapissa yön yli. Aamulla se onkin sitten valmista syötäväksi vaikkapa tuoreiden mansikoiden kanssa. 

Tuorepuuro

1:lle

1,5 dl maustamatonta jogurttia

1 dl marjoja

1 dl kaurahiutaleita

1/4 dl leseitä

1/2 dl pähkinöitä

Sekoita aineet keskenään ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli. Puuron kanssa sopii mainiosti tuoreet marjat tai vaikkapa marjakiisseli.

Ensi viikonloppuna edessä on kesäinen viikonloppuvaellus Nuuksioon. Sitä varten tänään ostettiin miehelle rinkka ja minulle makuupussi. En millään malttaisi odottaa vielä viikkoa, että pääsee irtautumaan arjesta hetkeksi! 

HIIT

Eli High Intensity Interval Training. Törmäsin ensimmäisen kerran hiittiin itseasiassa katsoessani kunnosta ja laihdutuksesta kertovaa Prisma-dokumenttia Yleltä joskus reipas vuosi takaperin. Siinä toimittaja kokeili kuntopyörällä tehtyä hiit-treeniä parin viikon ajan. Tuona aikana aikaan saadut tulokset olivat huimat. Olen aina suhtautunut kaikenlaisiin "pikaratkaisuihin" aika skeptisesti. En juurikaan usko mihinkään ihmedieetteihin enkä ollut valmis uskomaan tähänkään. Että kuntoa nyt saisi kohotettua äkkiseltään vain muutamilla rajuilla pyrähdyksillä. Pyh. 

Sittemmin erilaisia hiittiä tukevia tutkimustuloksia on päätynyt milloin minkäkin lehden palstoille. Kaiken kaikkiaan aikaisemmin tolkutettu "matalalla sykkeella, mahdollisimman kauan" alkaa olla aikansa elänyt. Toki, myös matalalla sykkeellä tehtäviä, pitkiä sarjoja tarvitaan myös. Kuten ruokailussa, tai missä tahansa, myös tässä monipuolisuus on kaiken a ja o. Ainakin minun mielestäni. Mitä monipuolisemmin jaksaa (tai viitsii) liikkua, sen todennäköisemmin kehittyy myös tasapuolisesti niin ala- kuin yläkroppakin. 

Aikani hiittiä puolustavia artikkeleita ja blogikirjoituksia luettuani päätin kokeilla tätä myös itse. Samalla yritän hakea paljon kaivattua kipinää orastavan juoksuharrastuksen aloittamiseen. Lähtökohtaisesti vihaan juoksemista, mutten pääse yli siitä, kuinka hyviltä juoksijat yleensä näyttävät. Sen täytyy siis olla jokseenkin hyvä liikuntamuoto. Pinnani ei kuitenkaan yleensä kestä pitkiä aikoja matalalla sykkeellä tehtävää treeniä. Siksi toisekseen, oma aerobinen kuntoni ei ole ihan sillä tasolla, että jaksaisin juosta itseäni miellyttävää tahtia kovinkaan kauaa. Olisiko hiit siis vastaus tähän? Aerobisen kunnon pitäisi kastaa kohisten ja samalla saan rääkätä itseäni. Olen ehkä "hieman" koukuttunut siihen rääkin jälkeiseen euforiseen tunteeseen. Jos se jää puuttumaan, en yleensä kykene motivoimaan itseäni lenkkipolulle uudestaan. 

Googlailin hieman juosten tehtävästä hiit-treenistä ja lopulta päädyin My Next Runin blogin sivuille. Sieltä bongasin mielestäni oivalliselta kuulostavan, 8 viikon hiit-ohjelman:

8 viikon HIIT-ohjelma:

Vaihe 1, viikot 1-2:

• 15 sekuntia korkealla sykkeellä
• 60 sekuntia matalalla sykkeellä tai lepoa (itse kävelen)
• Toista 10 kertaa

Vaihe 2, viikot 3-4:

• 30 sekuntia korkealla sykkeellä
• 60 sekuntia matalalla sykkeellä tai lepoa
• Toista 10 kertaa

Vaihe 3, viikot 5-6:

• 30 sekuntia korkealla sykkeellä
• 30 sekuntia matalalla sykkeellä tai lepoa
• Toista 11 kertaa

Vaihe 4, viikot 7-8:

• 30 sekuntia korkealla sykkeellä
• 15 sekuntia matalalla sykkeellä tai lepoa
• Toista 25 kertaa

Ennen hiit-treeniä on syytä muistaa lämmitellä kunnolla, itse hölkkään noin vartin. Samoin treenin jälkeen kannattaa varautua venyttelemään (jollei se kuulu muuten tapoihin). Muuten voi olla paikat aika kipeät seuraavana aamuna. 

Anyway, ensimmäisen viikon jälkeen voin sanoa olevani koukussa. Kroppa käy treenin jälkeen pitkään ihan "ylikierroksilla". Kunhan kroppa tasaantuu on olo aivan mahtava. Hiittiä suositellaan tehtäväksi yleensä noin 3 kertaa viikossa. Omassa treeniaikataulussani ei yksinkertaisesti ole noin montaa rakoa (olen oppinut, että lepopäivien laiminlyönti kostautuu hyvin nopeasti), joten itse teen treenin kahdesti viikossa. Lisää tuntemuksia matkan varrelta tulee taatusti.

Luolailu

Viikko on hurahtanut ohi järkyttävää tahtia. Kuuden päivän työputki teki tehtävänsä ja viimeisenä parina yönä olen nukkunut lähes 10 tunnin yöunia (minulle tämä on poikkeuksellista). Viime maanantaina, sopivasti festareiden jälkeen alkoi myös hieman aiempaa tiukempi dieetti. Tarkoitus on noudattaa tarkempaa ruokavaliota, josta päivää kohden tulee energiaa noin 1200 kcal. Tarkoitus on saada pikkuhiljaa taas aikaan jotain tuloksia laihtumisen suhteen ja ainakin ensimmäisen viikon saldo, -1,5 kg lupaa hyvää. 

Sunnuntaiaamuna suuntasin nokkani Kupittaan asemalta Helsingin kautta Järvenpäähän isovanhemmille kyläilemään. Havahduin tuossa päivänä muutamana, etten ollut äkkiseltään ihan varma, koska olisin viimeksi Järvenpäässä käynyt. Selkeästi oli siis kulunut liian kauan, joten raivasin kalenterista yhden päivän tyhjäksi ja lähdin reissuun. Olikin mukavaa nähdä pitkästä aikaa. En myöskään varsinaisesti karta reissuilua, vaan yleensä ihan nautin siitä. Sitä paitsi määränpäässä oli tiedossa hyvää seuraa ja hyvää ruokaa, joten mikäs sen parempi. 

Aiemmin samaisella viikolla hyvä ystäväni ja samalla personal trainerini Anne oli bongannut sivun, jossa esiteltiin Kasitien varteen jääviä luolia ja siitäkös tuo innostui. Sain aikanaan itsekin lahjaksi Seikkailijan oppaan Varsinais-Suomen luoliin, joten kovin kauaa ei tarvinnut ylipuhua. Tänä aamuna hyppäsimme kymmenen aikaan aamulla autoon ja suuntasimme kohti Maskua ja Nousiaista. Tarkoituksena oli koluta ainakin kolme luolaa. 

Luolat ovat mielenkiintoisia ja hauskoja nähtävyyksiä, mutta eivät ne Suomessa kuitenkaan yleensä mitään kovin kummoisia ole. Jos luola sattuu olemaan suurempikin nähtävyys alueella, se on yleensä pahasti roskattu, kuten ikävä kyllä tuntuu nykyään olevan monet laavupaikatkin (etenkin kaupunkien läheisyydessä). Luonnossa liikkuvalle ja siitä nauttivalle roskattu luontokohde on kurja näky. Ei siitä kovasti nauti. Muutenkin on kummallista, miten ne mehutetrat ynnä muut on kyllä jaksettu täytenä kantaa esimerkiksi laavulle, muttei tyhjänä sieltä pois. Toivoisin ihmisten ottavan omakseen asenteen "kaiken minkä jaksaa kantaa perille, jaksaa kantaa sieltä myös pois". Ei ne muovipussit ja foliot ihan totta sieltä metsästä mihinkään häviä. 

Me kävimme tutustumassa Maskussa sijaitseviin Mätikän ja Taka-Paltan luoliin. Molemmat olivat suhteellisen lähellä tietä, joten niihin on helppo mennä varsinkin, jos omistaa yhtään kykyä tulkita karttaa. Nämä luolat ovat näkemisen arvoisia, mutta leffoista tuttuja, neliömetrien kokoisia onkaloita, joissa mahtuu seisomaan useampi kerralla, on turha odottaa. Mätikän luolaan kaiverrettu teksti "Juho 1877" on kuitenkin vaikuttava. Siinä samalla paikalla on luolaa ihmetellyt aika moni muukin. Luolaa on myös käytetty piilopaikkana mm. Isonvihan aikaan. Jos luolassa ollessa sammuttaa taskulampusta valon, voi hyvin myös ymmärtää. miksi. Olkoonkin, että tuollaisessa paikassa mielikuvitus laukkaa helposti vähän turhankin vilkkaasti. Etenkin yöllä.

Taka-Paltan ja Mätikän luolat, Mätikän luolan suuaukko sekä
Kallavuoren aluetta. Kuvissa pt-Anne.

Mätikän luolassa oleva kaiverrus. Hieman huonosti näkyy,
mutta niin se näkyy itse luolassakin.

Nousiaisten Sika-Kyöstin luola vaatii hieman enemmän suunnistuskykyä, jollei halua joutua kiertämään ihan yhtä paljon kuin me tänään. Toisaalta, meistä molemmat on niitä ihmisiä, jotka mielellään rymyävät pitkin mettiä, joten tällä(kään) reissulla se määränpäähän pääsy ei lopulta ollut se juttu, vaan pikemminkin se kallioilla kiipeily ja metsässä, luonnon keskellä oleminen.

Nousiaisista suunnattiin vielä kirjasen suosittelemille Kallavuoren luolille Mynämäkeen, se kun sattui olemaan ihan siinä naapurissa. Onneksi Anne on alueelta kotoisin, niin ei eksytty. Kirjan ajo-ohjeissa oli aavistuksen toivomisen varaa, joten hieman paikkaa sai hakea. Samalla tuli tutustuttua paikalliseen "vieraanvaraisuuteen" (oli vissiin isännällä vähän lääkityksessä toivomisen varaa, tai jotain...). Lopulta jyrkänne kuitenkin löytyi. Kohokohdaksi muodostui pienten luolien sijaan kuitenkin kallioilla kiipeily sekä upeat maisemat. 

Kallavuoren alueella eteen voi tulla aikamoisia louhikoita.
Niistä huolimatta kunnon salliessa kannattaa kavuta ylös asti.
Maisemat yli Varsinais-Suomalaisen peltomaiseman ovat upeita.

Luolien koluaminen on hauskaa päivähuvia ja käy kyllä liikunnasta. Siinä kasvaa niin kestävyyskunto, kuin motoriikkakin. Kannattaa kuitenkin varustautua hyvin, otsalamppu (kyllä, usein kiipeämiseen tarvitsee kaksi kättä, samoin ryömimiseen) sekä hyvät kengät ja sellaiset vaatteet, joiden mahdollinen likaantuminen tai jopa pienet repeämät eivät jälkikäteen harmita. Ei vesipulloakaan kannata kotiin jättää. Alueeseen (kuten retkelle mennessä yleensäkin) kannattaa tutustua etukäteen ja tehdä realistista arviota. Esimerkiksi Kallavuoren alue on aika vaikeakulkuista ja pitää sisällään reippaita nousuja, joten ihan huonokuntoisimmalle sitä ei voi suositella. 

Ulkonäköpaineita

Luin tässä taannoin erään poikamiehen pitämää blogia, josta erityisesti miesten ja naisten ulkonäköihanteita käsittelevä juttu jäi mieleen. Tekstissä käsiteltiin ennen kaikkea miesten ja naisten ulkonäköihanteita yleisesti, kuin myös niiden luomia paineita. Samalla toisaalta ainakin minulle jäi kuva siitä, että kirjoittajan mielestä naiset pääsevät kulkemaan sieltä, missä se aita on matalin. 

Lähtökohtaisesti voisin sanoa, että kummaltakin sukupuolelta vaaditaan nykyään paljon. Se, kuinka paljon ulkonäköpaineista on lopulta tietyllä tapaa itse luotuja, onkin sitten toinen asia. On nimittäin niin, että suurinosa kavereistani (itseni mukaan lukien), tuntuu lopulta pitävän ihan tavallisista tytöistä ja pojista. Monet kerrat, kun miehistä on keskusteltu, muistan kuulleeni kommentin "pitää olla vähän treenattu, silleen kivasti, mutta liikaa ei saa olla". Mikä sitten on liikaa, se riippuu taatusti siitä, keneltä asiaa kysyy. Uskallan kuitenkin väittää, että pääosa naisista pitää ihan niistä tavallisista, liikuntaa harrastavista ja peruskuntoisista miehistä. Ei tarvitse olla huippu-urheilija eikä bodari miellyttääkseen vastakkaista sukupuolta.

Naisissa pätee ihan sama. Yleensä miehiltä kysyttäessä, he pitävät ihan tavallisista tytöistä. Ei siis tarvitse olla missin mitoissa miellyttääkseen. Päinvastoin luulisin, että ulkonäköpaineet on enemmän median luoma ongelma, kuin niinkään vastakkaisesta sukupuolesta johtuvaa (toki ääri-ilmiöitä on aina). Toki, esimerkiksi töllötintä katsellessa saatan välillä olla sitä mieltä, että joku on hyvännäköinen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että odottaisin mieheni hankkivan itselleen huippu-urheilijan kropan. Yhtään sen vähempää kuin hän odottaa minun menevän missin mittoihin. 

Miesten ja naisten ihanteita: Ryan Reynolds sekä Olivia Wilde.
Näyttääkö hyvältä? Entäpä tulisiko kaikkien mahtua samaan muottiin?
Odotatko, että jokaisen tulisi näyttää tältä, vai onko toisinaan niin,
että vähemmän on enemmän? On ehkä aiheellista mainita, että molempien
vartaloiden hankkiminen ja ylläpitäminen vaatii lihasmassaa sekä aktiivista treeniä.
Jo usein yksin hyvä ryhti vaatii tukilihasten treenaamista aika tavalla.

Tämän varmasti moni tiedostaa, mutta silti niitä ulkonäköpaineita ei pääse karkuun, vaikka tekisi ihmeitä. Molemmilla sukupuolilla on omat haasteensa. Blogin kirjoittaja mainitsee, että miesten haasteena on lihasmassan kasvattaminen, kun taas naiset pääsevät siis helpolla, kun lihasta ei vaadita niin paljon. Tässä on kuitenkin myös fysiologinen puoli, naisten on yksinkertaisesti huomattavasti hankalampaa kasvattaa sitä lihasmassaa. Esimerkiksi mieheni takoo salilla huomattavasti enemmän tuloksia ja hänellä lihaksisto näkyy kauniimmin jo muutamassa kuukaudessa. En voi edes haaveilla pääseväni samaan samassa ajassa. Pääseekö mies siis helpommalla. Tuskin. Vaan tuskin pääsee nainenkaan. Ongelmansa kullakin.

Seksikkyys ja hyvä ulkonäkö

Mitä sitten on hyvä ulkonäkö. Useimmiten se liitetään seksikkyyteen. Seksikäs ihminen näyttää hyvältä. Seksikkyys on kuitenkin pohjimmiltaan hyvin vähän ulkonäkösidonnainen asia. Hoikka ja hyvässä kunnossa oleva ihminen voi olla vieressä seisovaa pullukkaa vähemmän seksikäs. Miten ihmeessä?

Seksikkyydessä minun mielestäni on kuitenkin lopulta enemmän kyse ihmisen kyvystä "kantaa itsensä". Toisin sanoen itsensä kanssa sinut oleva ihminen on huomattavasti seksikkäämpi, kuin epävarma hiirulainen. Ulkonäöstä välittämättä. Myönnän toki, että itsekin pidän yleisesti ottaen hyvännäköisinä liikunnalliselta näyttäviä ihmisiä. Tämä varmasti juontaa juurensa omista elintavoistani ja valinnoistani. Olen kuitenkin kerta toisensa jälkeen huomannut katselevani sellaisiakin ihmisiä, joissa näennäisesti ei ole mitään ihmeellistä, mutta silti jokin vetoaa. Väittäisin sitä siksi seksikkyydeksi. Itsevarmuus pukee ihmistä yleensä hyvin (ja ei, en nyt tarkoita mitään älyttömyyksiin menevää kusipäisyyttä).

Epävarmuudella on paha taipumus huokua ihmisestä. Yleensä sitä mielellään pyrkii peittämään, mutta jostain syystä vieressä oleva sen kuitenkin huomaa. Epävarma ihminen ei ehkä uskalla lähestyä muita tai jää helposti ystävien varjoon. Toisaalta epävarmoilla ihmisillä on myös, usein jopa tahtomattaan, taipumus korostaa nimenomaan niitä piirteitä itsessään, joista he eivät pidä. 

Meitä on moneen junaan. Useimmiten sanonta "kauneus on katsojan silmässä" pätee. Kas kun se mikä miellyttää minua, ei taas välttämättä miellytä naapurin Ritvaa. Eläköön se pieni ero. 

Tuska

Viikonloppuna oli jo perinteeksi muodostuneen Tuska-festivaalin aika. Tuskailu alkaa sujua jo aikalailla rutiinilla, olihan tämän kesän festari omalla kohdallani jo seitsemäs. Tuona aikana Tuska on ehtinyt muuttaa Helsingin Kaisaniemestä Suvilahteen. Sitä myöten kyseinen tapahtuma kasvoi myös kokoa. Kaisaniemessä tuli käytyä ahkerasti, mutta tämä oli vasta toinen kertani Suvilahdessa. Itse pidin enemmän Kaisaniemestä, ehkä lähinnä siksi, että siitä ehti muodostua se ainoa oikea paikka kyseiselle festarille. Kaisaniemessä tunnelma oli myös tiiviimpi (ihan yksin tilan ahtauden vuoksi). 

Ensimmäisen kerran olin Suvilahdessa 2012, jolloin Tuska järjestettiin siellä toista kertaa. Tuolloin tapahtuma tuntui ontuvan pahemman kerran etsien selkeästi omaa muotoaan uudella alueella. Tänä vuonna se oli löytynyt. Vuoden 2012 neljästä lavasta oli yksi tippunut pois ja alue oli muutenkin toimivampi. Myös perinteiset festaritarjoilut olivat entisellä tasollaan. Ainoa miinus lienee vain myyntikojujen vähäinen määrä, mutta tämä tuskin on yksin järjestäjätahosta riippuva asia. Anyway, tänä vuonna festari oli lähinnä vain positiivinen kokemus. Olkoonkin, että olen edelleen sitä mieltä, että esiintyjien puolesta on tultu vuosi vuodelta vain alaspäin. Enkä nyt tarkoita tällä sitä, että "paska festari, kun ei oo just mun lempi bändejä", vaan enemmänkin sitä, että esiintyjäkaarti on vuosi vuodelta yksipuolisempi. Kaipaisin hieman lisää vaihtelevuutta, you know, jokaiselle jotakin. 

Perjantain ja samalla koko helahoidon ensimmäisen esiintyjän paikka piti tänä vuonna kestosuosikki Ensiferum. Keikka oli hyvä, joskaan ei kyseisen kokoonpanon paras. En juurikaan levyltä ole Ensiferumia kuunnellut, vaikka livenä bändi onkin tullut nähtyä jo useita kertoja. Keikoilta löytyy lähes poikkeuksetta vannoutuneita faneja, jotka pitävät meininkiä yllä. Parhaita keikkoja ei siis suinkaan aina ole juuri ne lempibändin keikat, vaan ennemminkin ne, joissa yleisössä on hyvä meininki, kaikilla on kivaa ja lavalla olevillakin on (ainakin päällepäin) kivaa.

Perjantain avannut Ensiferum.

Festarikattauksesta allekirjoittanut odotti ehkä eniten perjantaina esiintynyttä Poisonblackia ja lauantailta Turmion Kätilöitä sekä Anthraxia. Ja niinhän se menee, että hyvää kannattaa odottaa. Turmion Kätilöiden aikaisempi Tuska-keikka vuodelta 2010 oli äkkiseltään energisempi (ja sitä myöten parempi), muttei tämäkään kylmäksi jättänyt. Poisonblack on ollut viimeaikojen uusi tuttavuus, johon täytyy ehdottomasti tutustua vielä lisää. 

Turmion Kätilöt.

Lauantain pääesiintyjä, legendaarinen Anthrax oli myös odotuksen arvoinen. Onnistuin järjestäytymään jonkun totaalisen Die Hard -fanin viereen ja siitäkös se ilo sitten irtosi. En varsinaisesti ole mikään thrash metallin ystävä (useimmissa tapauksissa en jaksa kuunnella kahta kappaletta enempää levyltä ilman päänsärkyä), mutta on pakko myöntää, että kyseisen genren edustajien keikoilla on meininki aina katossa. Tästä syystä monet mm. Kreatorin keikoista lukeutuvat parhaimpiin, joissa olen ollut, vaikken kyseisestä kokoonpanosta muuten niin järin välitäkkään. Anyway, Anthrax todella vei potin kotiin energisellä ja mukaansa tempaavalla keikallaan. Sitä todella kannatti odottaa. 

Anthrax.

Festareiden suurimpiin yllättäjiin kuuluivat nuoret Lost Societyn pojat sekä Battle Beast. Battle Beastin tiesin lähinnä nimeltä, koska perhetuttu soittaa bändissä. En kuitenkaan ollut juuri tutustunut heidän musiikkiinsa ja yllätyin todella, kun sisätiloihin sijoitettu tuore lupaus oli vetänyt hallin täyteen väkeä. Pääsimme porukalla kuitenkin ahtautumaan suhteellisen lähelle lavaa, mukavan näköyhteyden päähän. Keikka oli loistava ja yleisö kivasti mukana. Samoin kävi Lost Societyn keikan kohdalla. Tällä kertaa tosin olimme jo hyvissä ajoi paikalla ja ulos sijoitetun bändin olisi hyvin nähnyt kauempaakin. Meininki oli loistava, pojista huokui innostus ja energia yleisöön saakka. 

Positiivisiin yllätyksiin lukeutunut Lost Society.

Näin käy harvoin, mutta nyt on pakko myöntää, että lauantain meidän osalta avannut Cannibal Accident oli totaalinen floppi. En muista ikiaikoihin nähneeni lavalla mitään yhtä mautonta. Ymmärrän kieli poskessa tehtyä tavaraa, mutta minuun tämä ei nyt todellakaan uponnut. Keikan jälkeen tuli pyöriteltyä silmiä useaan kertaan sille, kuinka jotkut viitsivät edes vaivautua. 

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä pienempi on vaatekriisi jokaisen festarin alla. Kuten jo parina aikaisempanakin vuonna, myös tällä kertaa mukavuus vei voiton näyttävyydeltä. Myönnän, että korsetit ovat pääsääntöisesti hot, mutta en itse viitsi kärvistellä sellaisessa koko päivää. Arvostan huomattavasti enemmän sitä, että henki kulkee koko päivän. Jotain vaatekaapin pohjalta kuitenkin mitä ilmeisemmin löytyi. 

Sitä hyvin vähän etukäteen harkittua festarilookkia.

Kaiken kaikkiaan Tuska oli taas kerran hintansa väärti, eikä +20 asteen lämpötilassa ja auringonpaisteessakaan ollut valittamista. 

Uuniperunat

Ruokavalioista huolimatta meillä syödään viikonloppuisin yleensä vähän vapaammin. Tähän vaikuttaa myös se, että usein viikonloppuisin on käytettävissä enemmän aikaa ruuanlaittoon. Tänä viikonloppuna vuorossa oli uuniperunat kahdella eri täytteellä. Ohjeet ovat alunperin paljon suosimaltani Kotikokki -sivustolta. Uuniperunat on siitä kiva ruoka, että ne on helppo tehdä. Täytteissäkin rajana on vain mielikuvitus. Kärsivällisyyttä kuitenkin vaaditaan (etenkin jos on nälkäinen), koska niiden valmistuminen kestää kuitenkin noin tunnin. 

Uuniperunat

4:lle

(nämä on tehty suolapedillä, jolloin ei tarvita foliota)

4 isoa, jauhoista perunaa (esim. rosamunda)

1 kg karkeaa merisuolaa

öljyä

Pese perunat huolellisesti ja kuivaa ne. Laita uunivuokaan kerros karkeaa merisuolaa. Voitele perunat öljyllä ja pistele niihin reikiä, jottei perunat halkea uunissa. Asettele perunat suolapedille ja kypsennä 225 asteessa noin 45-60 minuuttia, eli kunnes perunat on kypsiä. 

Kasvistäyte:

noin 4:lle

1 prk kermaviiliä

100 g ruohosipuli-tuorejuustoa

1 dl raejuustoa

1 pieni sipuli 

(itse laitoin punasipulin)

1 maustekurkku

suolaa

mustapippuria

persiljaa 

(käytin kirveliä, kun persiljaa ei kotona ollut)

Hienonna sipuli ja maustekurkku. Sekoita aineet keskenään ja anna mausteiden tasaantua jääkaapissa ennen tarjoilua.

Lohitäyte:

1 prk creme bonjour cusine (valkosipuli ja yrtit)

150 g kylmäsavulohta

muutama tippa sitruunamehua

tuoretta tilliä

Pilko kylmäsavulohi pieniksi paloiksi ja sekoita sekaan Creme Bonjour cusine, sekä hienonnettu tilli. Lisää muutama tippa sitruunamehua ja sekoita hyvin. Anna vetäytyä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua. 

Kuntotestiä ja juhannus

Viikko on kulunut kiireisissä merkeissä. Aamulla töihin, töistä salille tai lenkille, ruokaa, pyykkäystä ja niin edelleen. Jossain välissä on ehtinyt yöunetkin nukkua. Vaikka tällä hetkellä tekemäni siivoustyö onkin aika fyysistä, saa salilla käynnistä ja lenkkeilystä silti lisävirtaa päiviin. Jokinsortin masokismia siis lienee ilmassa, kun yrittää vakuuttaa kaverit siitä, että itsensä rääkkäämisestä Ihan Oikeesti tulee hyvä olo. 

Keskiviikkona päästiin pitkästä aikaa pt Annen kanssa yhtäaikaa salille. Ohjelmassa oli uuden saliohjelman läpikäyntiä sekä kuntotesti. HUI! En ole koskaan pitänyt minkään valtakunnan testeistä (enkä tenteistä), mutta on ne silti hyvä mittari sille, miten kunto kehittyy. Sitä paitsi, tekee välillä ihan hyvää huomata, että kehitystä tapahtuu muutenkin, kuin vyötärön kaventumisena yms. Tällä kertaa kuntotesti oli yksinkertainen, tee 30 vatsaa, 30 kyykkyä ja 30 punnerrusta niin nopeasti, kuin pystyy. Aikaa meni 2 minuuttia ja 3 sekuntia. Olin positiivisen yllättynyt tulokseen. Kuukauden päästä katsellaan tilannetta uudestaan. Puoli vuotta sitten 30 punnerruksen tekeminenkään ei varmaan olisi onnistunut. 

Saliohjelmassa keskitytään tällä kertaa lihaskestävyyteen. Tämä tarkoittaa pieniä painoja ja paljon toistoa. Hiki siis tulee ja viimeisten toistojen aikana ihan totta sattuu. Toisaalta sitä lihasten polttelua on jopa välillä kaivannutkin. Ohjelmani koostuu tällä hetkellä niin sanotuista pattereista. Patterissa yhteen sarjaan kuuluu aina pari erilaista liikettä. Esimerkiksi ensimmäisessä patterissa ohjelmassani on ylätalja (20 kg) ja punnerrukset. Toistoja on 25 ja sarja tehdään kolme kertaa. Sarjojen välillä on puolen minuutin tauko (joka parin sarjan jälkeen alkaa tuntua ihan vain vittuilulta). Ohjelmassa on neljä patteria, eli ei ihan julmetusti liikkeitä, mutta viimeisten sarjojen jälkeen on myös olo, ettei yhtään enempää enää pystyisikään. 

Muutoin juhannus onkin mennyt hyvin rauhallisissa merkeissä. Olemme olleet ihan vain kotona, sillä pitkä työrupeama on vaatinut veronsa. Lepo on tehnyt ihmeitä. Sitä paitsi, pakko myöntää että sade ja +10 asteen lämpötila ei myöskään mitenkään houkutellut mökkeilemään. Ulkoa on kuitenkin käännytty ja juoksemaankin varmaan pitäisi vielä mennä. 

Mökkeilyn sijaan olen tuijotellut parvekeviljelmiäni odotellen, että sieltä jotain pilkistäisi. Tällä hetkellä parvekkeella on tomaattia, salaattia, ruohosipulia, basilikaa, tilliä ja vihanneskrassia. Vielä on menossa joka vuotinen perunakin ämpäriin. Ainakin aikaisempina vuosina viljelmät ovat olleet yllättävänkin satoisia. Tänä vuonna ostettiin aiemmasta poiketen myös parvekekukkasia silmäniloksi. 

Siinä niitä parvekekukkasia nyt sitten on. Meidän parvekkeelle
paistaa aurinko lähes koko päivän, joten siellä on helppo kasvattaa
milloin mitäkin, kunhan muistaa kastella riittävästi.

Kuplan vannekin pääsi hyötykäyttöön.